sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Ihminen pärjää

Paula elää 1200 eurolla kuukaudessa: ”Ihmeen vähällä sitä ihminen pärjää”

Julkaistu: 16.2.2015 12:47
KÖYHYYS Pienessä vuokra-asunnossaan yksin asuva Paula Itkonen, 70, joutuu laskemaan jokaisen sentin.
Savonlinnan keskustan tuntumassa elelevä Paula Itkonen osaa suhtautua elämän arkeen realistisesti:

– Ihmeen vähällä sitä ihminen pärjää, kun nätisti elää ja jättää turhat hömpötykset hankkimatta.

Aikuisiällä useisiin ammatteihin kouluttautuneella Itkosella ei koko työhistoriansa aikana ollut yhtään vakituista työpaikkaa.

– Pätkätöitä tein siihen saakka, kun pääsin putkeen. Työeläkettä koko uran ajalta kertyi vajaat 400 euroa. 

Itkosen eläketulot koostuvat työeläkkeestä, pienestä kansaneläkkeestä, asumistuesta ja hoitotuesta. Bruttona noin 1 200 euron eläketuloilla ei juhlita, vaikka köyhyysraja juuri ja juuri ylittyy. 

– Kun maksan ensin kaikki pakolliset menot, vuokran, kotipalvelun, sähkön ja siivouksen, käteen jää noin 300 euroa kuukaudessa. Sen pitää riittää ruokaan ja lääkkeisiin, ja ne ovat kalliita. Kaikesta muusta pitää tinkiä. 

Ruokahuushollistaan Paula Itkonen huolehtii itse. Kotipalvelu toimittaa ostoslistan kauppaan ja tavarat tulevat kotiin kahdesti viikossa. Ruoka on ”halpuutuksestaan” huolimatta kallista ja sen kotiin toimituskin maksaa, mutta nälkää Itkonen ei ole kärsinyt. 

Niukasta toimeentulostaan huolimatta hän on tyytyväinen elämäänsä.

– Paremminkin voisi olla, mutta ei ihminen enää tässä vaiheessa voi olosuhteitaan miksikään muuttaa. Kun luoja vain antaisi terveyttä, ja että pääsisi liikkumaan ja tapaamaan muita ihmisiä, niin mikäs tässä on ollessa. 

Itkonen on onnellisessa asemassa, sillä hänellä on ystävä. Eila OjalaSPR:n ystäväpalvelusta käy tapaamassa Itkosta viikoittain, pitää seuraa, vie asioille ja lääkäriin sekä on ulkoilukaverina.

– On tärkeää tavata muita ihmisiä ja harrastaa jotain, kykynsä ja vointinsa mukaan. Ei pidä jäädä kotiin makaamaan, seniorikeskuksen harrastuspiirissä ja kuntosalilla käyvä Paula Itkonen rohkaisee.

Kommentit

MiePärjään16.02. 13:161907
Näitä "vähällä pärjää kun ei laita rahojaan hömpötyksiin"-sankaritarinoita kuulee nykyisin yhtenään ikään kuin se olisi joku kunnioitettava saavutus. Tällä eläketulojen ja etuuksien pihistelyllä pannaan suomalaiset köyhät polvilleen, mutta myös talous kuralle. Kuka hyötyy siitä ettei osteta "hömpötyksiä", ostetaan vain minimimäärä ruokaa, ei hankita palveluita, eli rahaa ei ole laittaa kiertoon? Se lisää näivettymistä. Suomi on sillä tiellä ja tällä menolla ei vain köyhiä, vaan koko Suomi näännytetään nälkään. Lisää vain sankaritarinoita niin Stubbit ja Rinteet saavat syyn "kiristää" hieman ALV:t. koska ylimääräistä on tuonkin rouvan tapauksessa vielä 300 euroa kuussa.
kehitysmaiden olot16.02. 13:161556
Ei uskoisi, että elämme vuotta 2015. Kaiken maatalouden tuotantapojen kehityksen, automaation, vihreiden vallankumousten ja tehokkuuden jälkeen. Suurien uhrausten ja päivittäisen raatamisen jälkeen ihmiset eivät pääse osallisiksi tästä kaikesta kehityksestä mitä vuosikymmenten jälkeen on tapahtunut. Edelleen jotkut joutuvat elämään suorastaan epäinhimillistä elämää. Ei tämä ole tätä päivää.
Miksi kaupatkin heittävät mieluummin roskiin ruoat kuin myisivät sitä halvemmalla? Siis elämme täysin moraalittomassa ajassa. Eläin, joka elää turhan elämänsä epäinhimillisissä oloissa, päätyy 50% todennäköisyydellä suoraan roskikseen.
Ei ei, ei köyhyydestä tulisi olla enää ylpeä.

Kirjoita kommentti

»Sievitalo-Talopaketti
Sievin muuttovalmis koti, myös hinnan puolesta! Tilaa talokirja.
www.sievitalo.fi/talopaketit
»Laihduta 5kg / viikko
Maailmalla suosittu laihdutuskuuri nyt Suomessa. Takuulla toimiva.
kevennys.fi
»Tee huutokaupasta löytöjä
Katso huutokaupan uusimmat tuotteet ja huuda ne itsellesi!
www.huutokaupat.fi/uusimmat
»Koivulla on nyt kysyntää
Tee nyt puukauppaa. Pyydä tarjous! - UPM Metsä
www.metsamaailma.fi

Tuoreimmat