torstai 18. kesäkuuta 2009

Juhannusta

Joitakin taikoja ja ennustuksia Suomesta ja Karjalasta

Saniaisen uskottiin kukkivan vain juhannusyönä
  • Katsottaessa kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä, mieluiten alasti, näkee tulevan puolison.
  • "Vain juhannusyönä kukkivi saniainen." Saniaisen, kukattoman itiökasvin, saattoi uskomuksen mukaan nähdä kukkivan vain Juhannusyönä. Silloin kukka piti kiireesti poimia. Kukka toi poimijalleen taikavoimia. Juhannuksena kukkivaan saniaiseen liittyviä uskomuksia on tunnettu Suomen lisäksi esimerkiksi Baltian maissa.
  • Jos juhannusyönä liikkui metsässä, saattoi joskus nähdä virvatulen palavan. Sen alta löytyisi aarre.
  • Hyvän naimaonnen saa, jos juhannusyönä kierittelee alastomana kasteisella niityllä.
  • Iivananpäivää (= juhannus) vasten yöllä kokon polttamisen perästä naimakuntoiset ja -haluiset tytöt vierittelivät alastomina poikatalojen ruispelloissa, jotta näiden talojen pojat rupeaisivat heitä armastelemaan.
  • Kun juhannusaattoyöksi panee sitomattoman vihdan tyynynsä alle, näkee tulevan puolisonsa yöllä sitovan sen.
  • Kun juoksee alasti saunasta tullessaan juhannusyönä ruisvainion ojia, niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan.
  • Kun juhannusyönä kiertää kolmikulmaisen pellon kolmeen kertaan alastomana, niin kolmannella kerralla tulee sitten se tuleva elämänkumppani vastaan.
  • Tulevan puolisonsa näkee, kun menee juhannusyönä kosken keskelle vesikivelle istumaan ihan alasti, ainoastaan olkiside vyönä.
  • Jos juhannusyönä tyttö lakaisee makuuhuoneensa lattian ilkosen alastonna punainen rihma vyötäisillä, niin hänen sulhasensa haamu tulee häntä tervehtimään.
  • Tulevan puolison voi nähdä juhannusyönä unessa, jos on laittanut tyynynsä alle yhdeksällä heinällä sidotun kukkaseppeleen.