keskiviikko 26. elokuuta 2015

Keihäsmiehet

Yego: ”Pelkäsin Tero Pitkämäkeä loppuun asti”

Ihab Abdelrahman, Julius Yego ja Tero Pitkämäki juhlivat yhdessä mitaleitaan.
Yleisurheilun MM
Keihäänheiton maailmanmestari Julius Yego heräsi kaksi vuotta sitten Moskovassa.
Keihäsfinaalin kärkikaksikko oli kilpailun jälkeen niin tyytyväinen, etteivät sanat tahtoneet riittää kummallakaan. Sekä Julius Yego että Ihab Abdelrahman kiittelivät kilvan suomalaista valmentajaansa Petteri Piirosta.

– Tunsin heitosta heti, että se menee pitkälle, Yego kertoi voittoheitostaan.

– Ymmärsin Moskovan 2013 MM-kisojen jälkeen, että mikä tahansa on minulle mahdollista tässä lajissa. Tajusin ennen tätä kilpailua, että minulla on mahdollisuus mestaruuteen.

Voittoheiton jälkeen Yego tunsi jalassaan kipua ja jätti kaksi heittovuoroa kaiken varalta käyttämättä.

– Seurasin kuitenkin tilannetta koko ajan, koska pelkäsin Tero Pitkämäkeä loppuun asti. Hän on kunnioitettava vastustaja, lajin legenda.

Ja mestaruus tuntui hyvältä.

– Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä tunnetta. Haluan kiittää myös valmentajaani. Hän on ottanut minut suojiinsa, ja hänestä on tullut minulle kuin veli. Hieno mies, Yego ylisti Piirosta.

Super crazy happy Abdelrahman

Myös Abdelrahman saavutti uransa ensimmäisen mitalin ja olo oli sen mukainen.

– Olen super crazy happy, superhullun onnellinen, Abdelrahman kuvasi tunnelmiaan.

Hän oli tyytyväinen sekä sijoitukseen että kauden parhaaseen tulokseen.

– Laskeskelin, että voisin pystyä 87–89 metriin, ja sinne meni. Yegon 92 metriä oli jo niin paljon, että siihen oli vaikea vastata.

Abdelrahmanin kesä on ollut vaikea sekä ramadan-kuukauden että hänen äitinsä sairastelun takia. Ne viivyttivät hänen kuntonsa puhkeamista.

– Tämä mitali on lahja äidilleni, joka toipuu selkävaivoista, jotka veivät hänet kesällä sairaalahoitoon. Nyt hän on jo parantumassa, Abdelrahman kertoi.

– Kitos myös toiselle kotimaalleni Suomelle. Siellä kaikki ovat olleet niin auttavaisia, Abdelrahman jatkoi suomalaisille toimittajille.

Valmentaja Piirosellekin tuli suitsutusta, vaikka kaksikolla on ollut riitaa kesän leiriohjelmasta.

– Suuri kiitos Petterille. Hän on loistovalmentaja, Abdelrahman kehui.

Tulokset

1) Julius Yego Kenia 92,72 (kk), 2) Ihab Abdelrahman el-Sayed Egypti 88,99, 3) Tero Pitkämäki Suomi 87,64, 4) Thomas Röhler Saksa 87,41, 5) Antti Ruuskanen Suomi 87,12, 6) Andreas Hofmann Saksa 86,01, 7) Johannes Vetter Saksa 83,79, 8) Vitezslav Vesely Tshekki 83,13, 9) Ryohei Arai Japani 83,07, 10) Braian Toledo Argentiina 80,27, 11) Kim Amb Ruotsi 78,51, 12) Risto Mätas Viro 76,79.
Julius Yego on onnellinen maailmanmestari.