torstai 7. huhtikuuta 2016

Kaipaatko aurinkoa? Matkusta näihin kaupunkeihin

Torstai 7.4.2016 klo 20.00
Nämä ovat tilastojen valossa viisi maailman aurinkoisinta kaupunkia.
Jos Suomen vaihteleva kevätsää alkaa kypsyttää, kannattaa matkustaa näihin kaupunkeihin. World Meteorological Organization listasi viisi maailman aurinkoisinta kaupunkia.

Phoenix, Arizona, Yhdysvallat
Arizonan osavaltion pääkaupungissa Phoenixissa on aurinkoista 211 päivää vuodessa ja lisäksi osittain aurinkoisia päiviä on 85. Aurinko siis paistaa kaupungissa siis 85 prosentin varmuudella. Aurinkoisuus näkyy myös lämpötiloissa: kesäkuukausina mittari näyttää keskimäärin 40 astetta.

Darwin, Australia
Australian aurinkoisimmat paikkakunnat löytyvät maanosan pohjoispuolelta. Pohjoisen alueen pääkaupunki Darwin on yksi paisteisimmista: 110 aurinkoista päivää ja 129 osittain aurinkoista päivää.
Paikallisten mukaan Darwinissa ei koskaan katsota säätiedotetta, koska ulkona on lähes aina aurinkoista ja 32 astetta lämmintä.

Nizwa, Oman
Omanissa sijaitseva Nizwan kaupunki on tasaisen aurinkoinen koko vuoden. Kesäkuukausina aurinko paistaa keskimäärin 300-350 tuntia kuukaudessa, mutta talvikuukausinakin reilusti yli 200 tuntia.
MAINONTA
Myös lämpöä riittää: kesällä elohopea nousee pakahduttavaan 40 asteeseen, mutta talvella lämpötila muistuttaa Suomen kesää.

Amman, Jordania
Jordanian pääkaupunki sopii sekä auringonpalvojalle että historiafriikille. Kaupungissa nautitaan paisteesta keskimäärin 3 602 tuntia vuodessa (maksimi on 4 383 tuntia). Kesällä lämpötila on päivisin noin 30 astetta, mutta talvikuukausina se laskee jopa 10 asteen pintaan.

Johannesburg, Etelä-Afrikka
Johannesburgissa aurinko paistaa 3 182 tuntia vuodessa. Auringosta huolimatta kaupungin keli on yksi maanosan lempeimpiä. Keskimääräinen päivän ylin lämpötila on kesälläkin vain noin 25 asteen tienoilla ja vuoden kylmimpinä kuukausina 17 astetta.
Lähteet: BBC, World Weather and Climate Information ja Current Results
TEKSTI MALLA MURTOMÄKI KUVAT MOSTPHOTOS



Hiihtolomaviikolla kahdeksan on vielä tilaa muun muassa Phuketiin.

Vielä ehdit hiihtolomaksi lämpöön – näissä kohteissa on tilaa ja tämän verran se maksaa!


Hintavertailu
Onko hiihtoloman varaus jäänyt viine hetkeen? Tässä muutamia vaihtoehtoja lämpöä kaipaaville.
Ilta-Sanomat selvitti yhteistyössä Hintaseuranta.fi:n kanssa, missä etelän suosituissa lomakohteissa on vielä tilaa hiihtolomaviikolla ja paljonko lennot kustantavat. Tarkasteltava hiihtolomaviikko on viikko 8 (17.2.-23.2.2014)

1. Malagaan lentää edullisimmillaan 326 eurolla. Lämpötila Espanjan Malgassa on tällä hetkellä noin 15 astetta.

2. Thaimaan Bangkokiin lentää edullisimmillaan viikoksi 746 eurolla. Lämpötila Bangkokissa on parhaillaan noin 33 astetta.

3. Phuketiin taas pääsee 840 eurolla. Lämpötila Phuketissa on nyt 32 astetta.

4. Turkin Istanbuliin lentää edullisimmillaan 208 eurolla. Lämpötila on parhaimmillaan 15 astetta.

5.  Kanarialla Las Palmasiin taas saa lennot 377 eurolla. Lämpötila kohteessa on noin 20 astetta.

6. Espanjan Alicanteen lentää hiihtolomaviikolla 407 eurolla. Lämpötila paikan päällä on nyt noin 17 astetta.

7. Miamin lämpöön lentää edullisimmillaan 687 eurolla. Lämpötila Miamissa on noin 26 astetta.

8. Teneriffalle lentää 461 eurolla. Lämpötila Teneriffalla on noin 18 astetta.

Vertailuun otettiin mukaan kohteet, jotka voi luokitella etelän lämpimiksi kohteiksi. Suuret kaupungit kuten Rooma tai Milano on jätetty alhaisen lämpötilan takia pois vertailusta.

Kävely kuluttaa enemmän kaloreita kuin luulit

Torstai 7.4.2016 klo 13.06
Uusi tutkimus lyttää vanhan uskomuksen.
Kävely kuluttaa enemmän kilokaloreita kuin on aiemmin tutkittu.
Kävely kuluttaa enemmän kilokaloreita kuin on aiemmin tutkittu. (UNSPLASH)
Kävelyn terveysvaikutuksista on puhuttu pitkään.
Journal of Applied Physiology julkaisi tutkimuksen, jossa on havaittu, että kävely on tehokkaampaa kuin aiemmat laskutoimitukset osoittavat. Uudessa tutkimuksessa kerrotaan, että kävellessä ihminen polttaa enemmän kaloreita kuin esimerkiksi liikuntasovellusten kalorilaskurit osoittavat.
Southern Methodist -yliopiston tutkijat tarkastelivat vanhoja yhtälöitä, joita on käytetty viimeisen 40 vuoden ajan. Vanhoista kaavoista löytyi kaksi suurta epäkohtaa.
Aiemmassa tutkimuksessa oli käytetty vain kuutta koehenkilöä ja ainoastaan miehiä. Vanhassa tutkimuksessa, johon yhtälöt perustuivat oli jätetty huomioimatta, että ihmiset ovat erikokoisia ja toiset kuluttavat energiaa enemmän kuin toiset, painosta riippuen.
Vanha tutkimus otettiin suurrennuslasin alle ja todettiin, että aiemmat kaloriarviot olivat liian alhaisia, peräti 97 prosenttia tapauksista.
Kuinka paljon enemmän kaloreita sitten palaa?
Tutkijat ovat kehittäneet uuden yhtälön, joka on noin kolme kertaa aiempaa arviota tarkempi. Tällä kertaa tutkijat ottivat huomioon testihenkilöiden painon, pituuden ja nopeuden, jolla testissä käveltiin.
Vanhan yhtälön mukaan tietyllä nopeudella käveltynä ihminen polttaa yhden mailin eli noin 1.6 kilometrin matkalla 68 kilokaloria. Uudessa yhtälössä sanotaan, että 59-kiloinen nainen kuluttaa samalla matkalla noin 81 kilokaloria.
Vielä ei ole päätetty milloin uusin laskenta toteutetaan laajemmin.
Juttua korjattu: Jutussa puhuttiin aiemmin viiden kilometrin tuntivauhdista. Alkuperäisessä jutussa poltettu kalorimäärä oli per kävelty maili tietyllä nopeudella, ei per tunti.
Lähde: Women's Health
LOTTA LUOMA
lotta.luoma@ilmedia.fi

Osa kesämökeistä lahoaa metsiin: "Ei huolehdita kuin kodeista"

Ismo Pekkarinen / AOP
Osa kesämökeistä lahoaa metsiin: "Ei huolehdita kuin kodeista"
Suomessa on yli puoli miljoonaa mökkiä, joista suuri osa on rakennettu 1960-luvulla tai aiemmin.
31.3.2016 17:12
Taloussanomat
Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes 40 prosenttia suomalaisista mökeistä on jo yli 50 vuotta vanhoja, ja valtaosalla mökeistä on tarvetta korjauksille. Suomalaisen työn liiton tekemän tutkimuksen mukaan mökkien kunnosta ei huolehdita yhtä huolellisesti kuin kodeista, ja vaarana on, että mökit lahoavat metsiin.
– Suomalaiset näkevät mökit ensisijaisesti vapaa-ajan viettopaikkoina, eikä niitä nähdä tai ajatella merkittävänä varallisuutena. Mökeissä on kuitenkin kansallisesti merkittävä omaisuus kiinni, joka uhkaa jäädä laiminlyödyksi, sanoo Suomalaisen työn liiton toimitusjohtaja Tero Lausala tiedotteessa.
Liitto on teettänyt mökkitutkimuksen osana Sinivalkoinen jalanjälki -kampanjaansa. Kyselytutkimus toteutettiin helmikuussa ja siihen vastasi 2222 18–79-vuotiasta suomalaista.
Kyselyn perusteella 44 prosenttia suomalaisista kotitalouksista omistaa mökin, joko oman tai yhteisen. Kaikkiaan Suomessa on yli puoli miljoonaa kesämökkiä, ja lisäksi monia vanhoja maatiloja ja mummonmökkejä käytetään loma-asuntoina.
∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇
∇ Artikkeli jatkuu ∇
Kyselyn mukaan 85 prosentilla mökeistä löytyy korjaustarpeita. Tyypillisesti korjausta odottaa laituri, sauna, ulkokatto tai ulkoseinät.
Suomalaisen työn liitto muistuttaa, että rakentamisen ja remontoinnin lisäksi mökkeilyllä on myös laajempia taloudellisia vaikutuksia. Sen arvioidaan työllistävän 60 000 suomalaista ja lisäävän paikallisten palveluiden käyttöä. Suomalaiset käyttivät mökkeilyyn vuonna 2014 arviolta yli kuusi miljardia euroa.

Asuntolainakorko vain 1€/kk – kuinka se on mahdollista?

Paul Williams
Asuntolainakorko vain 1€/kk – kuinka se on mahdollista?
Kauniaisissa asuvalla pariskunnalla on superedullinen asuntolaina, kertoo Helsingin Uutiset. Kuinka tällainen asuntolaina tuli ylipäätään mahdolliseksi?
Helsingin Uutiset kertoo Kauniaisissa asuvasta pariskunnasta, jonka asuntolaina on poikkeuksellisen halpa. Onnekas pariskunta maksaa asuntolainastaan korkoja ja kuluja vain yhden euron kuukaudessa lainanlyhennyksen lisäksi.
Kuinka tämä on mahdollista?
Harvinaisen edullinen korko on yksinkertaistettuna seurausta asiakkaan hyvistä valinnoista ja talousympäristöstä, jossa korkotaso on painunut miinukselle.
Jotta pääsee nauttimaan harvinaisen halvasta asuntolainasta, se täytyy ensinnäkin olla otettu ainakin muutama vuosi sitten. Tällaisissa vanhoissa asuntolainoissa ei ole ehtoa, jonka mukaan lainan viitekorko on vähintään nolla.
Esimerkiksi Nordea lisäsi ehdon lainasopimuksiinsa joulukuussa 2012 ja OP-ryhmä on ottanut sen käyttöön vuoden 2014 syksyn jälkeen.
– Jos sopimuksessa ei ole tällaista ehtoa, halpa asuntolaina on mahdollinen, sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen.
Vanhemmissa asuntolainoissa negatiiviseksi painunut viitekorko syö lainamarginaalia aina nollaan asti. Uusimmissa asuntolainasopimuksissa korko on vähintään marginaali.

Pieni marginaali ja lyhyt viitekorko onnekas yhdistelmä

Toiseksi halpa asuntolaina vaatii, että lainan marginaalin täytyy olla alhainen ja että se on sidottu lyhyemmän pään euribor-korkoon, kuten yhden tai kolmen kuukauden euriboriin. Yhden kuukauden euribor oli eilen 0,3 prosenttia miinuksella ja kolmen kuukauden 0,2 prosenttia miinuksella.
Käytännössä asuntolainan täytyy olla nostettu ennen finanssikriisiä, jotta marginaali olisi tarpeeksi alhainen. Tavalliset asiakkaat saivat silloin neuvoteltua asuntolainoilleen jopa 0,2 prosentin marginaaleja, kun pankit kilpailivat asuntolaina-asiakkaista edullisilla marginaalitarjouksilla.
∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇
∇ Artikkeli jatkuu ∇
Nykyisin lainaa saa halvimmillaan yhden prosentin marginaalilla.
Asuntolainaansakaan ei saa enää sidottua lyhyimpiin euribor-korkoihin. Viimeiset pankit lopettivat alle vuoden euribor-korkojen tarjoamisen viime vuoden loppupuolella, kun euribor-korot painuivat yhä syvemmälle miinuksille.
Tämän vuoden puolella myös kahdentoista kuukauden euribor laski miinukselle ensimmäistä kertaa historiassa, kun sijoittajat odottivat Euroopan keskuspankin julkistavan lisäelvytystä korkokokouksessaan maaliskuun alkupuolella.
EKP on laskenut ohjauskorkonsa nollaan, painanut pankkien keskuspankkitalletuksissa käytettävän koron 0,40 prosenttia miinukselle ja julkistanut ainakin ensi vuoden maaliskuuhun kestävän massiivisen osto-ohjelman. EKP yrittää toimillaan piristää talouskasvua ja kiihdyttää kuluttajahintojen nousua.
– Globaali talouskasvu on hataraa ja euroalueen inflaatio matalaa. Sieltä se kumpuaa, että korot ovat negatiiviset, Nordean Kärkkäinen sanoo.

Katso, kuulutko eläkevoittajiin

Westend61 GmbH / Alamy Stock Photo
Katso, kuulutko eläkevoittajiin
Eläketurvakeskuksen Taloussanomille tekemät laskelmat osoittavat, että ensi vuonna voimaan astuva uusi järjestelmä suosii 1980-luvulla ja sen jälkeen syntyneitä.
Nuorten aikuisten eläkevuosien taivaalle on jälleen viime aikoina noussut synkkiä pilviä.
Suomen Senioriliikkeen ajamana eduskunnan käsittelyyn on tulossa kansalaisaloite, jonka mukaan työeläkkeiden pitäisi alkaa seurata palkkojen kehitystä.
Asiantuntijoiden mukaan tämä veisi pohjan ensi vuonna voimaan astuvalta eläkeuudistukselta, jossa nuoret sukupolvet kuuluvat voittajiin. Eläketurvakeskus laskee, että 2060-luvulle tultaessa palkkakehitykseen sitoutuminen olisi syönyt eläkepuskurit tyhjiksi. Maksumiehiksi joutuisivat nykynuoret.
Eläketurvakeskuksen Taloussanomille tekemät laskelmat (taulukko jutun lopussa) osoittavat, että ensi vuonna voimaan astuva uusi järjestelmä suosii 1980-luvulla ja sen jälkeen syntyneitä.
– Jos nyt voimassa oleva järjestelmä olisi jatkunut, nuorille sukupolville olisi tullut uutta järjestelmää kovempi maksurasite. Myös elinaikakerroin olisi kohdellut heitä rankemmin, kuvailee Eläketurvakeskuksen johtaja Mikko Kautto.
– Tämä on pitkään aikaan paras uudistus nuorten aikuisten kannalta, kuvailee Työeläkevakuuttajat Telan entinen sidosryhmäsuhteista vastaava johtaja Markku J. Jääskeläinen.
Tulevaisuudessa eläkkeet nousevat sitä enemmän mitä nuoremmasta ikäluokasta on kysymys.

Eläke kolme neljäsosaa palkasta?

Laskelmissa on vertailtu viiden eri ikäisen ihmisen eläkkeitä. Kaikki ovat aloittaneet työskentelyn 22-vuotiaana ja työskentelevät alimpaan vanhuuseläkeikään asti keskeytyksettä. Kaikkien palkka on 3 000 euroa kuukaudessa.
Vertailun nuorin, vuonna 1995 syntynyt Veera voi odottaa pääsevänsä eläkkeelle aikaisintaan vuonna 2062. Hän olisi tuolloin lähes 68-vuotias. Takana olisi melkein 46 vuoden työura.
Veera saisi eläkettä kuukaudessa 1780 euroa eli enemmän kuin vuosina 1965 ja 1975 syntyneet Matti ja Hanna. Veeralla olisi esimerkiksi 80 euroa parempi eläke kuin Hannalla.
Ero kasvaa suuremmaksi, jos Veera tekee töitä tavoite-eläkeikäänsä, 71 vuoteen asti. Tuolloin Veeran eläke olisi 2210 euroa. Matin eläke tavoiteiässä olisi 2000 euroa, Hannan 2010 euroa.
Veeran eläke olisi parhaimmillaan mukavat 74 prosenttia palkasta, vuonna 1985 syntyneen Miskan 71 prosenttia.
Vuonna 1955 syntynyt, eläkeikää lähestyvä Raija pärjää vertailussa, koska uudistus ehtisi vaikuttaa hänen eläkkeeseensä vain vähän.

Eläketurvakeskuksen johtaja: "Iso kysymys on, onko niitä töitä"

Eroja selittävät työuran pituus ja eläkkeiden karttumista koskevien sääntöjen muuttuminen.
Veera ja Miska paiskivat muita pidempään töitä. Se, milloin aikaisintaan pääsee eläkkeelle, seuraa elinajanodotteen kasvua.
– Kun työskentely alkaa 22-vuotiaana, esimerkeissä nuorimmilla tulee huikean pitkiä työuria ilman keskeytyksiä. Varmasti todellisuus on kuitenkin sellainen, että siellä työurassa on katkoksia, sanoo laskelmat tehnyt Eläketurvakeskuksen erityisasiantuntija Suvi Ritola.
Kautto muistuttaa, että nuoren aikuisen tulevaisuuden eläkkeeseen voi vaikuttaa paljonkin se, mikä oma sosiaalinen ja taloudellinen asema on.
– Iso kysymys on, onko niitä töitä, mistä lähtien ja kuinka pitkään. Niiden, jotka pystyvät työelämässä olemaan ja tuloja hankkimaan tasaisella tahdilla, eläke voi nousta hyvällekin tasolle, hän kuvailee.
∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇
Nuorimpia suosii eläkkeitä leikkaavan elinaikakertoimen lieventyminen aiempaan lainsäädäntöön verrattuna. Mitä nuorempi on, sitä enemmän leikkuri kevenee.
Elinaikakertoimen tarkoituksena on rajoittaa elinajan pitenemisestä johtuvaa eläkekustannusten kasvua ja kannustaa jatkamaan työntekoa. Uudistuksessa leikkuria kuitenkin lievennettiin, koska eläkkeen alaikäraja nousee.
Myös uusi lykkäyskorotus palkitsee pitkistä työurista. Koko työhistorian ajalta karttuneeseen eläkkeeseen tehtävä korotus voi tuoda eläkkeeseen isonkin lisän, jos jaksaa työskennellä lakisääteistä eläkeikää pidempään. Lykkäyskorotus korvaa suuria ikäluokkia heidän viimeisinä työvuosinaan suosineen superkarttuman.

"Eläkevaroja ei pidä lähteä jakamaan meidän ikäluokille"

Huono taloustilanne asettaa eläkeuudistukselle pahimmillaan kuitenkin suuria varauksia.
Eläketurvakeskus arvioi näitä vaikutuksia viime vuoden syyskuussa julkistamassaan raportissa. Oletuksena on työllisyyden, palkkakehityksen ja eläkevarojen tuottojen heikentyminen.
Eläketurvakeskuksen mukaan on mahdollista, että työeläkemaksua voidaan joutua korottamaan reippaastikin.
– Lyhyellä aikavälillä ei suurta järjestelmätason paniikkia synny, koska eläkevarat ovat kohtuullisen hyvällä tasolla. Isoin haaste voi tulla kymmenen vuoden päästä, kuvailee Kautto.
Eläkkeiden sitominen palkkojen nousuun söisi huonojen aikojen puskuria. Tämä iskisi vuosikymmenten päästä eläköityviin.
– Nyt pitää pitää tiukasti kiinni siitä, ettei eläkevaroja lähdetä etupainotteisesti syömään ja jakamaan meidän ikäluokille, sanoo eläkkeelle vastikään siirtynyt Telan Jääskeläinen, 62.
Oikaisu 7.4. klo 14.46: Alla olevassa taulukossa on vuonna 1955 syntyneen korvausaste alimmassa eläkeiässä korjattu 60 prosentiksi aiemmasta 64 prosentista.
Näin eläkeuudistus vaikuttaa
Raija, syntynyt 1955 Matti, syntynyt 1965
Eläkkeen alaikäraja: 63 v 3 kk Eläkkeen alaikäraja: 65 v 2 kk
Elinaikakerroin: 0,962 Elinaikakerroin: 0,915
Työskentelyvuosia: 41 v 3 kk Työskentelyvuosia: 43 v 2 kk
Eläke: 1 800 e/kk Eläke: 1 740 e/kk
Korvausaste: 60 % Korvausaste: 58 %
   
Tavoite-eläkeikä: 64 v 1 kk Tavoite-eläkeikä: 67 v 2 kk
Eläke: 1 910 e/kk Eläke: 2 000 e/kk
Korvausaste: 64 % Korvausaste: 67 %
   
Hanna, syntynyt 1975 Miska, syntynyt 1985
Eläkkeen alaikäraja: 66 v 2 kk Eläkkeen alaikäraja: 67 v
Elinaikakerroin: 0,896 Elinaikakerroin: 0,880
Työskentelyvuosia: 44 v 2 kk Työskentelyvuosia: 45 v
Eläke: 1 700 e/kk Eläke: 1 760 e/kk
Korvausaste: 57% Korvausaste: 59 %
   
Tavoite-eläkeikä: 68 v 7 kk Tavoite-eläkeikä: 69 v 11 kk
Eläke: 2 010 e/kk Eläke: 2 140 e/kk
Korvausaste: 67 % Korvausaste: 71 %
   
Veera, syntynyt 1995  
Eläkkeen alaikäraja: 67 v 9 kk  
Elinaikakerroin: 0,867  
Työskentelyvuosia: 45 v 9 kk  
Eläke: 1 780 e/kk  
Korvausaste: 59 %  
   
*Tavoite-eläkeikä: 71 v  
Eläke: 2 210 e/kk  
Korvausaste: 74 %  
Kaikki ovat aloittaneet työskentelyn 22-vuotiaana ja työskentelevät alimpaan vanhuuseläkeikään asti. Kaikille on oletettu samanlainen työura lukuun ottamatta työskentelyn pituutta uran loppupäässä. Palkka 3 000 e/kk.  
Vanhuuseläkkeen alaikärajat ovat ennusteita paitsi 1955 syntyneellä Raijalla. Yksinkertaisuuden vuoksi ansiokehitystä ja indeksointia ei ole otettu laskelmissa huomioon.  
*Eläkkeen karttuminen päättyy lain mukaan 70 ikävuoteen. Jos lakia oletetaan muutettavan niin, että vakuuttamisen ja eläkkeen karttumisen yläikäraja nousee elinajanodotteen mukaisesti, olisi vuonna 1995 syntyneen tavoite-eläkeikä 71 vuotta.  
Lähde: Eläketurvakeskus


Ko

Veronmaksajat: Päätökset vievät ensi vuonna keskituloiselta 230 euroa

Jussi Helttunen
Veronmaksajat: Päätökset vievät ensi vuonna keskituloiselta 230 euroa
Hallituksen kehysriihen ja työmarkkinoiden kilpailukykysopimuksen muutokset vievät keskituloiselta palkansaajalta ensi vuonna 230 euroa. Näin laskee Veronmaksajain Keskusliitto.
5.4.2016 21:55
Taloussanomat
Liiton mukaan keskituloisen 3 295 euroa ansaitsevan suomalaisen veroprosentti nousee 31,5 prosenttiin 31,1 prosentista.
Veronmaksajien Keskusliitto on laskelmassaan pyrkinyt arvioimaan myös ansio- ja hintakehityksen vaikutusta veroihin ja ostovoimaan. Laskelmassa ansiotason uskotaan nousevan keskimäärin 0,8 prosenttia ja hintatason 1,0 prosenttia ensi vuonna.
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kertoo tiedotteessa, että hän odottaa hallituksen keventävän palkkaveroja myöhemmin, kunhan työmarkkinaratkaisut selviävät.
– Hallitusohjelman mukaan kenenkään palkkaverotus ei tällä vaalikaudella kiristy. Tästä linjauksesta on syytä pitää tiukasti kiinni myös kilpailukykysopimuksen toteutuessa, Lehtinen sanoo.

Kaupallinen yhteistyö Unilever: Miten mustavalkoiset vaatteet lajitellaan pesuun?

Torstai 7.4.2016 klo 08.26
Voimakkaasti kaksivärinen tai raidallinen mustavalkoinen vaate pestään tummien vaatteiden kanssa.

(MOSTPHOTOS)
Pesussa käytetään nestemäistä pesuainetta, joka ei haalista, kuten esimerkiksi Bio Luvil Black.
Valkaisuaineellista pesuainetta voi käyttää silloin tällöin, jos valkoinen osa alkaa toistuvassa pesussa harmaantua tai jos vaatteen vaaleassa osassa on erityisen hankala tahra. On hyvä myös huomioida oikea pesulämpötila - joidenkin materiaalien ja painatustekniikoiden kohdalla liian alhainen pesulämpötila saattaa irrottaa väriä. Tarkista siis aina vaatteen pesuohje ja noudata erityistä tarkkuutta pesulämpötilassa, etteivät värit lähde juoksemaan.
Erivärisen pyykin lajittelussa on hyvä myös muistaa, ettei likaista pyykkiä ole hyvä säilyttää pyykkikorissa viikkokausia. Sen lisäksi, että pyykki pinttyy seistessään pyykkikorissa, jotkut tahrat lähtevät pois vain tuoreeltaan. Käy siis pyykkikori läpi säännöllisesti ja pese tekstiilit aina, kun saat niistä kokonaisen koneellisen.
Pese yksittäiset erityispesua vaativat vaatekappaleet mieluummin vaikka käsin, sen sijaan että jätät ne pitkiksi ajoiksi pyykkikoriin odottelemaan.
Lisää vinkkejä pyykinpesuun löydät täältä.
T
Klikkaa T, jos artikkeli on mielestäsi tärkeä ?

Pihasaunat tulevat taas - uusi malli lämmitetään ulkopuolelta

Tiistai 5.4.2016 klo 18.00
Idea ei ole uusi, mutta sen toteutus on.

(HARVIA OY)
Pian suomalaistenkin on mahdollista saunoa puulämmitteisessä design-saunassa, jossa puuklapeista irtoava roska ei pääse likaamaan lattioita. Tässä design-saunassa nimittäin kiukaan pesä täytetään puilla ulkopuolelta. Näin sauna pysyy siistinä ja lauteita voi sijoitella yhtä vapaasti kuin sähkösaunassa.
Idea ei ole uusi, mutta sen toteutus on.
- Venäjällä tällainen lämmittämistapa on tutumpi kuin Suomessa. Tänne se tekee vasta tuloaan, kertoo Harvia Oy:n saunatehtaan johtaja Vesa Vehmaa.
Suomalainen kiuasyritys lanseerasi eilen ensimmäiset pihasaunansa ja juuri Vehmaa on suunnitellut Harvia Solide-nimiset designsaunat.
Erikoinen kiuasratkaisu on asennettu Harvian kehittämän Duo-lasiseinän yhteyteen. Läpikuultava satiinilasi päästää valoa saunaan ja on paloturvallinen. Kiukaan tulipesää voi puolestaan käyttää myös takkana. Samalla hormilla saadaan siis sekä kiuas että takka.
Pienimmässä Harvian malliston pihasaunassa kiukaan luukku aukeaa ulos terassille, keskikokoisessa sisälle pukuhuoneeseen ja suurimmassa mallissa sisälle saunatupaan.
Vehmaa kertoo yhtiön tiedotteessa, että pihasaunojen kysyntä on taas kasvussa sekä Suomessa että vientimarkkinoilla.
- Ulkosaunat kiinnostavat nyt etenkin nuorempia omakotiasujia, jotka haluavat tuoda mökkitunnelmaa omalle pihalleen. Saunan on myös istuttava moderninkin asuinalueen ilmeeseen.
Muotoilultaan pelkistetty sauna on väriltään vaaleaa kuusipuuta. Yksityiskohdat on maalattu mustaksi. Ideana on, että puuvalmiin saunan voi maalata ulkoa talon sävyyn sopivaksi tai jättää vaalealle kuusipinnalle.

(HARVIA OY)
T
Klikkaa T, jos artikkeli on mielestäsi tärkeä ?

HS: Haravointi on pääosin turhaa

Perjantai 18.9.2015 klo 15.35
Pihan haravointi on usein tarpeetonta, kertoo Helsingin Sanomat.
Luontokin tykkää, kun pihapiirin siisteyteen suhtautuu huolettomammin.
Luontokin tykkää, kun pihapiirin siisteyteen suhtautuu huolettomammin. (MOSTPHOTOS)
- Kyllä luonto hoitaa lehdet. Haravointiin kiinnitetään ehkä liikaakin huomiota. Se on enemmän siisteysasia, toteaa Kotipuutarha-lehden päätoimittaja Maija Stenman Helsingin Sanomille.
Stenman neuvoo, että esimerkiksi koivun tai koristeomenapuun lehdet voi hyvin jättää maahan, sillä harvat lehdet eivät ole nurmikolle haitaksi. Samoin lehdet voi jättää kukkapenkkeihin, sillä ne suojaavat monivuotisten kasvien juuristoja.
Sen sijaan, jos pihassa on esimerkiksi vaahtera, jonka lehdet tippuvat ja muodostavat paksun lehtikerroksen, kannattaa suurin osa siivota pois. Paksu, hautova lehtikerros lisää Stenmanin mukaan sienitautien riskiä.
Myös lyhyen, ajetun ruohon voi hyvin jättää paikalleen.
Anna rehottaa - pihapiirin luonto tykkää
Pihaa ei kannata pitää liian huoliteltuna myöskään luonnon monimuotoisuuden tukemista ajatellen.
Yksi vaihtoehto on antaa osan pihasta villiintyä kukkakedoksi tai -niityksi - tai perustaa sellainen. Niitty on monimuotoisuudessaan täysin eri luokkaa kuin tasainen nurmimatto ja sen ylläpito vaatii vähemmän työtä.
Pihalle kerättyjä risu- ja lehtikasojakaan ei kannata siivota pois, sillä ne sopivat siileille talvehtimispaikoiksi.
Siilien elämää auttaa myös, jos jätät nurmen pidemmäksi tai osan pihasta luonnonvaraan, sillä näin tekemällä takaat siilien ravinnoksi käyttämille hyönteisille hyvät elinolot.
Lähteet: Helsingin Sanomat, Suomen luonnonsuojeluliitto, Siili kiikarissa -sivusto
PIPSA PARKKINEN

Rakastuitko kypsällä iällä? Kerro tarinasi!

Torstai 7.4.2016 klo 11.14
Iltalehti etsii rakkaustarinoita, jotka ovat alkaneet varttuneemmalla iällä.

(MOSTPHOTOS)
Näyttelijätähti Pirkko Mannola, 77, kertoi eilen kosineensa Göran Stubbia, 81, karkauspäivänä.
- Ikää on jo sen verran, ettei tässä kauan auta jäädä miettimään, Mannola perustelee suhteen pikaista etenemistä.
Iltalehti etsii vastaavalaisia tarinoita lukijoilta. Oletko sinä löytänyt uuden rakkauden kypsällä iällä? Miten rakkaus roihahti ja eteni? Mitä rakastuminen tarkoittaa, kun ruuhkavuodet ovat ohi. Kerro tarinasi ja jätä halutessasi yhteystietosi, jotta voimme haastatella sinua.
Kommenttini:

Nimimerkkini/yhteystietoni:

Turussa lähestyttiin syöpätutkimuksen Graalin maljaa

Torstai 7.4.2016 klo 16.35
Turun biotekniikan keskuksen tutkimusryhmä on kehittänyt lääkeaineen, joka estää syövän leviämiseen liittyvän proteiinin toiminnan.
Syöpätutkimus etenee suurin harppauksin.
Syöpätutkimus etenee suurin harppauksin. (MOSTPHOTOS)
Syöpätutkijat ja lääkekehittäjät ympäri maailmaa ovat pyrkineet kehittämään lääkkeen, joka torjuisi pahamaineisen syövän leviämiseen liittyvän ras-nimisen onkoproteiini toiminnan.
Kyseistä proteiinia on pidetty lähes voittamattomana vastustajana.
- Yhdysvaltalaisen National Cancer Instituten Ras-hanke on kuitenkin muuttanut tilannetta dramaattisesti. Uudet läpimurrot lääkekehityksessä ennustavat, että syöpätutkimuksen Graalin malja eli rasin toimintaan kohdennettu lääke voitaisiin vihdoinkin kehittää, kertoo tutkimusryhmän johtaja, dosentti Daniel Abankwa Åbo Akademista.
Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteisessä Turun biotekniikan keskuksessa toimiva tutkimusryhmä löysi hiljattain uuden tavan estää erityisen haitallisen onkoproteiini K-rasin toimintaa. Kokeellinen lääkeaine estää K-ras-proteiinia tukemasta niin sanottuja syöpäkantasoluja, jotka saavat syövän leviämään.
Syövän leviäminen tapahtuu taudin loppuvaiheessa, kun syöpäsolut tunkeutuvat muualle elimistöön. Tämä johtaa usein kuolemaan.
- K-rasin toiminnan estäminen vähentää merkittävästi kasvainten kasvua ja muodostumista, sanoo Abankwa.
Erityisesti naisten syöpiin
Abankwan ryhmä toimi tutkimusyhteistyössä Turun yliopiston ja Suomen molekyylilääketieteen instituutin (FIMM) sovelletun matematiikan professori Tero Aittokallion tutkimusryhmän kanssa.
Tutkijat löysivät geeniryhmän, joka voi auttaa tunnistamaan ne potilaat, jotka hyötyisivät eniten tutkimuksessa kehitetyistä yksilöllisesti kohdistettavista lääkehoidoista.
Tutkimustulokset osoittavat, että kokeellinen lääkeaine voisikin tehota erityisesti naisilla ilmeneviin syöpiin, kuten rinta-, munasarja- ja kohtusyöpiin.
- Puuttumalla onkogeenin toimintaan lääkeaineella voimme hillitä syöpäkantasolujen kasvua ja näin ollen auttaa syövästä kärsiviä naisia.
- On mahdollista, että pääsemmekin hyvin lähelle syöpätutkimuksen Graalin maljaa täällä Turussa, sanoo Abankwa.
Tutkimustulokset julkaistiin Oncogene-julkaisussa.
HELJÄ SALONEN
helja.salonen@ilmedia.fi

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Terveys  | 

Salakavala muistisairaus vie työikäisiä laitoshoitoon – Usein edes lääkärit eivät aluksi tiedä, mistä on kyse

Otsalohkodementia on sairaus, jossa potilas ehtii kärsiä raskaista oireista usein vuosia ennen oikean diagnoosin saamista. Tuoreen tutkimuksen mukaan sairaus saatetaan tulkita virheellisesti etenkin masennukseksi siihen liittyvien psyykkisten oireiden vuoksi.

Kalenterin selausta.
Kuva: Sakari Partanen / Yle
Kaikki alkaa käytöksestä. Aiemmin täysin normaalisti käyttäytynyt ihminen muuttuu holtittomaksi, vaipuu apaattisuuteen, varastelee tai tekee jotain muuta, mitä hänen ei olisi koskaan uskottu tekevän.
Muut kyllä näkevät, että jotain on vialla, mutta eivät osaa puuttua tapahtuneeseen. Hankalaksi muuttunut läheinen ei ymmärrä muiden reaktiota – hän saattaa tuntea olevansa jopa kiusattu.
Vasta vuosien päästä perheenjäsenen, ystävän tai työtoverin täysin odottamatta muuttunut käytös saa selityksensä.
Tämä on tyypillinen tarina otsalohkodementiaa sairastavan potilaan maailmasta. Kyseessä on toiseksi yleisin työikäisten muistisairaus. Nimi hämää: muistiongelmat eivät useinkaan kuulu otsalohkodementian oireisiin ennen kuin loppuvaiheessa.
– Voi olla pitkään pelkkiä käytösoireita, ennen kuin tauti etenee taudinkuvaltaan muistisairauden tyyppiseksi, kertoo otsalohkodementiasta juuri Itä-Suomen yliopistosta väitellyt Eino Solje.
Tyypillistä taudille on se, että potilaat eivät itse huomaa oireita, eivätkä heidän läheisensä tai edes terveydenhuollon ammattihenkilöstö pysty yhdistämään alkuvaiheen oireita oikeaan sairauteen. Toisin kuin esimerkiksi Alzheimerin tauti, otsalohkodementia alkaa vaikuttaa ihmisen käytökseen varhain – joskus jopa nuoressa aikuisiässä.
Potilaalle ja läheisille on raskasta, jos he eivät tiedä, mistä muuttunut käytös johtuu
– Eino Solje

Hätkähdyttävä linkki rikollisuuteen

On monia syitä, miksi otsalohkodementiasta pitäisi puhua ja miksi sitä pitäisi tutkia nykyistä enemmän Suomessa.
Yksi niistä on se, miten tauti pystyy etenemään niin pitkälle ennen kuin se tunnistetaan. Soljen väitöstutkimus paljastaa, että jopa 60 prosenttia otsalohkodementiaa sairastavista on ollut psykiatrisessa hoidossa ennen oikean diagnoosin saamista.
Usein potilas ehtii sairastaa otsalohkodementiaa neljä tai viisikin vuotta, ennen kuin oikea diagnoosi löytyy. Se on pitkä aika potilaalle itselleen ja hänen läheisilleen, varsinkin jos sairauteen liittyy sille tyypillisiä käytöshäiriöitä.
– Impulsiivisuutta ja huolettomuutta, apaattisuutta, käytöstapojen puutetta tai muuten vain outoa käytöstä. Potilaalle ja läheisille on raskasta, jos he eivät tiedä, mistä muuttunut käytös johtuu, Solje sanoo.
Saksasta ja Yhdysvalloista on kantautunut hätkähdyttäviä tutkimustuloksia sairauden oireista. On havaittu että jopa joka toinen otsalohkodementiaa sairastava on tehnyt rikoksen taudin toteamisen aikaan tai sitä ennen. Soljen mukaan rikokset on usein tehty hetken mielijohteesta.
Suomea tämä kaikki koskettaa erityisesti sen vuoksi, että otsalohkodementian taustalta löytyvä geenimutaatio on yleinen juuri meillä. Se aiheuttaa myös muun muassa ALS-tautia.
– Jos kantaa mutaatiota ja elää tarpeeksi vanhaksi, saa joko otsalohkodementian tai ALS-taudin.
Sinänsä ei ole olemassa kuin karkeita arvioita siitä, kuinka yleinen otsalohkodementia on Suomessa. Pohjoissuomalaisessa väestössä sairauden on aiemmin arvioitu olevan noin 27 ihmisellä 100 000:sta, 45–70-vuotiaiden ikäryhmässä.
Helsinkiläisen tutkimusryhmän vielä julkaisemattomien tietojen mukaan sairauteen liittyvän geenimutaation osuus olisi noin 0,2 prosenttia väestöstä. Se tarkoittaisi noin 10 000 suomalaista, mikä on paljon sairaudelle, jota pidettiin pitkään harvinaissairautena.
Taudin yleisyys ja sen yhteys esimerkiksi rikollisuuteen ovat juuri sellaisia aiheita, joita Solje pitää mielenkiintoisina tulevaa tutkimusta ajatellen.

Geeniterapia lupailee mullistavia tuloksia

Tällä hetkellä varmin tapa todeta otsalohkodementia on osoittaa geeneissä patologinen mutaatio. Myös kuvantamista on käytetty, mutta juuri Soljen väitöstutkimuksen perusteella menetelmä ei ole niin luotettava kuin ehkä aiemmin on arvioitu.
Tutkimuksessa jopa 14 prosentilla tautia sairastavista aivojen kuvantamistutkimukset eivät viitanneet aivorappeumaan.
Voi olla pitkään pelkkiä käytösoireita, ennen kuin tauti etenee taudinkuvaltaan muistisairauden tyyppiseksi.
– Eino Solje
Kun ihminen sairastuu otsalohkodementiaan, ennuste on varsin koruton. Sairauden etenemistä ei tällä tietoa pystytä pysäyttämään mitenkään.
Lähinnä voidaan keskittyä potilaan elämän helpottamiseen: oikean lääkityksen valintaan, sosiaalietuuksien ja testamenttien kaltaisten asioiden hoitamiseen. Myös pelkkä oikean diagnoosin saaminen voi keventää taakkaa.
Otsalohkodementiaa on todettu nuorimmillaan 30-vuotiailla. Se vie kantajansa hautaan keskimäärin kahdeksan vuoden kuluessa taudin toteamisesta.
Nopeimmillaan potilas on menehtynyt kahden vuoden ja hitaimmillaan 20 vuoden aikana diagnosoinnista. Usein vasta loppuvaiheessa potilas alkaa muistuttaa muista muistisairauksista kärsivää.
Ulkomailla lääketieteellisistä tutkimuksista on kuitenkin syttynyt toivonkipinä otsalohkodementian torjumisesta. Seeprakaloilla tehdyissä kokeissa on saatu pysäytettyä mutaatioon liittyvän taudin eteneminen geeniterapialla.
– Toki kalasta ihmiseen on pitkä matka, mutta se vaikuttaa lupaavalta, Solje sanoo.
Hän ennustaakin, että lähimpien vuosikymmenien aikana lääketieteellä saattaa jo olla tarjota keino otsalohkodementian etenemisen pysäyttämiseen.