keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Mitä kahvi merkitsee meille

ILMOITUS Tutkimuksen mukaan kahvilla on merkittävä rooli suomalaisissa arjen kohtaamisissa.
Lukuisilla työpaikoilla kahvitauko kerää ihmiset yhteen vaihtamaan kuulumisia, ja erimielisyyksiäkin saatetaan setviä kupposen äärellä. Töiden ulkopuolella kahvitteluhetket yhdistävät niin varttuneemmat kuin teinitkin.

Työpaikkojen virkistäytymishetkien ohella kahvi kuuluu erottamattomasti suomalaiseen kokous- ja neuvottelupöytään. Samoin kahvinkeittovuorot sekä kahvikassasta huolehtiminen ovat osa monen työpaikan sosiaalista elämää.

Höyryävä suosikkijuoma yhdistää myös vapaa-ajalla. Etenkin kaupungeissa kahvittelusta on tullut suoranainen ilmiö nuorison keskuudessa. Suurimpiin kaupunkeihin nousee kahviloita kuin sieniä sateella, ja haja-asutusalueilla maanteiden varsien kohtaamispaikat toimivat tärkeinä sosiaalisina kahvittelunäyttämöinä sekä nuorille että aikuisille.

Kahvin juonti on siis pitkälti sosiaalinen tapa, joka liittää yhteen kaikenikäiset ihmiset. Vanhusten päiväkahvihetkistä on myös todettu olevan hyötyä heidän hyvinvoinnilleen.

Kahvi on tiiviisti mukana silloinkin, kun suomalaiset kokoontuvat juhlapöydän ääreen. Se istuu luontevasti niin häihin, syntymäpäiväjuhliin, ristiäisiin kuin hautajaisiinkin. Moni myös kiikuttaa mielellään kahvipaketin tupaantuliaislahjaksi.

Juhlajuomasta arkisemmaksi nautinnoksi



Kahvi on niin erottamaton osa suomalaista arkea ja juhlaa, että sitä juomatonta henkilöä saatetaan ihmetellä – varsinkin kun meillä Suomessa kahvin tarjoamista pidetään vieraanvaraisuuden osoituksena. Joissakin tilanteissa juomasta kieltäytyminen voi jopa hankaloittaa sosiaalista elämää.

Kotioloissa kahvin valmistukseen ja kunnon suodatinlaitteisiin panostaminen on yhä suositumpaa. Aina näin ei ole ollut. Kahvin yleistyessä maassamme sitä pidettiin pitkään juhlajuomana ennen kuin sen nauttiminen jokapäiväistyi – ensin yläluokan keskuudessa, vasta sitten köyhemmissä kotitalouksissa.

Yhteisiä kahvihetkiä myös tien päällä



Nautintoaineena kahvi on tuonut kautta aikaan valoa synkkään pohjoiseen. Etenkin näin pimeimpään vuodenaikaan, kun pitkät ajomatkat rasittavat silmiä, pieni kahvitteluhetki ABC-liikennemyymälän ravintolassa tuo tervetulleen tauon taipaleelle ja lievittää väsymyksen tunnetta.

Jos väsymys on kova, höyryävän ABC-kupillisen jälkeen kannattaa levätä tovi autossa. Virkistynein mielin jaksaa taas lähteä tien päälle, eikä ole liikenteessä vaaraksi itselleen tai muille.


Jutussa on käytetty lähteenä Leena Koiviston opinnäytetyötä: Mennäänkö kahville? Kahvin merkitys suomalaisessa kulttuurissa

Mitä kahvi sinulle merkitsee? Kommentoi alla!