lauantai 25. lokakuuta 2014

Rintasyöpä

Amerikkalainen Laurel Borowick sai rintasyöpädiagnoosin ensimmäisen kerran 42-vuotiaana vuonna 1997. Nyt, 17 vuotta myöhemmin, hän on yhä rintasyöpäpotilas. Borowickia harmittaa se, että hänen kaltaisensa levinnyttä rintasyöpää sairastavat jäävät helposti piiloon tilastoissa, julkisuudessa ja erilaisissa hyväntekeväisyyskampanjoissa.

- Niskakarvani nousevat pystyyn lukiessani rintasyövästä kirjoitettuja juttuja, jotka on tehty ruusunpunaisten silmälasien läpi. Ne viestittävät sanomaa siitä, että me hoidamme sinut, paranet ja kaikki menee hyvin, sanoo Borowick.

Hänen syöpänsä leikattiin, hän sai sytostaattihoitoja ja läpikävi rinnan korjausleikkauksen. Näin Borowickin mainitsemissa ruusunpunaisten silmälasien läpi tehdyissä jutuissa oletetaankin käyvän.

- Ajatellaan, että diagnoosin jälkeen nainen käy läpi helpon ja yksinkertaisen prosessin. Täytyy vain olla taistelija ja läpikäydä hoidot.

Aina ei käy näin. Borowickin oikeanpuoleisesta, aiemmin operoidusta rinnasta löytyi vuonna 2009 jälleen syöpäkasvain. Syöpä saatiin kuriin kahdeksi vuodeksi, kunnes se palasi vuonna 2011. Viime vuonna hän sai tietää, että syöpäkasvain oli levinnyt lähettämällä etäpesäkkeen hänen aivoihinsa.

- Näiden seitsemäntoista vuoden aikana en ole koskaan tuntenut itseäni taistelijaksi. Sen sijaan olen tuntenut sairastuneeni sairauteen, joka voi tappaa minut. Kysymys ei ole ollut kahdesta rinnasta vaan inhorealismista. Siitä, että selviän päivästä päivään hoitojen ja niiden sivuvaikutusten kanssa. Siitä, miten selviän kun voimat ovat pois useita viikkoja kuukaudessa. Tai siitä kuinka kestän jatkuvaa ripulia tai ummetusta.

Näiden vaivojen rinnalle Borowick nostaa myös muutokset ulkonäössä. Hiukset ja kulmakarvat lähtevät hoitojen seurauksena.

- Ellen todella panosta näyttääkseen normaalilta, näytän ilman muuta sairaalta.


Ensimmäisen kerran sairastuessaan Borowick kertoi syövästään avoimesti ja etsi siitä kaiken mahdollisen tiedon. Hän yritti myös auttaa kohtalotovereitaan olemalla avoin. Toisinaan hän on kohdannut naisia, jotka eivät ole halunneet avautua omasta sairaudestaan. He ovat salanneet sen jopa omalta aviomieheltään.

Borowickia salailu shokeerasi ja suututti. Hänen oli vaikea ymmärtää, miksi joku ei haluaisi jakaa vakavaa sairauttaan lähimmän ihmisensä kanssa. Saatika puhua siitä auttaakseen muita.

- Opin ison läksyn. Jokainen käsittelee sairautensa eri tavoin. Toisille syöpä on hyvin henkilökohtainen ja yksityinen asia.

Hän toivoo, että rintasyöpäpotilaat tiedostaisivat muutaman asian, joita hän itse ei alunperin ymmärtänyt.

- Tiedostin, että syöpäni voisi uusiutua, mutta en voinut kuvitella, että se uusiutuisi jo operoidussa ja korjausleikatussa rinnassa. Myöhemmin minulle selvisi, että monelle käy näin. Ainoa asia, mitä minulle oli rinnan korjausleikkauksesta kerrottu, oli se, miten siihen tottuu ja onko se kaunis vai ei.

Borowickin mielestä olisi ollut olennaisempaa kertoa siitä, että syöpä voi iskeä kahdesti samaan paikkaan.

- Siinä on kyse elämästä.

Tiesitkö tämän levinneestä rintasyövästä?

Suomen syöpärekisterin tilastossa vuosina 2007 - 2009 seuratuista rintasyöpäpotilaista viiden vuoden elossaololuku on 89%. Rintasyöpä uusii vajaalla 20%:lla potilaista viiden ensimmäisen vuoden aikana. Tämän jälkeen uusiutuminen on melko harvinaista. On kuitenkin mahdollista, että hidaskasvuiset rintasyövät voivat harvoin uusia jopa yli kymmenen vuoden kuluttua


Rintasyöpä voi uusiutua kahdella tavalla: paikallisesti leikattuun rintaan ja kainalon imusolmukkeisiin tai ns. etäpesäkkeisenä eli levinneenä rintasyöpänä. Paikallinen uusiutuma on usein edelleen parantavan hoidon piirissä ja sitä etsitään aktiivisesti mammografiakuvauksin rintasyöpäpotilaan seurannassa. Potilaalta voi löytyä myös uusi toisen rinnan syöpä. Levinnyt rintasyöpä on krooninen sairaus, jota on vaikea pysyvästi parantaa.

Levinneessä rintasyövässä hoidon tehokkuus vaihtelee paljon - osa potilaista saa lisää useita vuosia, toiset vain kuukausia.

Lähteet: Huffington Post, Rintasyöpä.fi, Syöpäjärjestöt

tiistai 21. lokakuuta 2014

Miksi väsyttää?

Huffington Post keräsi kahdeksan syytä, jotka voivat löytyä väsymyksen taustalta.
Nukut liian vähän
Nukkuminen ei ole tärkeää pelkästään lepäämisen kannalta.
Kasvuhormonia erittyy pääasiassa nukkuessamme. Kasvuhormonin merkitys hyvinvoinnille on moninainen: se pitää lihakset terveinä ja luut kunnossa, se vaikuttaa rasvan kerääntymiseen, aivotoimintaan ja auttaa pitämään hyvän ja huonon kolesterolin tasapainossa.
Kasvuhormonin puute voi johtaa väsymykseen, lihastoiminnan ja kestävyyden heikkenemiseen sekä masennusta muistuttaviin oireisiin.
Syöt epätervellisesti
Sokeri voi olla pikakeino energian lisäämiseen, mutta pitkällä tähtäimellä sen vaikutus on päinvastainen.
Tutkimustiedon mukaan myös roskaruoka tekee vetämättömäksi.
Juot liian vähän vettä
Väsymyksen ja nestehukan välistä yhteyttä harva huomaa. Juo niin paljon vettä kuin tarvitset, jotta suu pysyy kosteana.
Vedentarpeen voi havaita myös virtsasta. Virtsan pitäisi olla haalean keltaista ja kirkasta. Mikäli virtsa on kirkkaan- tai tummankeltaista, kannattaa juoda enemmän vettä.
B-vitamiinitasosi on matalalla
Jos väsymys vaivaa, kannattaa tarkastuttaa B12- sekä D-vitamiinien tasot.
Iäkkäillä B12-vitamiinipuutos johtuu usein imeytymishäiriöstä. Sen aiheuttaja voi olla mahalaukun tulehdus. B12-vitamiinilisä voi lisäksi olla tarpeen mahalaukun ja ohutsuolen leikkausten jälkeen.
B12-vitamiinin imeytymistä voi lisätä myös diabeteksen hoidossa käytettävä metformiini.
Tiukkaa kasvisruokavaliota noudattavan kannattaa pitää erityistä huolta B12-vitamiinin saannista, koska sitä saa vain eläinperäisestä ruoasta.
B-ryhmän vitamiinit ovat vesiliukoisia, joten ne eivät muodosta suuria varastoja elimistössä.
Kovin yleinen vaiva B-vitamiinien puute ei ole.
Tartunnat
Tartunnat ja tulehdukset vievät voimia.
Käytä hammaslankaa vähentääksesi ientulehduksen riskiä. Hoida poskiontelotulehdus huuhtelemalla nenä nenäkannun avulla. Käytä probiootteja helpottaaksesi eturauhas-, emätin- ja suolitulehdusta.
Virusinfektioita vastaan kannattaa taistella pesemällä kädet usein, nukkumalla hyvin ja välttämällä tyydyttyneitä rasvoja ja monosakkarideja.
Liikkuminen tekee terää
Kuntoilun voi aloittaa kävelystä.
Liikkuminen saa veren kiertämään paremmin ja solut saavat enemmän ravinteita.
Hormonitoiminnan häiriöt
Useat hormonit vaikuttavat siihen, kuinka energiseltä tai voimattomalta olo tuntuu.
Ongelmien tyypillisimmät syyt löytyvät kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai lisämunuaisista.
Olet insuliiniresistentt

Nukkulalla kuorsaaminen loppuu heti Myös lievän uniapnean hoitoon
Insuliiniresistenssi on tila, jossa insuliinin säätelemä sokerin siirtyminen verestä soluihin häiriintyy.
Insuliiniresistenssi voi johtaa tyypin 2 diabetekseen.
Lähteet: Huffington Post, Terveyskirjasto
PIPSA PARKKINEN

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Tunnistatko sydänoireet

Tunnista merkit Sydäninfarkti ei välttämättä aiheuta kipua. Oireita voi luulla närästykseksi tai vaikka flunssaksi.
Näin kävi The New York Timesin toimittajalle Martha Weinman Learille, jonka saamaan infarktiin ei liittynyt tyypillistä puristavaa rintakipua eikä lyyhistymistä maahan.

- Olin yhtenä hetkenä täysin kunnossa ja seuraavana tunsin epämääräistä huonovointisuutta, hän kirjoittaa lehdessä.

Weinman Lear kertoo tunteneensa ensin jotain rintalastan alueella ja kurkussa. Hän sai myös kylmiä väreitä, mutta rinnassa tuntui vain pientä ahdistusta. Seuraavaksi hän sai äkillisen pahoinvointikohtauksen, oksensi ja ripuloi.

Sydänoireet eivät ole Weinman Learille aivan vieraita, sillä hän on kirjoittanut kirjan entisen aviomiehensä sydänsairaudesta. Silti nainen ei aluksi ymmärtänyt saaneensa itse infarktin. Hän epäili huonovointisuutensa johtuvan flunssasta, pilaantuneesta simpukkaruoasta tai liiasta viinistä. Lopulta hänelle tuli mieleen, voisiko kyseessä olla sydänkohtaus.

- Ei tietenkään, sinulla on vatsatauti, hänen nykyinen aviomiehensä tyrmäsi.

Weinman Lear soitti kuitenkin lääkäriin. Seuraavana päivänä - kaikkien oireiden jo kadottua - tutkimuksissa kävi ilmi, että hänellä oli ollut sydäninfarkti.

Kardiologian professori Juhani Airaksinen Turun yliopistollisesta keskussairaalasta kertoo, että peräti viidesosa sydäninfarktin saaneista ei koe tyypillistä rintakipua.

- 20 prosenttia infarkteista on oireettomia tai sellaisia, ettei ihminen ymmärrä oireista, että hänellä on sydäninfarkti.

Eniten vääriä tulkintoja liittyy närästykseen.

- Kardiologin näkökulmasta on aina tärkeää sulkea pois uhkaavan sydäninfarktin mahdollisuus. Joillakin ihmisillä sopimaton ruoka aiheuttaa aina närästystä, ja silloin oire todennäköisesti onkin mahaperäinen. Jos taas närästävä tunne ilmaantuu odottamatta ylävatsaan tai rintalastan alle, on mietittävä, voiko kyseessä olla sydäninfarktin oire, Airaksinen opastaa.

Muutkin epämiellyttävät oireet, jotka tulevat uusina ja yllättäen, kannattaa huomioida.

- Jos navan ja nenän välille ilmaantuu ennen kokematon epämiellyttävä oire, tulisi käydä mielessä, voiko se johtua sydämestä.

Airaksinen on huomannut, että ihmisillä on taipumus kieltää sydänsairauksien mahdollisuus. Oireiden vähättely voi kuitenkin johtaa hoidon viivästymiseen.

- Jos syntyy epäily, että kyseessä on sairauskohtaus, ainoa oikea tapa toimia on soittaa hätänumeroon. Sydänfilmi näyttää saman tien, onko iso infarkti uhkaamassa. Jos suoni on tukossa ja hoitoon hakeutuminen viivästyy, vaurio ehtii tulla suuremmaksi, Airaksinen sanoo.

Tarkkaile näitä oireita


1. Tyypillinen sydäninfarktin oire on rintalastan takana tuntuva kova, puristava kipu, joka nostattaa kylmän hien pintaan.

2. 20 prosenttia sydäninfarktin saaneista kokee kovan rintakivun sijaan muunlaisia, epätyypillisiä oireita.

3. Jos navan ja nenän välille ilmaantuu ennen kokematon epämiellyttävä oire, tulisi käydä mielessä, voiko se johtua sydämestä.

4. Sydäninfarktin epätyypillisistä oireista tyypillisin on närästys, jota ei ole aiemmin ollut.

5. Muita vähemmän tyypillisiä oireita ovat kivun tai painon tunne hartioissa, kaulassa tai niskassa.

6. Myös yleinen huonovointisuus tai ylävatsaoireet ovat mahdollisia sydäninfarktin oireita.

7. Etenkin vanhuksilla infarkti voi olla kivuton mutta aiheuttaa kunnon romahtamisen ja hengitysvaikeuksia.

8. Omituiset tai vähäiset oireet eivät tarkoita sitä, että infarkti välttämättä olisi lievä. Isokin vaurio saattaa joskus aiheuttaa hyvin epätyypilliset oireet.

9. Älä sivuuta oireita sillä perusteella, että olet nuori ja hyvässä kunnossa. Huippukuntoinenkin voi saada kohtauksen.

10. Ole erityisen tarkkana, jos sinulla on reuma tai muu sairaus, jonka hoitoon käytät kipulääkkeitä. Ne lieventävät myös sydämestä johtuvia oireita.

Lähde: Kardiologian professori Juhani Airaksinen

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Olemme sijalla 15 vanhustenhuollossa

Suomi on pysynyt kansainvälisessä vanhusten hyvinvointi-indeksissä sijalla 15. Suomi oli samalla sijalla myös viime vuonna.

Global Age Watch -indeksi kuvaa vanhojen ihmisten toimeentuloa, terveyttä ja elämänlaatua, ja siinä on arvioitu 96 maata. Kärjessä ovat Norja, Ruotsi ja Sveitsi. Heikoimmille sijoille listattiin Afganistan ja Mosambik.

Suomen sijoitusta madalsivat vanhojen ikäluokkien heikko koulutus ja etenkin vanhojen naisten pienet eläkkeet.

- Indeksi kertoo, että Suomella on paljon parannettavaa vanhojen ihmisten elinolosuhteissa. Euroopan maiden joukossa Suomi on vasta puolessavälissä, sanoo toimialajohtaja Pirkko Ruuskanen-Parrukoski kansalaisjärjestö Suomen Setlementtiliitosta.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Pitääkö luopua seteleistä?

Tekniikka, jota käytetään myös esimerkiksi monien Suomen kaupunkien julkisen liikenteen matkakorttien etälukemiseen linja-autoissa, tuo mahdollisuuden myös etämaksamiseen. Etämaksumahdollisuus on Suomessa vähitellen yleistynyt uusissa pankkikorteissa ja sitä tarjotaan jo korkeakoulujen opiskelijakortteihinkin.

Etämaksamisella pieniä summia on mahdollista siirtää nopeasti ilman pin-koodia. Tätä mahdollisuutta tarjotaan Suomessa kauppojen ja kahviloiden kassoilla yhä enenevässä määrin. Toistaiseksi pelkällä puhelimella maksaminen on Suomessa yhä hankalaa, mutta Yhdysvalloissa tämäkin on alkanut olla jo hieman entistä tavallisempaa.

Yksi lisäsyy etämaksamisen suosion kasvamiselle ainakin Yhdysvalloissa uskotaan olevan Apple. Yhtiö esitteli kuun alkupuolella uuden Apple Pay -ominaisuuden. Googlella vastaava Google Wallet -ominaisuus ollut olemassa jo jonkin aikaa. Apple Pay ja Google Wallet mahdollistavat niin sanotun digitaalisen lompakon ylläpitämisen puhelimessa. Nyt jää nähtäväksi, ottavatko käyttäjät näitä digilompakoita arkipäiväiseen käyttöönsä.

Niin tai näin, käteisestä luopumiselle on mahdollista nähdä useita syitä, joista Mashable-sivusto listasi viisi:

1. Digiraha säästää aikaa

Yhdysvalloissa kuluttajat käyttivät The Economist -lehden mukaan keskimäärin kuusi tuntia vuodessa käteisautomaattia etsien. Myöskään vaihtorahojen laskemiseen ei kaupoissa kuluisi aikaa.

2. Digiraha torjuu rikoksia

Käteinen on rikollisten ystävä, sillä sitä on hankala jäljittää. Lisäksi kauppa-, kioski- ja pankkiryöstöt oletettavasti vähenisivät, kun kassalla ei olisi enää tarjottavanaan lainkaan käteistä ryöstäjälle.

3. Digiraha tulee halvemmaksi

Käteisen rahan painaminen, laskeminen ja liikuttelu ei ole ilmaista. Sähköisessä muodossa liikkuvasta rahasta koituvat kustannukset sen sijaan ovat minimaalisia.

4. Digiraha mahdollistaisi negatiivisen talletuskoron

Negatiivisella korolla tarkoitetaan sitä, että pankki maksaa varojen säilyttämisestä. The Economist -lehti huomauttaa, että käteisen kanssa negatiivinen korko ei ole mahdollinen, koska kuluttajat voivat milloin tahansa nostaa käteistä ja piilottaa sen patjojensa alle. Negatiivinen korko saattaisi kuitenkin luoda uusia investointeja ja piristää taloutta.

5. Paperiraha on likaista


Paperiraha vilisee bakteereita sen kiertäessä kädestä käteen, lompakosta lompakkoon. Tämä on aiheuttanut useita ruokamyrkytyksiä, vatsahaavoja ja tautien leviämistä, kun bakteerit ovat käsien kautta kulkeutuneet elimistöön.

Mashable huomauttaa listansa lopuksi, että esimerkiksi Ruotsi on maana paperirahasta luopumisen edelläkävijöitä. Sivuston tietojen mukaan länsinaapurissamme enää vain kolme prosenttia maksutapahtumista suoritetaan käteisellä.
VILLE HALONEN
ville.halonen@ilmedia.fi

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Hobbyes

Now is the weather favored berry pickers and mushroom pickers, mukavanpaa could be more than a walk in the woods and find these good natural ingredients, which may be tasty ruokaa.Minä I like a lot of chanterelle mushrooms and salt, tateista.Kannatta to learn to identify mushrooms and poisonous mushrooms, especially berries, fortunately, there is not much toxic species .

lauantai 13. syyskuuta 2014

Nyt sieneen ja puolukkaan



Nyt on sää suosinut marjastajia ja sienestäjiä,mikäpä sen mukavanpaa kuin kävellä metsässä ja löytää näitä hyviä luonnon antimia,josta saa maukasta ruokaa.Minä pidän paljon kanttarellikastikeesta ja suolasienistä,tateista.Kannatta opetella tuntemaan sienet ja varsinkin myrkylliset sienet onneksi marjoissa ei ole paljoakaan myrkyllisiä lajeja.

perjantai 29. elokuuta 2014

Nyt puikot ja virkkuukoukut esiin

Illat on jo hämärtyneet ja syksyn pimeys alkanut.On aika etsiä puikot esiin ja jatkaa kesken jääneitä neuletöitä tai alkaa uutta sukkie perheen pienimille miksei isommillekin ja muutakin .




lauantai 23. elokuuta 2014

Suomi kultakantaan viimeikin



http://anttiruuskanen.sporttisaitti.com/

Kotimaa |

Keihässankari Antti Ruuskanen voitostaan: "Yhdeksänkymppiä vaatii jo huippuolosuhteet"

Pielaveteläinen keihässankari Antti Ruuskanen suuntaa katseena jo tuleviin Timanttiliigan osakilpailuihin.

Antti Ruuskanen
Kuva: Petri Vironen / Yle
Armoton hälinä keihässankari Antti Ruuskasen ympärillä on hellittämässä. Tuore kultamitalisti pääsi maanantaina iltakolmen jälkeen matkaamaan perheensä kanssa kohti Pielavettä.
Kisat ovat takana, mutta pian edessä on uusi rutistus.
– Tukholmassa on torstaina Timanttiliigan osakilpailu. Sinne on tarkoitus mennä kokeilemaan kuinka käy. Tästähän on varoiteltu, että yleensä arvokisojen jälkeen tulee notkahdus, Antti Ruuskanen kertoo.
– Kertaakaan en ole voittanut vielä liigan osakilpailua, joten olisihan kisoissa pärjääminen hienoa.
Antti Ruuskasen pisin heitto Zürichin yleisurheilun EM-kisoissa oli 88,01 metriä. Kyseessä on myös hänen henkilökohtainen ennätyksensä.
Tavoitteena olisi saada jossain vaiheessa yhdeksänkympin raja rikki. Suoritus vaatisi kuitenkin huippuolosuhteet.
– Sunnuntaina oli haastava sää. Kolme kierrosta oli oikein napakan puoleista vasta- ja sivutuulta. Se vaikutti osallistujien suorituksiin.
– Kun on tuollaiset hankalat olosuhteet ja puuskainen tuuli, niin kisatanner oli kuin tehty minua varten, Ruuskanen napauttaa.


keskiviikko 13. elokuuta 2014

Mirjam Helin laulukilpailu


http://www.youtube.com/watch?v=Jx_HrrU1ylg

http://areena.yle.fi/tv/2356703

http://areena.yle.fi/tv/2356703

http://www.youtube.com/watch?v=Jx_HrrU1ylg

http://www.youtube.com/watch?v=xzIgAlL6KBA

Olipa nautinnollista nähdä todella taidokkaita esityksiä Mirjam Helin laulukipailussa.
Näin tavallisena musiikin kuuntelijana oli todella nautinnollista kuulla heidän esityksiään.
Ukrainalainen sopraano Kateryna Kasper voitti naisten sarjan ja korealainen tenori Beomjin Kim miesten sarjan kansainvälisessä Mirjam Helin -laulukilvassa Helsingin Musiikkitalossa varsin varmaotteisilla finaaliesityksillään. Molemmat saavat palkinnoksi 30000 euroa.

Tuomariston päätös ei ollut helppo, sillä kukaan ei onnistunut finaalissa täydellisesti.
”Tuli harmaita hiuksia ainakin minun päähäni”, tuomariston puheenjohtaja Jorma Silvasti huokasi.
Mirjam Helin -laulukilpailu

Naisten sarja

1. Kateryna Kasper, Ukraina

2. Jekaterina Morozova, Venäjä

3. Sunyoung Seo, Korea

4. Jelena Guseva, Venäjä

Miesten sarja

1. Beomjin Kim, Korea

2. Matija Meić, Kroatia

3. Leon Kosavic, Kroatia

4. Dmytro Kalmuchyn, Ukraina

Palkinto parhaan suomalaisen yksinlaulun esityksestä ei-suomalaiselle laulajalle: Matija Meić.



Kilpa oli entistä tasaisempi. ”Alkuerässä ei ollut heittopusseja ja välierän jälkeen finaaliin pääsystä täytyi järjestää uusintaäänestys.”
Tuomaristo jakautui leimallisesti oopperalaulajiin sekä liedin taitajiin, joille tarkka ääntämys ja tekstin vivahteiden esilletuonti olivat hyvin tärkeitä.
”Minä etsin tähteä, eivätkä kaikki tähtiainesta omanneet päässeet finaaliin”, tuomariston supertähti, sopraano Deborah Voigt valitteli.
Voigtille tähti on nimenomaan oopperatähti.

”Yhdysvalloissa ei saa lied-keikkojakaan, jos ei ole oopperatähti. Etsin huippukuntoista ääntä, jolla ei ole mitään ongelmia. Etukäteen pelkäsin, että kaunein ja parhaiten laulava sopraano ei voita naisten sarjaa, koska joku valittaa hänen saksan ääntämyksestään”, Voigt sanoi ennen tuomariston lopullista äänestystä.

Tämä saattoi tarkoittaa valokuvauksellista Jekaterina Morozovaa, joka loisti välierässä Prokofjevin parissa, mutta jonka saksan ääntämys ei riittänyt finaalin Haydn-numerossa. Morozova jäi sittenkin kakkoseksi, kun Kasper otti yleisönsä varsinkin Poulenc-numerossa.

Morozovan suuria lupauksia herättävää äänimateriaalia arvostettiin enemmän kuin kolmanneksi jätettyä pomminvarmaa korealaissopraanoa Sunyoung Seoa.
”Morozovan suhde tekstiin oli nerokas välierän venäläisessä Prokofjev-numerossa”, tuomariston jäsen Robert Holl muistutti.
”Pitkin matkaa huomasi, että kilpailijat laulavat luonnollisimmin ja värikkäimmin äidinkielellään”, Silvasti myötäili.


Miesten suurimmat suosionosoitukset sai sarjan toiseksi tullut kroatialaisbaritoni Matija Meic, jonka ääni jäi yllättäen hieman kurkkuun Rossinin aariassa. Hän hurmasi karismaattisena lavaleijonana. Kolmanneksi tuli toinen kroatialaisbaritoni Leon Kosavic, jonka kapellimestari Ville Matvejeff ehti jo kiinnittää Don Giovanni -produktioon, jonka hän johtaa juuri Kroatiassa.

Myös Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestari Hannu Lintu sanoo seuraavansa erityisesti nuoren Kosavicin kehitystä mahdollisen kiinnityksen merkeissä.

Helin-kilvassa tuomaroivat nimenomaan laulajat, kun esimerkiksi pian alkavassa Plácido Domingon Operalia-kilvassa tuomaristossa Los Angelesissa on suurten oopperatalojen päätöksentekijöitä. Kumpi tuomaristo on parempi?
”Laulajien tuomaristo! Oopperatalojen johtajat keskittyvät vain siihen, ketä he haluavat katsella”, tuomariston tähtisopraano Deborah Voigt julistaa.


lauantai 19. heinäkuuta 2014

Marjojen terveysvaikutus



Marjat Marjansyönti kannattaa. Marjat suojaavat viruksilta ja ehkäisevät jopa syöpää.

1. Mansikka

Milloin satoa: Alku- ja keskikesällä.

Terveysvaikutukset: Mansikassa on runsaasti antioksidantteja. Joka päivä syötynä mansikka suojelee aivoja ja lyhytkestomuistia. Lisäksi mansikat parantavat immuunipuolustusta, nostavat veriarvoja, poistavat nestettä, torjuvat väsymystä ja stressiä sekä lisäävät seksuaalista energiaa. Ne torjuvat myös syöpää, alentavat kuumetta ja puhdistavat suolistoa.

2. Mustikka

Milloin satoa: Etelä-Suomessa heinäkuun puolivälistä alkaen.

Terveysvaikutukset: Mustikat ovat maailman parhaita antioksidantteja. Ne muun muassa estävät verisuonitautien syntyä ja hoivaavat suonia ja lisäksi suojaavat diabeteksen vakavilta seurauksilta. Antosyaanit parantavat näköä ja mahahaavaa, mustikan ellagihappo estää syöpää. Lisäksi mustikka tekee hyvää aivoille, muistille, iholle ja vastustuskyvylle.

KUVA: Kaisa Rautaheimo / HS
Marjat suojaavat monilta taudeilta.


3. Puna- ja mustaherukat

Milloin satoa: Heinäkuusta syyskuuhun.

Terveysvaikutukset: Punaherukka ehkäisee kasvaimia, suojelee limakalvoja ja sydäntä, vahvistaa immuunipuolustusta ja hormonituotantoa sekä aktivoi verenmuodostusta.
Mustaherukoiden marjat, siemenöljy ja lehdet ovat kaikki käyttökelpoisia. Niissä on runsaasti C- ja A-vitamiinia. Mustaherukka vahvistaa hermoja, rauhoittaa, poistaa nestettä ja alentaa verenpainetta. Sen öljy sisältää runsaasti hyviä rasvahappoja, ja se hidastaa syöpäsolujen kasvua. Herukat ovat tunnettuja kuumelääkkeitä tulehdusta lievittävien ainesosiensa ansiosta.

4. Vadelma

Milloin satoa: Heinäkuun lopusta alkaen kuukauden ajan.

Terveysvaikutukset: Vatun flavonoidit estävät muun muassa sydän- ja verisuonitauteja ja syöpää. Sen ellagitanniinit ehkäisevät salmonellan kasvua. Vatun kversetiini ehkäisee allergioita ja astmaa, ellagihappo taas syöpää.

5. Puolukka

Milloin satoa: Elokuun lopulta kaksi kuukautta eteenpäin.
Terveysvaikutukset: Puolukat suojaavat virtsatietulehduksilta A-tyypin proantosyanidiinin ansiosta. Puolukan antosyaanien uskotaan estävän kasvaimia, alentavan LDL-kolesterolia ja ehkäisevän veritulppia. Puolukka vahvistaa immuunipuolustusta, aiheuttaa syöpäsolujen itsetuhoa ja edistää ruoansulatusta.

6. Karpalo

Milloin satoa: Syyskuun lopusta lumen tuloon tai jopa kevääseen asti.

Terveysvaikutukset: Karpalon antioksidantit poistavat elimistöstä myrkkyjä ja estävät syöpää, diabetesta ja sydän- ja verisuonitauteja. Karpalot hoitavat virtsateitä, ehkäisevät iensairauksia ja estävät vilustumista korkean C-vitamiinipitoisuutensa ansiosta.

KUVA: Jussi Nukari
Puolukka suojaa mm. virtsatietulehdukselta.



Lähde: Sinikka Piippo, Suomalaiset marjat - kaikki metsän ja puutarhan lajit, Minerva.

 I

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Tangokuningatar 2014


http://www.youtube.com/watch?v=KQ8Pm7aJyqI

http://www.youtube.com/watch?v=vx0cYu9tNXE

Suomi sai myöhään lauantai-iltana uuden tangokuningattaren. Hän on 25-vuotias tamperelainen Maria Tyyster.

Tuomaristo äänesti rokahtavan Marian yksimielisesti voittoon. Kakkossijalle jäi yleisöltä parhaat pisteet saanut raumalainen Piritta Venho, 37. Superfinaalissa molemmat finalistit lauloivat tangon Tulisuudelma yhdessä uuden tangokuninkaan Teemu Roivaisen kanssa.

Marian ja Teemun kemiat kohtasivat lavalla hienosti ja tuomaristo äänesti lopulta Marian voittoon. Tuomaristossa istuivat tänä vuonna Arja Koriseva, Milana Misic, Eeva Kontu ja Ilkka Vainio. Puheenjohtajana oli tuttuun tapaan Martti Haapamäki, joka on myös Seinäjoen Tangomarkkinoiden taiteellinen johtaja.

Lappeenrannasta kotoisin oleva ja Tampereella nykyään asuva Maria pyrki tangokuningattareksi jo neljättä kertaa, joten periksiantamattomuutta naiselta ainakin löytyy.

- Uskon, että olen sekä musiikillisesti että ihmisenä kiinnostava yllätyksiä täynnä, hän kuvailee itseään.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Tangomarkkinat 2014 Seinäjoella



http://yle.fi/aihe/tangomarkkinat


http://www.tangomarkkinat.fi/seinajoen-tangomarkkinat-9-13-7-2014.html




Ensi kertaa tangolaulukilpailuun osallistunut helsinkiläinen Teemu Roivainen, 28, kertoi päättäneensä noin vuosi sitten olevansa valmis osallistumaan pitkään haaveissaan olleille Tangomarkkinoille. Ja hän lauloikin miesten tangolaulukilpailun finaalissa niin varmasti ja koskettavasti, että yleisössä ollut naisväki pyyhki vaivihkaa kyyneliä silmäkulmistaan. Pitkätukka sai tangoyleisöltä myös kiistatta illan raikuvimmat aplodit.

- Täytin tällä viikolla 28 vuotta ja ajattelin, että nyt alkaa olla elämänkokemusta takana sen verran, että voi tulkita uskottavasti tangoja, hän myhäili voittonsa selvittyä.

Sibelius-Akatemiassa musiikinopettajan koulutuksen saaneella Teemulla voi olla edessään huikea ja monipuolinen ura muunkin kuin tangon parissa. Hänellä on uskomattoman upea ääni, jonka lisäksi hän muun muassa soittaa pianoa, sekä säveltää ja sanoittaa omia kappaleita.i

- Vedän julkisuuden suhteen rajan työni ja yksityiselämäni välille. Jari Litmanen on tässä asiassa esikuvani: Hän on onnistunut pitämään yksityiselämänsä irrallaan julkisesta. Saaran kanssa teemme paljon keikkoja ja olemme muutenkin todella läheisiä, ei siinä sen kummempaa hän kuittasi.

30-vuotisjuhlavuottaan viettävillä Tangomarkkinoilla nähdään perjantaina upea juhlakonsertti, jossa nähdään liuta tangotähtiä vuosien varrelta. Lauantai-ilta huipentuu uuden Tangokuningattaren valintaan.
MIA MALMI

Tangomarkkinat 2014 Seinäjoella

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Iäkkäiden seksi

Seksi Miksi ikäännyttäessä lyödään jarrut päälle? Vaali miehuuttasi ja naiseutesi hehkua, seniori!
Moni nainen kokee elävänsä parhaita vuosiaan 50–60 vuoden tienoilla ja monen miehen seksuaalisuus säilyy viriilinä 80 vuoteen saakka ja jopa yli. Pisara sensuellisuutta voi olla ikääntyneelle voimaannuttavampaa kun saavillinen seksiä ruuhkavuosissa, joissa ei ehdi keskittyä mihinkään. Sisäinen hehku on seniorille elämän paras vitamiinipilleri.

Ikävuodet 60–80 muodostavat vaiheen, jossa moni ikääntyvä antaa helposti periksi kasvottomalle kulttuuriperimälle, jonka mukaan tuossa iässä saa ja jopa kuuluu heittää hyvästit omalle seksuaalisuudelle ja sen ennen niin tärkeinä pidetyille ilmenemismuodoille.

Minkä karhunpalveluksen työvuosistaan vapaalle päässyt tekee tuolloin itselleen! Senioreillakin on oikeus mehevään miehuuteen ja naiseuteen, iloon ja leikkisyyteen, rakkauteen ja moninaiseen hellyyteen. Elämä itse on samoilla linjoilla, se tarjoilee parhaimman cocktailinsa monelle vasta vähän kypsemmällä iällä. Moni nainen kokee elävänsä parhaita vuosiaan 50–60 vuoden tienoilla ja monen miehen seksuaalisuus säilyy viriilinä 80 vuoteen saakka ja jopa yli.

Miksi lyödä jarrut päälle, kun elämän hunajapurkin pohjalla voi olla parhaat lusikalliset jäljellä? Miksi siinä vaiheessa, kun iho herkistyy kosketukselle ja aistillisuudelle entisestään vuosien myötä. Pisara sensuellisuutta voi olla ikääntyneelle voimaannuttavampaa kun saavillinen seksiä ruuhkavuosissa, joissa ei ehdi keskittyä mihinkään.

Seniori, vaali siis miehuutesi ja naiseutesi hehkua! Älä heitä seksuaalisuuttasi romukoppaan sen vuoksi, että joku lähipiirissäsi ehkä pitää sitä sopimattomana. Älä luovu siitä iän tuomien kehon muutoksien vuoksi. Älä luovu siitä edes sairauden tultua kuvaan, sillä luovuuden keinoin ja pienesti auttamalla moni iloa ja virkeyttä tuova toiminta voidaan säilyttää. Vaali synnyinlahjaksi saamaasi olemusta, sillä se virvoittaa toimiessaan olemuksesi kiireestä kantapäähän saakka.

Elämän oma deluxe syntyy usein yllättävän pienistä aineksista. Esimerkkinä tuosta käy tosikertomus tältä kesältä, jossa ikämiehen taidokkaasti tekemä otsakiehkura sytytti melkoisen roihun autolla ohi ajaneessa naisessa.

Oli juhannusviikko ja raamikas, hyväryhtinen mies askelsi aamuauringossa pienen maaseutukaupungin pyörätiellä. Iältään ehkä seitsemänkymppinen mies oli pukeutunut valkoiseen t-paitaan ja siisteihin verryttelyhousuihin. Jalassaan miehellä oli mustat kengät ja lahkeiden alta pilkottivat valkoiset sukat.

– Jotain poikkeuksellista miehessä oli. Hiljensin vauhtia, katsoin uudelleen miehen suuntaan ja sitten näin sen. Miehen ohimoilla keikkui taidolla tehty otsakiehkura. Otsavoogi oli kuin piste iin päällä puhtautta ja raikkautta hehkuneen ikämiehen olemuksessa.

– Ilmassa oli vetovoimaa, nainen jatkoi ja kun mielikuvitus sai siivet, niissä ajatuksissa samainen herrasmies luotsasi minut jo tanssilavalle musiikin pyörteisiin, nainen kuvailee.

Niin pienellä asialla oli suuri vaikutus. Kuka ties mies oli katsonut kotona itseään peilistä, hymyillyt peilikuvalleen ja todennut olevansa ikäisekseen vielä hyvässä kuosissa. Ajatus sai ryhdin kohenemaan, kehon hehkumaan ja kylätietä astellessaan hyvän olon tunne välittyi autollaan miehen ohittaneeseen naiseen. Hehku tarttui.

Ilo, halu ja kiitollisuus ovat myös kuin pieniä lahjoja elämässä, jotka keventävät askeleita ja saavat kehon soimaan. Elämäniloinen ihminen nauttii elämästä kaikin aistein ja luovuus auttaa löytämään vaihtoehtoisia tapoja, jos kumppania ei ole, tai kipu ja sairaus ovat astuneet elämään.

Meillä kaikilla on peiliin katsomisen paikka. Seniorilla itsellään, puolisolla, aikuisilla lapsilla, omaishoitajan roolissa toimivalla ja jatkossa myös kodin ulkopuolisen hoitopaikan hoitajilla. Mitä enemmän kukin joukosta hankkii tietoa ja tutustuu omaan seksuaalisuuteensa, sitä selvemmin näemme, että kyse on elämän liekistä ja se on lahja. Vaali sitä itsesi ja ikääntyvän läheisesi kohdalla.

Kirjoittaja on seksuaaliterapeutti.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Huippukuntoon missä vain

Neljällä liikkeellä huippukuntoon

1.

1. Takadippi
Ota avuksesi tuoli. Aseta kädet tuolille ja jalat tukevasti lattialle tuolin eteen. Koukista käsiä kyynärpäistä, kunnes pakarat ovat muutaman sentin päässä lattiasta. Punnerra vartalo käsillä takaisin yläasentoon. Mitä kauempana polvet ovat tuolista, sitä haastavampi liike on. Liike vahvistaa olkalihaksia ja keskivartaloa.


2. Punnerrus
Aloittelijan kannattaa punnertaa polvet maassa. Pidä kädet levässä asennossa ja punnerra alas niin, että rintakehä tulee lähelle lattiaa. Selkä pidetään suorana ja peppu alhaalla koko liikkeen ajan. Älä vie selkää notkolle! Voimien kasvaessa polvet pidetään irti lattiassa. Jos tämäkin tuntuu kevyeltä, voi kokeilla punnertaa niin, että toinen jalka on suorana ilmassa.
Punnertaminen vahvistaa rintalihaksia, olkapäitä, selkää, lanteita ja vatsalihaksia.






3. Kyykky
Asetu hartioita leveämpään, reiluun haara-asentoon. Pidä paino kantapäillä ja selkä suorana. Kyykisty alas niin, että peppu tulee pitkälle taakse ja selkä pysyy suorana. Jalat ovat loppuasennossa noin 90 asteen kulmassa. Ponnista takaisin ylös ja toista. Pidä kyykätessä huolta siitä, että polvet ja varpaat ovat samassa linjassa.
Kyykyt vahvistavat pakaroita, pohkeita ja reisilihaksia. Niihin saa lisää haastetta painojen avulla tai kyykkämällä yhdellä jalalla
.

4. Lankku

Asetu päinmakuulle kyynärvarret ja kädet alustassa. Nouse varpaitten varaan ja nosta keho irti alustasta. Aloittelija voi pitää polvet kiinni alustassa. Pidä pää selän jatkeena ja vartalo suorana. Pysyttele asennossa niin pitkään kuin jaksat. Pidä lyhyt tauko ja toista.
Lankku kehittää vatsaa, selkää, rintaa, käsivarsia ja olkapäitä.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Pienennä syöpäriskiä ravinnolla



Kasvisten syöminen voi auttaa pienentämään syöpäriskiä, grillattu ruoka taas näyttäisi kasvattavan sitä. (COLOURBOX)

Yhdysvaltalaisessa Journal of the American College of Nutrition -lehdessä on juuri ilmestynyt kuuden suosituksen lista, joka sen laatineiden tutkijoiden mukaan auttaa pienentämään syöpäriskiä. Tältä lista näyttää.

1. Syö kasviksia

Syöpäriskiä voi pienentää syömällä paljon hedelmiä ja vihanneksia. Erityisesti vihreät vihannekset ovat listan laatijoiden mieleen.

2. Popsi soijaa

Soijatuotteiden avulla voi pienentää rintasyövän sekä sen uusiutumisen riskiä. Lisäksi tutkijat suosittelevat korvaamaan ainakin osan punaisesta lihasta soijatuotteilla. Tämä auttaa karsimaan ruokavaliosta kovaa rasvaa ja muita syövälle altistavia aineita.

3. Kohtuullisesti maitotuotteita

Eturauhassyövän riskiä voi pienentää rajoittamalla maitotuotteiden käyttöä. Joissain tutkimuksissa kun on löydetty yhteys maitotuotteiden ja sen välillä. Varsinkin miesten, joiden suvuissa on esiintynyt eturauhassyöpää, on hyvä välttää liiallista meijerituotteiden nauttimista. Toisaalta niillä on myös puolensa, sillä toisissa tutkimuksissa on havaittu, että maitotuotteet voivat auttaa ehkäisemään paksusuolensyöpää.

4. Ei liikaa alkoholia

Alkoholinkäytön välttäminen ta rajoittaminen pienentää suun, nielun, kurkunpään, ruokatorven sekä suoliston syöpäriskiä.

5. Niukasti lihaa

Punaisen lihan ja prosessoitujen lihatuotteiden välttäminen laskee peräsuolensyövän riskiä. Lisäksi se voi myös pienentää diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien riskiä.



Grillattu, paistettu tai halstrattu ruoka sisältää syöpää aiheuttavia kemikaaleja. Siksi näin valmistetun ruoan runsas syöminen kasvattaa muun muassa peräsuolen, rintojen, eturauhasen, munuaisen ja haiman syöpäriskiä.

Lähde: LiveScience
MARIANNE ZITTING