perjantai 30. lokakuuta 2015

Valoilmiön kuvaus

Maria, 28, ikuisti ”Pudasjärven ufot” mykistäviin valokuviin – kerää kehuja Yhdysvalloista asti

F-Secure Freedome VPN
Suoja seurannalta - selaa huoletta. Freedome VPN - lataa ilmaiseksi!
www.f-secure.com/Freedome








VALOKUVAUS 
Valokuvaaja Maria Lax inspiroitui 1970-luvulla vallinneesta ufohysteriasta.
Opiskellessaan Lontoossa vuonna 2013 valokuvaajaMaria Lax, 28, palasi viettämään lomaa kotiseudulleen Pudasjärvelle.

Vanhempien kirjahyllystä hän löysi isoisänsä Soini Laxinkirjoittaman kirjan Pudasjärven ufot – Uraania vai utopiaa? 


– Tartuin siihen ja löysin sen verran uskomattomia juttuja, että niitä oli parempi selvittää lisää. Etsin kirjan henkilöitä ja yllättäen löysinkin, Lax kertoo Ilta-Sanomille.

 
En tykkää istua koneella. Olen sitä koulukuntaa, jolle opetettiin koulussa, että jälkikäsittely maksaa mansikoita.
Kirja kertoo 1970-luvun tapahtumista, jolloin Pudasjärvellä vallitsi suoranainen ufohysteria. Ilta-Sanomissa tapahtunutta muisteltiin heinäkuussa.


– Kun kuulin niitä tarinoita, niin siitä innostuin yhdistelemään ufojuttuja suomalaiseen maisemaan ja tekemään omaa tulkintaani siitä, miltä näyttää Pudasjärvi ja suomalainen yö, hän sanoo.


Laxin tulkintaa voi ihastella Pudasjärven maisemia, yötä ja valoja esittelevissä valokuvissa, jotka hän on ottanut vuoden 2015 aikana.

Valokuvaaja kertoo kuvien salaisuuden olevan pitkä valotusaika. Lisäksi hän käyttää mahdollisimman paljon luonnollista valoa ja aikaa erilaisten ja eriväristen valonlähteiden etsintään.

Jotkin kuvat hän valaisee itse, mutta kuvien käsittelyä tietokoneella Lax sen sijaa välttää viimeiseen asti.

– En tykkää istua koneella. Olen sitä koulukuntaa, jolle opetettiin koulussa, että jälkikäsittely maksaa mansikoita, hän toteaa.

Mystistä tunnelmaa henkivät kuvat ovat herättäneet mielenkiintoa jopaYhdysvalloissa asti.


Samalla valokuvaajan Instagram-tilin seuraajamäärä on noussut jo yli viiden tuhannen.

Lax Kertoo Ilta-Sanomille olleensa kiinnostunut sci-fistä ja yliluonnollisista asioista jo pienestä pitäen.


Yksi iso innoittaja kuviin onkin pian jatkoa saava Twin Peaks -sarja.

Sarjassa seurataan yhdysvaltalaisen, pienen erämaakaupungin mystisiä tapahtumia.


– Rakastan sitä sarjaa todella paljon. Sellainen samanlainen fiilis itsellänikin on ollut, kun olen tullut takaisin ulkomailla asumisen jälkeen. Kaikki näyttää paljon kiehtovammalta nyt.

Lax työstää parhaillaan myös kokeellista lyhytelokuvaa, joka on samanhenkinen kuin hänen ottamansa kuvat.


– Tarkoitus on sekoittaa yksinäisyyttä, tietynlaista rakkauden kaipuuta ja yliluonnollisia elementtejä. Toivon, että pääsen visuaalisesti lähelle noita valokuvia, kuvaaja kertoo.

Valokuvaaja Maria Lax opiskellut elokuvaamista London Film Schoolissa.

Ota kantaa

Uskotko ufoihin?

tiistai 27. lokakuuta 2015

Eläkeläisen verotus

Eikä tässä vielä kaikki: Eläkeläisten korkeampi verotus

Tällä vetoomuksellahan ostoskanavalla usein jatketaan. Siksi minäkin jatkan tätä taitetun indeksin eli ”Väärää talouspolitiikkaa” -kirjan (Sixten Korkman) hengessä. Sillähän on saatu vahinkoa aikaan erityisesti pientä eläkettä saaville eläkeläisille vuodesta 1996 (Lipposen hallitus), aiheutettu valtiolle ja kunnille valtavia veromenetyksiä ja estetty eläkeläisiä käyttämään maksamiensa verojen jälkeen eläkkeitään kulutukseen (tuotteet + palvelut ) kotimaassa parantamaan työllisyyttä! Siksi kannattaa muuttaa tätä talouspolittista virhettä parhaiten allekirjoittamalla kansalalaisaloite www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1591
Esimerkkejä eläkeläisen verotuksesta verrattuna vastaavaan palkkatuloon
Kunnallisvero = 19,75 % (k.a), valtionvero asteikon mukaan, kirkkovero = 1,5 %, verottajan viran puolesta tekemät vähennykset
Lähde : Verohallinto/ verolaskuri
Kun eläketulo on 18.000 €/vuosi, siitä maksetaan  veroa 3.125 €, vero% 17,5. Vastaavasta palkasta = 18.000 €/v, maksetaan veroa 1.817 € ja silloin vero% 10,5 % = veroenemmyys eläkeläiselle 1.308 € eli prosentteina 72 %. Jos taas eläketulo vuodessa on 22.000 € ja vero siitä 4.743 € (vero 22,0 %) , niin vastaavan kokoisesta palkkatulosta vero on 3.126 ja vero % 14.5 % ja eläkeläinen maksaa 1.617 € enemmän veroa eli 52 %. Ja jatketaan vielä eläketulo on 38.000 €/v ja silloin siitä menee veroa 11.458 € ja vero% on 30,5%. Vastaavan suuruisesta palkkatulosta vero on vain 8.910 €, veroprosentin ollessa  23,5% jaeläkeläinen maksaa 2.548 € enemmän, eli 29 %.
Eläketulo 18.000 € /vuosi = keskimääräinen eläketaso. Keskimääräinen palkkataso = 38.000 €/ vuosiLähde : verohallinto, laatinut: Juhani Berg Senioriliike ry
Päättäjät mm. eduskunnassa silti väittävät, että saman suuruisen eläkeansiotulon ja palkkatulon verotus on yhtäsuuri. Tämä tehdään ” silmänkääntötempulla” eli he pitävät mm. työeläkemaksua verona, vaikka jokainen maksaa sen työnantajansa kanssa lain mukaan työeläkeyhtiöihin. Sitä ei siis käytetä veroluontoisesti kuntien eikä valtion budjettimenoihin = ei ole veroa!
Valitettavasti mm. Veronmaksajain keskusliitto ry. pitää sitä tästä huolimatta veroina? Olen luullut aina, että se pitää jäsentensä eli veronmaksajien puolta. Eläkeläinen, jos olet tämän VKL:n jäsen, harkitse vakavasti jäsenyyttäsi ko. liitossa! Tätäkin varten on ilmeisesti päätettävä aikanaan tehtävä kansalaisaloite, vaikka kansanedustajat pelkäävät jo näitä aloitteita! Miksi! Millä muulla keinolla kansalaiset, jotka yrittäjien kanssa kaiken maksavat, saisi esille päätettäväksi sellaisia asioita, joista edustajat eivät tiedä tai eivät haluakaan tietää!
Tässä vähän lisää tietoa eläkeläisten kovemmasta verotuksesta!
enemmyysenemmyys
Onko Portugaliin menijöitä – juna tais jo melkein mennä
Joukko tuoreita isohkoja eläkkeitä nauttivia siirtyi Portugaliin, koska muinaiset ministerimme tekivät mahdolliseksi sen sopimalla, että ko. maassa ei muuttajien tarvitse maksaa veroja. Olihan tässä äskettäin juttu eräässä lehdessä, että erittäin pientä eläkettä saava nainen muutti Portugaliin halpaan yksiöön ja kertoi elämisen siellä tulevan niin paljon halvemmaksi, että hänen pikkueläkkeensä riittää siellä paremmin elämiseen kuin kotimaassa.  Tästä ei kuitenkaan ollut kysymys näiden ”tuoreiden” sinne muuttaneiden ”isojen” eläkeläisten kanssa, koska heillä ei olisi ollut kotimaassakaan leivättömiä päiviä ruokajonoissa!
Maamme Korkein Johtokin sanoi, että ”hän ei ymmärrä alkuunkaan hyötyä Portugalin erikoistarjouksen mukaisesti verovapaussopimuksesta”. Mutta hänen jatkokommenttejaan en kyllä nyt ymmärtänyt? Elääkö hän vielä v. 1996 tunnelmissa, jossa Lipposen hallitus luuli tai oletti parantavansa maan taloutta ottamalla käyttöön taitetun indeksin aiheuttamalla yllämainitut tuhoisat seuraukset verotuloihin ja ennen kaikkea huonontamalla kaikkien, mutta erityisesti pientä eläkettä saavien eläkkeitä ohjaten heitä sosiaalitukien pariin. Nämä varat menivät työeläkeyhtiöille ei suinkaan valtiolle! Hän sanoi, että ”kukin eläkeläinen on maksanut eläkkeestään vain kolmannneksen. Kaksi kolmasosaa perustuu siihen, että talouden pyörät pyörivät”. Tämä viittaa siihen yleiseen väärinkäsitykseen, että nykyiset palkansaajat maksavat eläkkeemme. Se johtuu siitä järkevästä maksutavasta eli, että eläkkeitä ei makseta ensin rahastoista niitä supistamalla ja sitten siihen ”pottiin” lisättäisiin vasta ”sisään” tulleet tyel-maksut, vaan juuri päinvastoin ja välittömällä sijoitustoiminnalla potti kasvaa kumulatiivisesti. Ja edelleen, ”jos joskus kävisi niin, että eläkejärjestelmään tulisi aukko, apuun huudettaisiin valtiota. Valtio tulisi apuun niillä verorahoilla, joita se verotuksella kerää”. Ymmärrän kyllä, että jos talouden pyörät eivät pyöri, niin silloin ei tule työeläkerahoja, mutta ei myös verotuloja, eli miten se valtio voi silloin tulla apuun? Mikä on sitten se eläkejärjestestelmään tullut aukko? Rahastoissa on niin paljon varoja (n. 185 mrd. €), että se riittäisi n. kuudeksi vuodeksi eläkkeiden maksuun ja jos sitten ei tulisi enää tyel-maksuja, ei voitaisi maksaa enää eläkkeitä, eipä olisi paljon verotulojakaan? Tarkoittaako tämän aukko sitä, että työeläkemaksut kuihtuisivat lähes loppuun vai mitä?
Kaiken kaikkiaan olen samaa mieltä, että millään kikoilla ei maamme tilanne parane, vaantyönteolla, uusi haluttuja tuotteita kehittämällä, niitä markkinoimalla ja myynnin osaamisella!
Vain siten saamme lisää työpaikkkoja ja palkkoja, joista maksetaan entistä enemmän verotuloja ja työeläkemaksuja! Ja kun uusien työlakien mukaan työurat pitenevät, niin kaikki tämä on mahdollista!
Palkkaindeksi on kaikille eläkeläisille ja tuleville eläkeläisille ainoa oikea tapa, jotta ne molemmat kulkevat ”käsi kädessä”
sekä hyvinä että huonoina aikoina. Varmista se allekirjoittamalla kansalaisaloite –www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1591 !
Josa Jäntti

Läheisiä saa halata

Kosketuskartta paljastaa: Läheisiä saa koskea samalla tavalla kulttuurista riippumatta

Keskiviikko 28.10.2015 klo 03.02

  
Meistä jokaisella on kulttuurista riippumatta tarkat rajat siihen, kuka saa koskettaa meitä ja millä tavalla.
Viiden eri maan kansalaiset värittivät hyvin samalla tavalla rajat sille, kuka saa koskettaa ja miten. Mitä kirkkaampi väri, sitä todennäköisemmin henkilö saa koskettaa. Sinisellä rajatut mustat alueet ovat tabualueita eli kokonaan kiellettyjä.
Viiden eri maan kansalaiset värittivät hyvin samalla tavalla rajat sille, kuka saa koskettaa ja miten. Mitä kirkkaampi väri, sitä todennäköisemmin henkilö saa koskettaa. Sinisellä rajatut mustat alueet ovat tabualueita eli kokonaan kiellettyjä. (RIITTA HEISKANEN)
Mitä kaukaisempi toinen henkilö on meille sosiaalisesti, sitä vähemmän sallimme hänen koskettaa itseämme. Rajat ovat niin tarkkoja, että niiden perusteella voidaan piirtää tarkkaan määräytynyt kosketuskartta.
Tähän johtopäätökseen tuli suomalais-englantilaisen tutkimusryhmä, joka pyysi viiden eri maan kansalaisia piirtämään, mihin tietty henkilö saa koskettaa häntä ja mitkä ovat ehdottomasti kiellettyjä alueita. Piirrostehtävään osallistui yli 1 300 henkilöä Suomesta, Englannista, Italiasta, Ranskasta ja Venäjältä.
Tehtävän aluksi kartoitettiin osallistujien sosiaalinen verkosto. Sen jälkeen heitä pyydettiin värittämään tietokoneella esitetyistä ihmiskehoista alueet, joihin sosiaalisen verkoston eri jäsenet saisivat heitä koskettaa. Paljastui, että kosketuksen salliminen oli suorassa suhteessa siihen, miten kiinteä tunneside henkilöillä oli keskenään. Sillä ei sen sijaan ollut vaikutusta, milloin henkilöt olivat viimeksi tavanneet toisensa.
Koskettaminen tuottaa mielihyvää, mutta silti kuka tahansa ei saa koskettaa meitä. Rajat ovat tarkat: mitä etäisempi ihminen, sitä vähemmän koskettelua.
Koskettaminen tuottaa mielihyvää, mutta silti kuka tahansa ei saa koskettaa meitä. Rajat ovat tarkat: mitä etäisempi ihminen, sitä vähemmän koskettelua.(IMAGE SOURCE/SK OY)
Läheiset ystävät
Tutkimuksen looginen tulos olikin, että perheenjäseniä ja läheisiä ystäviä kosketellaan useammasta eri syystä kuin etäisempiä tuttavia. Mitä läheisempi henkilö on, sitä laajempia alueita hänen annetaan kehosta koskettaa. Puoliso saa kosketella lähes mitä kohtaa kehossa tahansa, mutta genitaalialueet ovat kiellettyjä muilta. Sekä nais- että miespuoliset ystävät saavat koskettaa melko suurta aluetta kehosta, mutta jo veljet ja sisaret rajataan kauemmas kosketuskartalla.
Väritystehtävästä paljastui, että sisarukset saavat esimerkiksi koskettaa päätä, mutta sukulaisista setä ja miespuolinen serkku ovat kosketuskartalla jo sen verran etäisiä, että pään koskettelua ei pidetä kovin miellyttävänä. Vieras ihminen ei saa koskettaa päätä juuri lainkaan. Vieraalta kiellettyjä alueita ovat kehon etuosa rintakehästä alaspäin eikä hän saa viedäkäsiään alaselälle puhumattakaan takapuolesta. Tutkimustulos julkaistiin Proceedings of the National Academy of the United States of America -lehdessä.
Mielihyvää valikoiden
Tutkijat huomasivat, että kehon kosketuskartat olivat varsin samanlaisia tutkituissa viidessä kulttuurissa, vaikka kulttuurit poikkeavat monin tavoin toisistaan. Sosiaalinen koskettaminen näyttääkin olevan biologisesti määräytynyt ja lajinkehityksessä syntynyt tapa muodostaa sosiaalisia suhteita. Ja koskettaminen on tärkeää sosiaalisten suhteiden ylläpidossa.
- Kosketuskartta on läheisesti yhteydessä koskettamisen aiheuttamaan mielihyvään. Mitä suurempaa mielihyvää kehon alueen koskettaminen aiheuttaa, sitä valikoivammin annamme toisten koskettaa sitä, kertoo tutkija Juulia Suvilehto.
- Tutkimus korostaa, kuinka tärkeää ei-kielellinen viestintä on sosiaalisten suhteiden kannalta, toteaa professori Lauri Nummenmaa. Sekä Suvilehto että Nummenmaa työskentelevät Aalto-yliopistossa.
Vaarallinen yksinäisyys
Nummenmaa kertoo, että käynnissä on melko mittava projekti, jossa selvitetään tunteiden ja kanssakäymisen yhteyttä.
- Sosiaaliset verkostot ovat tärkeitä mielenterveydelle ja somaattiselle terveydelle, ja niiden puute on merkittävä terveysriski. Yksinäisyyden tuoma riski voi olla samaa luokkaa kuin ylipainon aiheuttama, hän arvioi.
Sosiaaliset suhteet ovatkin tärkeitä ihmisten hyvinvoinnille läpi elämän.
- Tuloksemme auttavat ymmärtämään sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen liittyviä mekanismeja ja niiden toiminnan häiriöitä.
Yllättävän moni suomalainen kokee yksinäisyyttä, eikä kaikilla ole yhtään ainoaa ystävää.
- Sillä on merkitystä, onko ihmissuhteita sellainen määrä kuin halutaan. Koettu puute on kaikista haitallisinta, Nummenmaa sanoo.
Jutussa mainittu kosketuskartta löytyy täältä: Aalto.fi
T
Klikkaa T, jos artikkeli on mielestäsi tärkeä?

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kaksoset



Hurmaavat esikoululaiset Gracie ja Harry, Jack ja Evie, Max ja Dylan sekä Connie ja Alice.

Opettajat ihmeissään: Samalla luokalla neljät kaksoset!

Perhe
Syyskuussa, kun englantilaisen esikoulun kouluvuosi starttasi, opettajat joutuivat hieraisemaan silmiään. Kyllä, yhdellä ainoalla luokalla on peräti neljät kaksoset.
Driffieldin esikoulu Englannissa on tietysti ylpeä näistä pontevista ekaluokkalaisistaan, vaikka opettajilla on vaikeuksia erottaa lapsia toisistaan. Yhdellä luokalla on kahdet identtiset kaksoset sekä kahdet epäidenttiset kaksoset, kertoo Caters News Agency.

Nämä hurmaavat neli- ja viisivuotiaat lapset iloitsevat itse siitä, etteivät he omassa luokassaan olekaan ”erilaisia”.

Identtiset kaksoset Max ja Dylan sekä Alice ja Connie ovat aivan toistensa peilikuvia. Harry ja Gracie sekä Jack ja Evie onkin sitten helpompi erottaa toisistaan. Ovathan he eri sukupuoltakin.

Englantilaiskouluissa lasten erottaminen toisistaan on muutenkin vaikeampaa kuin Suomessa, sillä lapset käyttävät kouluasuja ja muistuttavat siksikin niin paljon toisiaan.