Jääkiekko Teemu Selänne oli kahdella maalillaan Leijonien sankari olympialaisten pronssiottelussa.
Leijonien olympiaturnaus sai riemukkaan päätöksen, kun USA kaatui pronssiottelussa maalein 5-0. Ottelun hahmo oli kaksi maalia viimeistellyt Teemu Selänne. Selänne aloitti maalinteon toisessa erässä ja teki ottelun voittomaaliksi jääneen osuman.
Toisella maalillaan Leijonien kapteeni vei Suomen jo ratkaisevaan neljän maalin johtoon. Suomen ykköspuolustaja Olli Määttä kruunasi hienon turnauksensa iskemällä Leijonien viidennen maalin.
Samalla Leijonat varmisti Suomelle olympialaisten viidennen mitalin. Aiemmin Suomella oli yksi kulta ja kolme hopeamitalia.
USA sinnitteli mukana pelissä kolmannen erän alkuun asti, mutta Leijonien tappavan tehokas viimeistely lannisti jenkit. Turhautuminen näkyi lukuisten jäähyjen muodossa, joista Suomi rankaisi.
21.27 1-0 Teemu Selänne (Mikael Granlund, Lauri Korpikoski)
21.38 2-0 Jussi Jokinen (Jori Lehterä, Petri Kontiola)
46.10 3-0 Juuso Hietanen (Tuomo Ruutu, Sami Lepistö)
49.06 4-0 Selänne (Granlund, Korpikoski)
53.09 5-0 Olli Määttä (Lehterä, Jussi Jokinen)
lauantai 22. helmikuuta 2014
torstai 20. helmikuuta 2014
Mitalit kaulaan viimeinkin
Mitä liikkui mielessä, kun siniristilippu nousi salkoon ja kansallislaulu soi?
- Kun Maamme-laulu alkoi soida, lähinnä liikkui mielessä, että yrittää pysyä tahdissa, Jauhojärvi totesi.
Tunteet eivät nousseet pintaa kyynelten muodossa.
- Ootin pahempaa. Olin vielä tänne kävellessä melko varma, että saa pyyhkiä kyyneleitä, mutta ne itkut on tän mitalin osalta jo itketty, Jauhojärvi sanoi.
Jauhojärvi ehti eilen nauttia voitonjuhlissa myös vahvempia juomia kuin kahvia.
- Kävin huoltorekalla kiittämässä ryhmää. Se ei ole akkreditoitua aluetta, Jauhojärvi velmuili.
Tänään ei enää suuria juhlasuunnitelmia ollut.
- Takaisin olympiakylään, laukkujen pakkausta ja aamulla tiettävästi kohti Suomea. Kunhan pääsee kotiin, niin on tyytyväinen mies.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014
SUOMEN HYVÄ PÄIVÄ
KULTAA JA HOPEAA TULI
- Minun olympiahistoriani parhaat olympialaiset ovat menossa. On ollut superkivaa. Tällaista kun se olisi aina, mutta toisaalta, eihän se nyt tuntuisi näin kivalta, jos ei olisi ollut välillä vähän heikompaa, Saarinen totesi.
Kerttu Niskasen kanssa Sotshissa hiihdetty pariviestin hopea oli Saariselle jo uran viides olympiamitali. Plakkarissa on kolme pronssia ja kaksi hopeaa, joista Vancouverista tullut pronssi on ainoa henkilökohtainen mitali.
Sotshissa Saarinen hiihtää yhteensä viisi kisaa, sillä hän aikoo startata myös lauantaina vapaan hiihtotavan 30 kilometrille.
- Ei olisi uskonut, että odotan näin innolla vapaan kolmeakymppiä.
KULTAA! Sami Jauhojärvi ja Iivo Niskanen iloitsivat Ylen haastattelussa tuoreina olympiavoittajina.
Ihan kaikki tunteet eivät kuitenkaan päässeet valloilleen. Kisan jury tutkii tilannetta, jossa saksalaishiihtäjä kaatui loppulaskussa Jauhojärven takana.
- Ei tämä elämäni hiihto ollut, mutta viimeiseen mahdolliseen paikkaan tällainen hiihto tuli. Eiköhän se ole meikäläisen olympiaura tässä, Jauhojärvi sanoi Ylelle.
- Monta kertaa tätä on koitettu, mutta nyt se tuli. On vähän sellainen puolivillainen olo, Jauhojärvi naurahti.
Iivo Niskanen kertoi huutaneensa maalialueella kurkku suorana, kun Jauhojärvi liukui loppusuoralle.
- Koko ääni oli pelissä! Mustilla oli hyvä meno, tämä oli hyvä rata meille, Niskanen sanoi.
Jauhojärvi sanoi, ettei olympiavoitto muuta häntä ihmisenä mitenkään.
- Ihmisten silmissä olen nyt olympiavoittaja, mutta muuten ihan sama mies kuin ennenkin.
Häneltä kysyttiin myös kaatumisesta.
- Sisäkurvista menin eteen, olisi voinut kaveri siinä pystyssäkin pysyä. Ei siinä mitään.
Keskiviikkona kellossa oli eri ääni. Suomi kaatoi sitoutuneen joukkuepelin ansiosta Venäjän maalein 3-1 ja eteni perjantain välieriin Ruotsia vastaan.
- Anteeksi, aliarvioin Suomen, Nyström otsikoi kirjoituksensa.
Ruotsalaistoimittaja hehkutti erityisesti maalivahti Tuukka Raskia, joka tylsytti Venäjän supertähdet. Myös Teemu Selänne ja Mikael Granlund saivat kehuja.
- Ennen kaikkea Suomella on viisas pelitapa, jota pelaajat noudattavat tunnollisesti. On vaikuttavaa nähdä kuinka sitoutuneesti pelaajat tukevat toisiaan. Suomi on kovin mahdollinen vastus Ruotsille, Nyström kirjoitti.
Kerttu Niskanen ja Aino-Kaisa Saarinen juhlivat parisprintin hopeaansa villisti. (KARI KUUKKA)
Päinvastoin, 35-vuotias hiihtäjä suunnittelee uran jatkuvan aina
vuonna 2018 Etelä-Korean Pyeongchangissa pidettäviin seuraaviin
talviolympialaisiin.- Minun olympiahistoriani parhaat olympialaiset ovat menossa. On ollut superkivaa. Tällaista kun se olisi aina, mutta toisaalta, eihän se nyt tuntuisi näin kivalta, jos ei olisi ollut välillä vähän heikompaa, Saarinen totesi.
Kerttu Niskasen kanssa Sotshissa hiihdetty pariviestin hopea oli Saariselle jo uran viides olympiamitali. Plakkarissa on kolme pronssia ja kaksi hopeaa, joista Vancouverista tullut pronssi on ainoa henkilökohtainen mitali.
Sotshissa Saarinen hiihtää yhteensä viisi kisaa, sillä hän aikoo startata myös lauantaina vapaan hiihtotavan 30 kilometrille.
- Ei olisi uskonut, että odotan näin innolla vapaan kolmeakymppiä.
KULTAA! Sami Jauhojärvi ja Iivo Niskanen iloitsivat Ylen haastattelussa tuoreina olympiavoittajina.
Ihan kaikki tunteet eivät kuitenkaan päässeet valloilleen. Kisan jury tutkii tilannetta, jossa saksalaishiihtäjä kaatui loppulaskussa Jauhojärven takana.
- Ei tämä elämäni hiihto ollut, mutta viimeiseen mahdolliseen paikkaan tällainen hiihto tuli. Eiköhän se ole meikäläisen olympiaura tässä, Jauhojärvi sanoi Ylelle.
- Monta kertaa tätä on koitettu, mutta nyt se tuli. On vähän sellainen puolivillainen olo, Jauhojärvi naurahti.
Iivo Niskanen kertoi huutaneensa maalialueella kurkku suorana, kun Jauhojärvi liukui loppusuoralle.
- Koko ääni oli pelissä! Mustilla oli hyvä meno, tämä oli hyvä rata meille, Niskanen sanoi.
Jauhojärvi sanoi, ettei olympiavoitto muuta häntä ihmisenä mitenkään.
- Ihmisten silmissä olen nyt olympiavoittaja, mutta muuten ihan sama mies kuin ennenkin.
Häneltä kysyttiin myös kaatumisesta.
- Sisäkurvista menin eteen, olisi voinut kaveri siinä pystyssäkin pysyä. Ei siinä mitään.
Ruotsalaistoimittaja nöyrtyi - "Anteeksi, aliarvioin Suomen"
Julkaistu: 19.2.2014 17:26
Turnauksen alussa suomalaisten hampaisiin joutunut ruotsalaistoimittaja Magnus Nyström nöyrtyi Leijonien Venäjä-voiton jälkeen.
Expressenin jääkiekkotoimittaja Magnus Nyström kirjoitti Suomen avausottelun jälkeen, ettei sinivalkoisilla ole asiaa mitalipeleihin.Keskiviikkona kellossa oli eri ääni. Suomi kaatoi sitoutuneen joukkuepelin ansiosta Venäjän maalein 3-1 ja eteni perjantain välieriin Ruotsia vastaan.
- Anteeksi, aliarvioin Suomen, Nyström otsikoi kirjoituksensa.
Ruotsalaistoimittaja hehkutti erityisesti maalivahti Tuukka Raskia, joka tylsytti Venäjän supertähdet. Myös Teemu Selänne ja Mikael Granlund saivat kehuja.
- Ennen kaikkea Suomella on viisas pelitapa, jota pelaajat noudattavat tunnollisesti. On vaikuttavaa nähdä kuinka sitoutuneesti pelaajat tukevat toisiaan. Suomi on kovin mahdollinen vastus Ruotsille, Nyström kirjoitti.
Hyvä aamupala
Tässä hyvä aamupala
NÄITÄ ÄLÄ SYÖ
7 ruokaa, joita ei koskaan pitäisi syödä aamiaiseksi
Aamiaisen syöminen on tärkeää. Vielä tärkeämpää on tietää, mitä aamiaisella kannattaa syödä ja mitä ei.
Englantilainen aamupala ei ole paras aamiaisvaihtoehto. Aamiaisella kannattaa panostaa hitaasti imeytyviin hiilihydraatteihin, kuten kaurapuuroon sekä hyviin proteiineihin.
Pyritkö aina syömään terveellisen aamiaisen?
Pekoni, kinkku ja makkarat
Käsitellyissä lihatuotteissa on paljon nitraattia, mikä yhdistetään usein riskiin sairastua peräsuolen syöpään. Nitraattien välttäminen on tärkein tekijä, jos haluat vähentää syöpäriskiäsi.
Sokeroidut murot
Jotkut murot ovat täynnä hiilihydraatteja ja sokeria. Kun syöt niitä, verensokerisi nousee nopeasti ja nälkä tulee takaisin nopeammin kuin uskot. Jos haluat syödä muroja, valitse proteiini- ja kuitupitoinen vaihtoehto. Lisäämällä terveellisempiin muroihin esimerkiksi siemeniä tai pähkinöitä saat aamiaisestasi paljon proteiinia.
Murot ovat täynnä piilosokeria. Niistä kannattaa valita kuitu- ja proteiinipitoinen vaihtoehto.
Pakatut pannukakut ja keinotekoinen vaahterasiirappi
Luonnon vaahterasiirappi toimii hyvänä makeuttajana, mutta kaupan valmisteet ovat täynnä erilaisia keinotekoisia makeuttajia, mitkä ovat haitaksi terveydelle. Kaupan pakatut pannukakut ovat täynnä säilöntäaineita ja keinotekoisia aromeja, eikä valtava valkoisen jauhon määrä ole terveellistä.
Leivonnaiset ja donitsit
Erilaisissa leivoksissa ei ole pelkästään vaaleaa jauhoa, vaan myös valtava määrä sokeria. Sokeri on huonoin mahdollinen polttoaine aamulla, koska se nostaa sokerin hyvin nopeasti ja laskee sen myös nopeasti alas. Sokeri tekee sinut siis nopeasti nälkäiseksi, mutta sen liiallinen käyttö myös lisää riskiä sairastua diabetekseen.
Valmiit aamiaisleivät
Kaupasta ostettuja valmiita aamiaisleipiä voi luulla terveelliseksi aamiaisvaihtoehdoksi, mutta ne on usein pakattu täyteen säilöntäaineita ja suolaa. Tee leipäsi siis itse kaupasta ostettujen sijaan.
Muffinssit on hyvä unohtaa aamiaisella.
Kevyt jogurtit
Kevyt jogurteissa ei ole usein paljoa kaloreita, mutta ne ovat täynnä terveydelle haitallisia keinotekoisia makeutusaineita ja kemikaalejA
Muffinssit ovat kaloripitoisin aamiaisvaihtoehto. Muffinssit ovat hyvin epäterveellisiä, sillä niissä on kaikkea mitä ei aamiaisella tai muutenkaan pitäisi syödä - vaaleaa jauhoa, huonoja rasvoja ja paljon sokeria.
Lähde: Fitnea

lauantai 15. helmikuuta 2014
Hopeaa Suomelle-HYVÄ NAISET
Hiihto Naisten viestimitalia pidettiin ennen olympiakisoja yhtä ”varmana” kuin ennen viimetalvisia Val di Fiemmen MM-kisoja. Silloin Suomi jäi 5:nneksi ilman Krista Lähteenmäkeä, joka ei mahtunut ryhmään.
- Jokainen voi kokeilla, miten varmoja mitalit täällä ovat. Tilaisuus tulee kerran neljässä vuodessa, ja monta kovaa joukkuetta on mukana.
Kisojen aikana flunssaa sairastanut Lähteenmäki on päässyt eroon pahimmista oireista.
- Selvästi paras päivä oli tänään. Suorituskyky tuntui normaalilta. Kun Kerttu oli maastossa, alkoi jännittää. Sain jännityksen laukaistua, kun muistutin itseäni, että hiihdän samoja tyttöjä vastaan kuin maailmancupissa.

perjantai 14. helmikuuta 2014
Voi voi pitikin käydä näin hieno hiihto jokatapauksessa
Hiihto Vaikka 0,2 sekunnin tappio Ruotsin Daniel Richardssonille kirpaisi Iivo Niskasta sielua myöten, pohjoissavolaisen huumorintaju ei pettänyt.
Pian maalialueelta tultuaan Niskanen törmäsi Suomen maajoukkueen ruotsalaiseen sprinttivalmentajaan Niclas Gröniin.
- Iivo sanoi, että nyt paiskataan ruotsalainen roskikseen. Hän oli tarttuvinaan minuun ja heittävinään minut roskatynnyriin. Se oli siis huumoria, ei hän minua sinne oikeasti aikonut heittää, nauroi Grön perjantaina.
Hän kertoi eläneensä joka solullaan mukana Niskasen mitalitaistelussa.
- Olen ruotsalainen, mutta työskentelen Suomen maajoukkueessa ja olen sille lojaali. Minua sattui sydämestä, kun maanmieheni suisti Iivon mitaleilta, Grön vuodatti.
Pronssimitalisti Richardsson on sama hiihtäjä, joka mm. Vancouverin olympiakisoissa kuului Ruotsin kultamitalijoukkueeseen viestissä Rickardsson-nimisenä. Hänen perheessään käytetään kumpaakin muotoa, mutta pronssimies suosii ainakin tällä hetkellä Richardsson-nimeä.
tiistai 11. helmikuuta 2014
Runoja ystävien nurkassa
Olin seurakunnan ystävän nurkassa , luettiin V.A.Koskenniemen ruonja
Suo päivän mennä ja toisen tulla,
Ei ole kiirettä mulla.
Minä salaisten unten saituri oon.
En herää ma kevään aurinkoon,
ja suhinan suven päivien
kuin suihkeen sadun lintujen
minä uneni lävitse kuulen vain.
Ja leikkejä tuulten lauhkeain
ja poutapilvien karkelon
vain aavistanut mun sieluni on.
Mut tullessa ensi syksy-yön
minä unteni lippaan auki lyön.
Kun katsovat tähdet maailmaa,
mun uneni yöhön puhkeaa.
- -http://oulu.ouka.fi/kirjasto/kirjailijat/koskenniemi/runot.htm
http://www.mikseri.net/artists/esko-ilonen/kesasayossa-va-koskenniemen-runo-v-1919-esko-ilosen-demo-savelma/510068/
Veteraabeja muistaen
http://www.mikseri.net/artists/esko-ilonen/saarretut-yrjo-jylha-demo-esko-ilonen/526979/
http://www.youtube.com/watch?v=arKxCiTZoyQ

maanantai 3. helmikuuta 2014
Tinnitys
Terveys Brittijärjestö varoittaa äänekkäiden bileiltojen vaikutuksesta kuuloon ja simuloi, miltä tinnitus kuulostaa.
Brittien kuulovammaliiton Action On Hearing Lossin tekemän kyselyn vastaajista jopa kaksi kolmasosaa kärsii tinnituksesta meluisan bileillan jälkeen.
Britanniassa vietetään parhaillaan tinnitusviikkoa, ja järjestö on halunnut tempauksella nostaa esiin mm. meluisien bileiltojen vaikutuksen kuuloon. Toiseksi tinnituksen riskitekijäksi paljastui musiikin kuuntelu liian kovalla omista laitteista.
Suomen Tinnitusyhdistyksen mukaan tinnituksella tarkoitetaan korvien soimista, joka ei johdu ulkoisesta ääniaistimuksesta. Yhdistyksen sivuilla arvioidaan eriasteisesta tinnituksesta kärsiviä ihmisiä olevan Suomessa yli 500 000. Usein tinnitus on vain hetkellistä, mutta osalla ihmisistä tinnitusääni on jatkuvaa.
Tinnitus voi liittyä johonkin sairauteen tai hetkelliseen kuulonmenetykseen, mutta sitä voi ajoittain aiheuttaa myös stressi tai esimerkiksi lääkityksen muuttaminen.
Action On Hearing Loss -järjestön sivuilla on luotu keinotekoisesti erilaisia tinnitusääniä. Voit kuunnella erilaisia tinnitusääniä täältä.
Kampanjasta kertoi tänään sivuillaan BBC.
maanantai 27. tammikuuta 2014
Puolukka terveellistä
Puolukka osoittautui ruotsalaisessa Lundin yliopiston tutkimuksessa terveysvaikutuksiltaan parhaimmaksi tutkituista kahdeksasta marjasta.
Tutkimus tehtiin hiirikokeen avulla. Suurin osa koeryhmän hiiristä pantiin rasvaiselle ruokavaliolle ja marjadieetille, ja pienempi osa ainoastaan vähärasvaiselle ruokavaliolle.
Koeryhmän hiiret jaettiin vielä ryhmiin marjojen mukaan: osa sai puolukkaa, osa mustikkaa, osa acai-marjaa, osa vadelmaa, osa variksenmarjaa, osa mustaherukkaa, osa karhunvatukkaa ja osa kuivattua luumua.
Kolmen kuukauden kuluttua ne hiiret, jotka olivat syöneet puolukkaa, saivat kokeesta parhaimmat arvosanat.
Rasvaisella ruokavaliolla ja puolukkadieetillä olleet hiiret eivät olleet lihoneet yhtään sen enempää kuin vähärasvaisella dieetillä olleet hiiret. Samalla niiden verensokeri, maksan rasva-arvot ja veren kolesteroliarvot olivat paremmat kuin kaikilla muilla hiiriryhmillä.
Sen sijaan supermarjaksi mainostettu brasilialainen acai-marja näytti jopa nostavan hiirten lihomisalttiutta ja maksan rasvoittumista. Syytä tähän tutkijat eivät saaneet selville.
Tutkijat suunnittelevat parhaillaan vastaavankaltaisen kokeen järjestämistä ihmisillä. Heitä kiinnostaa, mikä juuri puolukassa ja sen polyfenoleissa on niin terveellistä.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Neulomaan ja virkkaamaan
https://www.facebook.com/1461984160694794/photos/a.1461986164027927.1073741828.1461984160694794/1461986364027907/?type=1&theater
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=732750753402383&set=a.481883535155774.115882.100000023962878&type=1&theater
Niin pakkaset ovat alkaneet ja on aika ottaa nelulepuikot esille tässä muutamia vihjeitä.Hausaahan se on tvtä katsellessa kutoa vaikkapa perheen pinimille myssyjä kintaita ja sukkia,joilla on käyttöä.
torstai 9. tammikuuta 2014
Suomi sekaisin Pikku Leijonista
- Voitais nimetä se Kulta-Karriksi.
- Tai voiton Kiveksi, kaksikko aprikoi.
"Teuvo on hieno mies"
Helsinki-Vantaalle kokoontuneesta reilu parisataapäisestä fanilaumasta löytyi myös espoolainen 17-vuotias kiekkomies Toni Takala, joka on pelannut voittoisan kiekkojoukkueen kapteenin Teuvo Teräväisen kanssa samassa kiekkojoukkueessa. - Tietysti pelasin vain vähän aikaa yhdessä, kun hän pelasi ykkös- ja minä kakkosjoukkueessa, Takala sanoo.
Hän kuvailee Chicagon varausta ja alle kaksikymppisten pistepörssin voittanutta pelimiestä hienoksi nuorukaiseksi - sekä kentällä että sen ulkopuolella.
- Tietenkin ihaillen katsoin miehen otteita kisoissa. Hän on taitava ja äärimmäisen mukava kaveri.
Joukkueen kapteeni Teuvo Teräväinen kantoi pokaalia, ja pelaajat aloittivat villin "Suomi on uusi maailmanmestari"-huudon matkalla hotelli Hiltoniin, jossa järjestetään lehdistötilaisuus.
tiistai 31. joulukuuta 2013
maanantai 30. joulukuuta 2013
Suremme ja jännitämme
Näinä päivinä monet suremme ja jännitämme Schumin kohtaloa( Mischel Schumacher)
Vain hetki elämässämme voi muuttaa elämäämme.

maanantai 16. joulukuuta 2013
Itsenäisyyspäivän juhlan puvut
Itsenäisyyspäivän naisten juhlapuvut ovat olleet puheenaiheena usein niimpä nytkin oli yleisöäänestys kuka on kaunein.Kaunistahan siellä oli kuten kuvakin kertoo.
perjantai 6. joulukuuta 2013
Presidentti Mandela on kuollut

Asiasta kertoi Etelä-Afrikan presidentti Jacob Zuma televisiolähetyksessä Suomen aikaa myöhään torstai-iltana.
Mandela oli kuollessaan 95-vuotias. Presidentti Zuman mukaan hän nukkui pois rauhallisesti kotonaan.
- Levätköön Mandelan sielu rauhassa, Jumala siunatkoon Etelä-Afrikkaa, lausui presidentti.
- Maamme on menettänyt suurimman poikansa.
Koko maan suruliputukseen määränneen Zuman mukaan pitkittyneestä keuhkokuumeesta kärsinyt Mandela pääsi parempaan paikkaan.
- Hän lepää nyt. Hänellä on nyt rauha, presidentti sanoi.
perjantai 29. marraskuuta 2013
Terveelliset vihannekset
Terveellisiin ruokiin erikoistunut kokki Jacob Wismar neuvoo Expressen-lehdessä, kuinka kymmenestä listan terveellisimpiin kuuluvasta kasviksesta saa sekä herkullista että hyvää tekevää ruokaa.
1. Pinaatti
Pinaatti, kuten muutkin vihreät lehtivihannekset, on hyvä valinta: siinä on runsaasti folaattia ja kaliumia sekä A-, C-, E- ja K-vitamiinia.
Tuoreena pinaatti sopii salaatin sekaan. Pakastepinaatista saa nopean peston, joka Wismarin mukaan sopii myös salaattikastikkeeksi.
2. Vihreät pavut
Vihreät pavut ovat hyvä kalsiumin ja kuidun lähde. Lisäksi niissä on B-, C- ja K-vitamiinia.
Tuoreet pavut voi silputa suikaleiksi, jotka sopivat hyvin tuomaan rapeutta salaatteihin.
3. Parsakaali
Parsakaalissa on runsaasti C-vitamiinia sekä mineraaleja ja antioksidantteja. Se on myös hyvä kalsiumin lähde.
Wismarin mukaan parsakaalin ravintoaineet ovat helpommin hyödynnettävissä, kun vihannesta on kypsennetty. Myös pakastetun parsakaalin ravintosisältö on mainio, mutta rakenteeltaan se voi olla puisevaa. Kokin mukaan tätä voi ehkäistä sulattamalla parsakaalin hitaasti jääkaapissa. Pakasteiden päälle kannattaa ripotella hiukan suolaa, joka irrottaa liiat nesteet. Sulanutta parsakaalia kannattaa lämmittää muutama minuutti uunissa noin sadassa asteessa.
4. Herneet
Herneissä on paljon kuitua ja folaattia sekä C- ja K-vitamiineja.
Tuoreet sokeriherneet sopivat salaatteihin sellaisenaan. Herneenpalotkin voi silputa salaatin sekaan. Pakastetutkin herneet sopivat salaattiin, kunhan ne vain ovat saaneet sulaa ja kuivahtaa.
5. Avokado
Avokadossa on hyvää, pehmeää rasvaa, folaattia ja kaliumia.
Kypsä avokado sopii moneen ruokaan viipaloituna tai kuutioituna. Sen voi myös muussata valkosipulin kanssa guacamoleksi tai maustaa vain ripauksella suolaa. Avokado kannattaa syödä heti, ettei se ehdi tummua. Tummumista voi ehkäistä myös puristamalla avokadon päälle sitruunamehua.
6. Valkoiset pavut
Valkoiset pavut sisältävät mukavasti proteiinia ja paljon kuitua. Lisäksi niissä on folaattia ja rautaa.
Wismar neuvoo tekemään pavuista hummusta: tahnaksi jauhettuihin papuihin sekoitetaan oliiviöljyä, sitruunaa ja merisuolaa. Hummus sopii salaatteihin tai levitteeksi leivän päälle.
7. Purjo
Purjo on monikäyttöinen vihannes, joka sisältää enemmän vitamiineja ja mineraaleja kuin tavallinen keltasipuli.
Kitkerähkön makunsa vuoksi purjo ei maistu kaikille sellaisenaan. Wismar vinkkaakin marinoimaan purjosilppua valkoisessa balsamiviinietikassa. Jo muutama minuutti marinadikylvyssä vie siitä liian kitkeryyden, joten käsittelyn jälkeen purjo sopii hyvin salaatin sekaan.
8. Kukkakaali
Kukkakaali on varsinainen C-vitamiinipommi, huomattavasti parempi kuin vaikkapa appelsiini. Jo sadasta grammasta kukkakaalia saa lähes kaiken päivän aikana tarvittavasta C-vitamiinista.
Wismarin mielestä raaka kukkakaali on hiukan puisevaa, ja keitettynä liian pehmeää salaattiin lisättäväksi. Hänen mielestään sekin kannattaa marinoida. Pieneksi pilkottu kukkakaali kannattaa laittaa minigrip-pussiin marinoitumaan viinietikassa. Marinadin ansiosta kukkakaalin väri muuttuu kauniimmaksi, maku paremmaksi ja rakenne miellyttävämmäksi. Marinoitu kukkakaali on hyvää sellaisenaan tai salaatissa.
9. Linssit
Linsseissä on rautaa, kuitua ja proteiinia. Niissä on myös runsaasti folaattia ja B6-vitamiinia.
Wismar suosittelee keittämään kuivattuja punaisia linssejä muutaman minuutin ajan. Sen jälkeen linssit puristetaan siivilän läpi ja niihin sekoitetaan vähän öljyä, suolaa sekä sitruunamehua. Tuloksena on sileää seosta, joka sopii niin salaattiin kuin leivän päällekin.
10. Kikherneet
Kikherneet sisältävät paljon rautaa, proteiinia ja kuituja. Ne ovat myös hyvä magnesiumin lähde.
Kikherneitä voi paahtaa uunissa chilillä tai roomankuminalla maustettuna. Näin niihin saadaan itämaista makua. Kalaruualla sopivan lisäkkeen saa samalla lailla, mutta vaihtamalla mausteeksi tillin.
IL

sunnuntai 24. marraskuuta 2013
Johtajien palkkoja laskettava taitaa löytyä eloppeja Suomestakin
Valtion eläkeyhtiöiden johtajien palkat ovat olleet suurennuslasin alla sen jälkeen, kun Kevan toimitusjohtajan Merja Ailuksen palkasta ja luontaisedut nousivat julkisuuteen.
Ammattiliitto Pro:n puheenjohtajan Antti Rinteen ja kokoomuksen kansanedustajan Ben Zyskowiczin mielestä on tullut aika puuttua johtajien kohtuuttomiin ansioihin.
"Palkkaerot ovat revähtäneet täysin perusteetta Suomessa ja muuallakin", Rinne sanoo.
Molempien mielestä keinoja palkkojen kohtuullistamiseksi on mietittävä. Inspiraatiota keskusteluun on tarjolla muun muassa Sveitsistä.
Sveitsissä on tänään sunnuntaina äänestetty laista, joka velvoittaisi yritykset kaventamaan työntekijöiden ja johtajien palkkaeroja. Lakialoitteen mukaan yrityksen kovapalkkaisin saisi ansaita enintään kaksitoista kertaa enemmän kuin yrityksen pienipalkkaisin työntekijä.
Ehdotusta ei hyväksytty, mutta Rinteen mukaan samanhenkisistä ratkaisuista pitäisi keskustella myös Suomessa.
"Olisi erittäin hyvä mennä tähän suuntaan. Ilmapiiri on sellainen, että vastaavilla ideoilla olisi mahdollisuus menestyä", Rinne sanoo.
Rinne ei tarkenna, kuinka suuri pienimmän ja suurimman palkan välinen suhde pitäisi olla, mutta näkee ehdotuksen keskustelunavauksena.
"Keskustelu palkkojen laskemisesta olisi järkevä aloittaa nyt."
Pitkään johtajien palkkojen kohtuullistamisen puolesta puhunut Zyskowicz uskoo, että eläkeyhtiöiden ympärille noussut kohu voi vauhdittaa muutosta. Hänen mielestään perimmäinen ongelma on, että johtajien palkoista päätetään yhtiöiden hallituksissa.
"Johtajien palkoista päättävät toiset johtajat. Heillä on yhteinen intressi siihen, että johtajien palkkataso nousee mahdollisimman korkealle", Zyskowicz sanoo.
Zyskowicz kannattaa mallia, jossa yhtiökokous päättää johtajien palkoista.
"Näin suurimmat omistajat joutuisivat perustelemaan näitä kummallisia palkkioita pienosakkeenomistajille. Tämä ei tietenkään muuttaisi valta-asetelmaa yhtiössä, mutta toisi läpinäkyvyyttä", hän perustelee.
Tästäkin mallista on äänestetty Sveitsissä – ehdotus hyväksyttiin viime keväänä. Sveitsin esimerkkiä on harkittu EU-tasollakin. Unionin sisämarkkinakomissaari Michel Barnier sanoi maaliskuussa valmistelevansa ehdotusta vuoden loppuun mennessä.
Helsingin yliopiston kauppaoikeuden professori Seppo Villa ei näe avoimuuden lisäämistä yhtiöiden palkkajärjestelyissä huonona ehdotuksena. Hänen mielestään muutokset lainsäädännössä eivät kuitenkaan ole hyväksi.
”Nytkin osakkeenomistajat voivat laittaa yhtiöjärjestykseen pykälän, jossa päätetään palkkajärjestelyistä. Näin voidaan määrätä, että palkoista päätetään yhtiökokouksessa. Lakia siihen ei siis tarvita”, Villa sanoo.
Villan mukaan on mahdoton tehdä päätöstä siitä, mikä on kohtuullista ja mikä ei. Johtajan työ on vaativaa.
”Suurten yhtiöiden johtajat ovat töissä joka minuutti. Matkustaminenkin vie aikaa esimerkiksi perhe-elämältä”, Villa sanoo. ”Lisäksi täytyy muistaa, että progressiivinen verojärjestelmä tekee palkkajärjestelystä oikeudenmukaisemman.”
Villa kannattaa enemminkin ajatusta, että yhtiön hallitukselle annetaan pelivälineet parhaiden johtajien valitsemiseen.
"Osakeyhtiön tehtävä on tuottaa voittoa osakkeiden omistajille ja siihen tarvitaan kunnianhimoisia johtajia. Huono palkka voi vaikuttaa työpanokseen."
Oikeusministeriö esitti syyskuussa hallituksen linjauksen pörssiyhtiöiden johdon palkkiojärjestelmistä. Hallituksen mukaan palkkiojärjestelmien avoimuuden lisääminen on kannatettavaa.
Hallitus linjasi, että yhtiökokouksen toimivallan tulisi "rajoittua palkka- ja palkkioselvityksen hyväksymiseen tai hylkäämiseen, ylimmän johdon palkkioiden enimmäismääriin sekä keskeisiin periaatteisiin".
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) totesi syyskuussa, että yhtiön hallituksen ja yhtiökokouksen välisen työnjaon on oltava selkeä.
"Jo nykyisin yhtiökokous valitsee hallituksen ja sillä on luonnollisesti myös kaikki mahdollisuudet ilmoittaa, ettei hallitus enää nauti sen luottamusta ja valita uusi hallitus", Henriksson totesi.
Tällä hetkellä johdon palkkiot määrittää osakeyhtiölain mukaan yhtiön hallitus.
Professori: Suomessa ei pelkoa huippujohtajien aivovuodosta ulkomaille9:32

torstai 21. marraskuuta 2013
Suomessa voi ihailla revontulia
Suomi on yksi parhaista paikoista ihailla revontulia, hehkuttaa CNN. (COLOURBOX.COM)
Suomi kerää kehuja amerikkalaiskanava CNN:n tuoreessa listauksessa, jossa on esitelty maailman parhaita paikkoja revontulibongaukseen.
Yhdeksän kohdan listalle on yltänyt jopa kaksi suomalaista kohdetta.
Ensimmäinen näistä on lähellä Venäjän rajaa sijaitseva Paatsjoki, jossa CNN:n mukaan kannattaa suunnata Inarinjärven rannalle Nellimin kylään.
Matkatoimistoyrittäjä Alistair McLean kuvailee kanavalle revontulinäkymiä Paatsjoen sillalta "verrattomiksi". CNN siteeraa myös oppaanakin työskentelevän valokuvaaja Markku Inkilän Aurora Zone -blogia, jonka mukaan alueella pääsee todistamaan revontulia 90 prosentin todennäköisyydellä.
CNN:n hehkuttaa niin ikään Muonion ja Kilpisjärven alueita, jotka tarjoavat revontulien lisäksi muun muassa moottorikelkka- ja koiravaljakkosafareita.
- Toisinaan koirat alkavat ulvoa, kun revontulet tulevat näkyviin, tunnelmoi McLean.
Pohjoismaista listalle ylsivät myös Norjan Tromsø, Islannin Jökulsárlón sekä Ruotsin Abisko.
Niin ikään Grönlannin Kangerlussuaq keräsi kehuja. Amerikan mantereella parhaat paikat löytyvät puolestaan Alaskan Fairbanksista ja Kanadan Yellowknifestä. Hieman eksoottisempaa ympäristöä haikailevalle suositellaan eteläistä pallonpuolisko, esimerkiksi Uutta-Seelantia, Australiaa tai Etelä-Afrikkaa.
KALLE JOKINEN
kalle.jokinen@ilmedia.fi

Microsoft muuttaa tähän taloon
Nokian pääkonttori muuttaa Espoon Karaporttiin, ja nykyisestä pääkonttorista Espoon Keilaniemessä tulee Microsoftin toimipiste.
Nokian pääkonttori Keilaniemessä siirtyy Microsoftin hallintaan. Nokian pääkonttorin työntekijän muuttavat rakennuksesta pois Nokian tiloihin Espoon Karaportissa.
- Vanha Nokia siirtyy siis Karaporttiin ja se tarkoittaa käsittääkseni myös sitä, että Nokian johto muuttaa mukana. Päällimmäisenä on nyt sinänsä helpotus, ettei Microsoftille myydyn Devices & Services -yksikön eli matkapuhelinyksikön työntekijöiden tarvitse muuttaa minnekään, Devices & Services -yksikön ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilö Mikko Lintunen arvioi Ilta-Sanomille
- Arvioisin, että Nokian pääkonttorin väki ja Nokian johto muuttavat Espoon Karaporttiin vuoden loppuun mennessä, Lintunen uskoo.
Lue lisää aiheesta: Tyoelama , Nokian myynti

tiistai 19. marraskuuta 2013
Nyt ollaan ilman Nokiaa
Nokian matkapuhelinliiketoimintojen myynti Microsoftille on hyväksytty Nokian ylimääräisessä yhtiökokouksessa.
Asiasta jouduttiin äänestämään. Nokian hallituksen esitys voitti ylivoimaisesti. Yli 99 prosenttia annetuista äänistä kannatti myyntiä.
Äänet jakautuivat siten, että hallituksen ehdotus sai 1,6 miljardia ääntä, kun vastaehdotuksen kannatus jäi kahdeksaan miljoonaan ääneen.
Yhtiökokouksen jälkeen kaupan on saatava vielä monien eri kilpailuviranomaisten hyväksyntä, mutta niistä ei odoteta nousevan esteitä kaupalle.
Yritysjärjestelyjen arvioidaan toteutuvan vuoden 2014 maaliskuun loppuun mennessä. Microsoft maksaa puhelinliiketoiminnasta ja siihen liittyvistä lisensseistä Nokialle yhteensä 5,44 miljardia euroa.
– Tämä on merkittävä edistysaskel Nokialle. Olemme tyytyväisiä, että osakkeenomistajamme antoivat meille erittäin vahvan tukensa jatkaa tämän käänteentekevän sopimuksen toteuttamista, Nokian hallituksen puheenjohtaja ja väliaikainen pääjohtaja Risto Siilasmaa sanoo tiedotteessa.
Keskustelu yhtiökokouksessa oli vilkasta, ja puheenvuoroja käytettiin puolesta ja vastaan.
Siilasmaa vakuutti olevansa epäröimättä päätöksen takana, sillä vanhalla strategialla jatkaminen olisi johtanut suuriin vaikeuksiin.
– Microsoft-kauppa vahvistaa Nokian mahdollisuuksia investoida tulevaisuuteen, hän vakuutti.
Siilasmaan mukaan yritysjärjestely merkitsee uuden vaiheen aloittamista Nokian lähes 150-vuotisessa historiassa.
Helsingin jäähallissa pidetty yhtiökokous on nyt päättynyt. Se kesti viisi tuntia.
Kokouksen alussa Nokian johtajajoukko esitteli yli tunnin esityksessä kaupan taustat, neuvotteluprosessin ohjelmistoyhtiö Microsoftin kanssa ja hallituksen päätöksen valmistelun. Liiketoiminta-alueiden johtajat saivat myös esitellä laajasti omia kehitysnäkymiään.
Hallituksen puheenjohtaja Siilasmaa muun muassa paljasti, että ennen Microsoftin Steve Ballmerin lähestymistä Nokialla oli pöydällä myös muun ostajaehdokkaan etsintä.
Hänen mukaansa Nokia hilasi hintaa ylös useiden kuukausien ajan ennen kuin se oli yhtiön mielestä hyväksyttävällä tasolla.
"Ensimmäisestä tapaamisesta lähdimme melkein ovet paukkuen, koska Microsoftin käsitys hinnasta oli niin huono", Siilasmaa sanoi.
Osakkeenomistajat tivasivat Elopin palkkioista
Useampi kokouksen puhuja kyseenalaisti Stephen Elopin roolin kaupan valmistelussa. Termit "Troijan hevonen" ja "Sammon ryöstäjä" vilahtelivat keskustelussa.
Myös Elopin palkkiota – eli kaupan solmimisen aikaisella kurssilla 18,8 miljoonaa euroa – kyseenalaistettiin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)