perjantai 20. tammikuuta 2017


Kuusi asiaa, jotka Trump muuttaa taloudessa



Perjantaina virkansa aloittava Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on puhunut kovia myös taloudesta. Heti kautensa aluksi hänen uskotaan tarttuvaan ainakin kuuteen talousasiaan.
Perjantaina tai hyvin pian sen jälkeen Donald Trumpesikuntineen lyö pöytään sellaiset paperit, että muu maailma on hiljaa ja haukkoo henkeään. Näin ennustaa Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju.

Kyse on siitä, mitä kaikkea Yhdysvaltain uusi presidentti voi halutessaan muuttaa myös taloudessa. Kovista puheista ei ole ollut puutetta ja yleensä uudet presidentit haluavat näkyviä muutoksia ensimmäisen sadan päivän aikana. Trumpin ennustaminen on hankalaa ja lähes jokaisessa kohdassa on hyvä ja huono kehityssuunta. Osassa suorastaan katastrofaalinen.

1. Hyvätuloisten veronkevennykset

Verotus on asioista helpoin. Trump löytää luultavasti varsin helposti kongressin kanssa yksimielisyyden siitä, että varakkaimpien verotusta alennetaan. Republikaaneilla on hallussaan koko kongressi, mikä tekee Trumpin elämästä suhteellisen mukavaa.

2. Yritysverotuksen alentaminen

Myös yritysverotuksen alentamisesta on ollut niin paljon puhetta, että asian uskotaan etenevän nopeasti. Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki uskoo, että tästä vuodesta voi tulla globaali yritysverotuksen alennusvuosi. Samantapaisia puheita on kuultu niin Britanniasta kuin Saksasta.

3. Kauppapolitiikka

Kun päästään kauppapolitiikkaan, asiat mutkistuvat. Yhdysvaltain presidentillä on suhteellisen laajat valtaoikeudet kauppapolitiikassa, joten Trump saa paljon aikaan itsekseenkin. Eri asia on sitten, onko se hyvä vai huono asia. Toistaiseksi hän on syytänyt uhkauksia joka suuntaan. Valtavan suuri kysymysmerkki on, mitkä kaikki uhkaukset hän aikoo toteuttaa.

– Ilman muuta sieltä tulee jotain. Voi tulla paljonkin, sanoo Nordean Kangasharju.

– Tässä oli pieni toivon hetki loppuvuodesta, kun puhe muuttui hetkeksi sovittelevaksi, mutta nyt sävy on taas muuttunut, hän jatkaa.

Trump on puhunut välillä tuontitulleista, välillä tuontiverosta. Hän esimerkiksi ilmoitti, että Meksikossa valmistetuille ja USA:ssa myytäville autoille on luvassa pahimmillaan 35 prosentin tuontitulli. Saksalaiset autotehtaat seuraavat puheita kauhuissaan.

– En ole varma kaupparajoitteiden laajuudesta, vaikka hän uhkaa niillä koko ajan. Meillä ei ole mihin verrata, millainen puhe ennakoi toimintaa. Ja milloin kyse on monimutkaisesta poliittisesta pelistä, sanoo Aktian pääekonomisti Heidi Schauman.

4. Tapaus Kiina

Kauppapolitiikassa oma kysymyksensä on Kiina. Aikooko Trump todella aloittaa kauppasodan Kiinan kanssa, sitä ekonomistit miettivät tosissaan.

– Se on todella suuri kysymysmerkki, sanoo Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus.

Miten maailmantalous selviytyisi Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasodasta?

– Siinäpä se, sanoo Nordean Kangasharju.

– Tai miten maailma selviytyisi Yhdysvaltain ja Kiinan oikeasta sodasta. Tämä kokonaisuus on sellainen, että katastrofin ainekset ovat ilmassa. Itse uskon, että pahin ei toteudu, hän sanoo.

Dansken Kuoppamäki uskoo, että Trumpin on pakko tehdä jotain Kiinan suhteen. Niin paljon hän on asiasta puhunut.

– Mutta toivon todella, että hän pysyy kohtuudessa.

Heidi Schauman sanoo tässäkin asiassa miettivänsä, miten paljon puheissa on erittäin kovaa peliä.

5. Infrastruktuuri-investoinnit

Trump on luvannut myös suuria rakennus- ja kunnostushankkeita. Näistä kuuluisin on Meksikon rajalle rakennettavaksi ilmoitettu muuri. Trump on sanonut, että Meksiko maksaa tai hyvittää Yhdysvalloille muurin rakennuskustannukset. Meksikon presidentti on asiasta täysin eri mieltä.

Muuri ja muut isot investoinnit esimerkiksi teihin ja siltoihin eivät ole kaikille kongressissa yhtä mieluisia kuin veronalennukset. Yhdysvaltain talous on niin hyvässä vauhdissa, että elvytystä ei oikeastaan tarvittaisi.

Yksi muurin tarkoituksista on vaikeuttaa maahanmuuttoa, mutta se voi tuoda ongelmia talouteen.

– Riskinä on, että jos Trump aikoo rajoittaa yleisesti maahanmuuttoa, se alkaa rajoittaa talouskasvua. Yhdysvallat on nyt hyvin lähellä täystyöllisyyttä. Kasvuun tarvitaan lisää työvoimaa, sanoo Aktian Schauman.

6. Sääntelyn purkaminen

Lähes varmaa on myös, että Trump alkaa kiivaasti purkaa säätelyä. Hän on puhunut näyttävästi energiateollisuuden ja rahoitussektorin sääntelyn purkamisesta.

– Rahoitusalan sääntelyn purkaminen tuo hetken talouteen hyvää, mutta samalla uuden finanssikriisin uhka kasvaa, sanoo Hypon Brotherus.

Markkinat ovat jo hinnoitelleet sääntelyn purkua ja siitä hyötyvien toimialojen yhtiöiden osakekurssit ovat nousseet.

– Oma kysymyksensä on, miten markkinoiden pitäisi hinnoitella se, että jos energiateollisuus saa toimia vapaammin, tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen riski kasvaa, Brotherus jatkaa.

Bonuksena Venäjä-pakotteet ja vaikutus Suomeen

Tämä asia voi kestää, mutta Trump on sanonut harkitsevansa Venäjä-pakotteiden poistamista, mikäli Venäjä tekee yhteistyötä. Yhdysvallat voi omalla päätöksellään poistaa maan Venäjä-pakotteet. Jos näin käy, EU:n rintama asiassa alkaa hyvin todennäköisesti rakoilla. Venäjä-pakotteiden ja vastapakotteiden poistuminen olisi puhtaasti talouden näkökulmasta Suomelle erittäin hyvä asia.

– Suomen taloudelle se olisi hyvästä. Poliittisesti asia on kiistanalainen, sanoo Hypon Brotherus.

Nordean Kangasharju on samoilla linjoilla.

– Jos USA lopettaa pakotteet, alkavat EU:n rivit rakoilla. Ja jos Venäjä poistaisi omat vastapakotteensa, se olisi Suomen elintarviketeollisuudelle loistava uutinen, Kangasharju sanoo.

Venäjä-viennin käynnistyminen uudelleen näyttäisi oikein hyvältä myös Suomen vientiluvuissa.

– Taloudelle hyvä, mutta olisi totisesti syytä punnita, millaisen poliittisen viestin pakotteiden purkaminen antaisi, sanoo Aktian Schauman.