keskiviikko 17. toukokuuta 2017









Jo muutaman viikon löhöilyllä voi olla vaikutus terveyteen.

Liikunta
Tuoreen tutkimuksen mukaan jo muutaman viikon liikkumattomuudella voi olla vaikutus terveyteen.
Liverpoolin yliopiston tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan vain kaksi viikkoa ilman säännöllistä liikuntaa, voi aiheuttaa muutoksia lihaksissa ja aineenvaihdunnassa, jotka voivat taas lisätä riskiä diabetekseen, sydänsairauksiin ja jopa ennenaikaiseen kuolemaan, kertoo Health-lehti.

Tutkimustulokset esiteltiin Portugalissa pidetyssä kongressissa. Tutkimustulokset ovat alustavia, mutta tutkijat korostavat kuitenkin fyysisesti passiivisen elämäntavan vaarallisia seurauksia lyhyessä ajassakin.

Tutkimuksessa seurattiin, miten kahden viikon liikkumattomuus vaikutti 28:n naisen ja miehen terveyteen, jotka eivät treenanneet säännöllisesti, mutta kävelivät noin 10 000 askeleen verran päivässä. Tutkitut olivat painoindeksiltään normaalipainoisen ja ylipainoisen rajalla.

Muutokset selviä

Tutkittujen aktiivisuuttaan laskettiin yli 80 prosentilla, mutta heidän ruokavalioonsa ei tehty muutoksia. Kahden viikon jälkeen huomattiin, että tutkittujen paino oli noussut ja heidän lihasmassansa oli pienentynyt. Rasvan määrä oli samaan aikaan lisääntynyt varsinkin keskivartalon alueella.

Kahden viikon aikana myös insuliiniherkkyys väheni tutkituilla. Samaan aikaan rasvan määrä maksassa kasvoi ja triglyseridien määrä veressä nousi.

– Oletimme näkevämme vain pieniä muutoksia. Oli kuitenkin yllättävää, että kaikki tulokset huononivat näin lyhyessä ajassa, mukaan lukien riskitekijät sydänsairauksiin tai tyypin 2 diabetekseen, tutkija Dan Cuthbertson kertoo.

Diabetesliiton ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka kertoi aiemmin Ilta-Sanomille, että elintavat ovat tärkeässä roolissa kakkostyypin diabeteksen kehittymisessä.

– Liikkumaton elämäntapa lisää riskiä. Diabeteksen kannalta on tärkeää vähentää istumista ja lisätä arkeen fyysistä rasitusta, Ilanne-Parikka kertoi.

– Puolen tunnin istumisen jälkeen olisi hyvä nostaa itsensä ylös, liikkua kolmen minuutin ajan ja venytellä ja verrytellä, Ilanne-Parikka suosittelee.

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin myös brittitutkimuksesta, jonka mukaan fyysisesti passiiviset jaksot altistavat lapset liikakilojen kertymiselle ja mahdollisesti suurentavat heidän riskiään sairastua diabetekseen myöhemmin elämässään.

Arvot paranivat normaalilla liikkumisella

Tutkijat myöntävät, että muutokset olivat tutkituilla pieniä, mutta tilastollisesti merkittäviä. Jos passiivista elämäntapaa jatkettaisiin pidempään kuin kaksi viikkoa, muutokset tulisivat heidän mukaansa voimakkaammiksi.

Hyvä puoli tutkimustuloksissa oli, että tutkittujen palatessa normaaliin aktiiviseen elämäntapaansa, mitatut arvot palasivat normaaleiksi seuraavan kahden viikon aikana.

Cuthbertson huomauttaa, että vaikka ihmiset eivät pysty käymään salilla tai harrasta liikuntaa säännöllisesti, vähempi istuminen ja kävelemisen lisääminen voi auttaa torjumaan tutkimuksessa ilmenneitä muutoksia.