perjantai 8. marraskuuta 2013

7 ruokalajia joita asintuntijat eivät suostu syömään


Eri alojen ruoka-asiantuntijat välttelevät tiettyjä ruokia.

(COLOURBOX)

Terveellinen ruokavalio tarkoittaa asiantuntijoille sitä, että he valikoivat lautaselleen mahdollisimman vähän prosessoituja elintarvikkeita. Työkseen ruokien terveellisyyttä pohtivat asiantuntijat kertovat, mitä he eivät missään nimessä suostu syömään ja miksi.

1. Säilyketomaatit

Missourin yliopiston endokrinologisti Fredrick Vom Saal ei suostu syömään säilyketomaatteja. Tölkkien sisäpinnoite sisältää bisfenoli A -kemikaalia (BPA), jota käytetään polykarbonaatti-muovin valmistuksessa. Purkkeissa bisfenoli A suojelee elintarviketta pilaantumiselta.

Tomaattien happamuus aiheuttaa kuitenkin sen, että purkkien bisfenoli A:ta myös liukenee elintarvikkeeseen. BPA on yhdistetty useisiin terveyshaittoihin kuten sydäntautiin, diabetekseen ja liikalihavuuteen. BPA voi reagoida elimistössä hormonin tavoin ja jopa matkia estrogeenia.

Litrasta säilyketomaatteja saa Vom Saalin mukaan sellainen annoksen BPA:ta, että sillä on vaikutuksia ihmisen terveyteen, etenkin nuorilla.

Säilyketomaatit kannattaakin asiantuntijan mukaan ostaa lasipulloihin tai tetrapakkauksiin pakattuina.

(COLOURBOX)

2. Maissilla ja soijalla kasvatettu liha

Polyface Farm -maatilan omistaja ja useita kirjoja kestävästä maanviljelystä kirjoittanut Joel Salatin ei pistä suuhunsa mitä tahansa lihaa. Naudan syövät luontaisesti ruohoa, eivät viljaa. Mutta koska eläimet halutaan lihottaa nopeammin teuraaksi, syötetään niille maissia ja soijaa. Karjankasvattajien rahapussin lihottaminen merkitsee vähemmän ravintorikasta ruokaa kuluttajien lautasille.

Yksi kattava tutkimus aiheesta tehtiin Yhdysvaltain maatalousministeriön ja Clemsonin yliopiston toimesta. Tutkimuksessa selvisi selvä ero ruohoa syöneiden ja maissia syöneiden nautojen välillä. Ruohoa syötetyn naudan liha sisälsi paljon enemmän beetakaroteenia, E-vitamiinia, omega3-rasvahappoja, CLA:ta, kalsiumia, ja magnesiumia. Lisäksi liha sisälsi vähemmän tulehdusta lisääviä omega6-rasvahappoja ja tyydyttyneitä rasvoja, jotka on yhdistetty sydänsairauksiin.

- Meidän on kunnioitettava sitä, että lehmät ovat ruohonsyöjiä eikä niille tule syöttää maissia, Salatin sanoo.

Terveellisempää lihaa löytyy yleensä suurimpien kauppojen valikoimista tai sitä voi tiedustella suoraan tiloilta.

3, Mikropopcornit

Yhdysvaltalaisen Environmental Working Group (EWG) - ympäristöjärjestön tutkija ja toksikologi Olga Naidenko ei suostu syömään mikropopcorneja. Popcornipussien sisäosat sisältävät perfluorioktaanihappoa (PFOA). PFOA on liitetty hedelmättömyyteen. Eläinkokeissa kemikaalin on havaittu aiheuttavan myös maksa-, kives, ja haimasyöpää. Kemikaali voi siirtyä kuumennusvaiheessa popcorniin.

- Ne pysyvät elimistössä vuosia ja voivat kerääntyä.

Osa valmistajista on luopua asteittain PFOA:ta sisältävistä popcornipusseista vuoteen 2015 mennessä.

Popcornit kannattaa valmistaa pannulla esimerkiksi kookosöljyssä paahtamalla.

(COLOURBOX)

4. Tavallisesti kasvatettu peruna

Ruokasuosituksia Yhdysvalloissa antavan National Organic Standards Board -järjestön puheenjohtaja Jeffrey Moyer kammoksuu perunoita, jotka eivät ole luomua.

Juurekset imevät itseensä rikkakasvien torjunta-aineet maaperästä. Moyer kertoo, että tavanomaisesti kasvatettua perunaan voi olla jopa mahdotonta saada itämään torjunta-aineiden takia.

- Olen puhunut perunanviljelijöiden kanssa, jotka sanovat suoraan, etteivät he koskaan syö perunaa, jota he myyvät. Heillä on erillisiä tontteja, joissa he kasvattavat perunoita ilman kemikaaleja omaan käyttöönsä.

Osta luomuperunoita, sillä peseminen ei poista perunasta kemikaaleja. Hintaero luomuperunoiden ja tavallisten perunoiden välillä ei myöskään ole niin suuri, että terveellisempää valintaa ei voisi tehdä.

5. Kasvatettu lohi

Albanyn yliopiston terveyden ja ympäristön tutkimuslaitoksen johtaja David Carpenter on julkaissut laajan tutkimuksen viljelyistä kaloista. Verkkoaltaissa kasvatettu soijalla syötetty lohi sisältää paljon luonnossa kasvanutta vähemmän D-vitamiina. Viljellyssä lohessa on enemmän epäpuhtauksia, kuten syöpää aiheuttavia karsinogeenejä ja PCB:tä sekä torjunta-aineita, kuten dioksiinia ja DDT:tä. Huolta ovat aiheuttaneet myös antibiootit, joilla kalojen sairauksia hoidetaan.

Mahdollisuuksien mukaan kannattaa ostaa viljellyn lohen sijasta villiä lohta.

6. Kasvuhormoja sisältävät maitotuotteet

Turvallisemman ruoan puolesta kampanjoiva syöpätutkija Rick North ei käytä maitotuotteita, joiden tuotannossa on käytetty keinotekoisia hormoneja. Yhdysvalloissa karjalle syötetään kasvuhormoneja rBGH:tä tai rBST:tä, jotka tehostavat maidontuotantoa. BGH lisää lehmien utaretulehduksia ja saattaa myös siirtyä lehmästä maitoon.

Joidenkin tutkimusten mukaan hormonit saattavat lisätä syöpäriskiä. Yhdysvalloissa tuotteisiin merkitään, jos ne eivät sisällä kyseisiä hormoneja.

Cornucopia-instituutin maatalousasiantuntija Mark Kastel syö vain luomuomenoita. Omenat ovat alttiita tuholaisille ja sen takia niiden kasvatuksessa käytetään torjunta-aineita.

Teollisuus väittää, että nämä kemikaalijäämät eivät ole vaarallisia ihmisille, mutta Kastelin mukaan on järkevää välttää altistumista. Hänen mukaansa omenatilojen työntekijöillä on esimerkiksi enemmän syöpää kuin muilla ihmisillä. Tutkimukset ovat myös viitanneet siihen, että kemikaaleilla saattaisi olla yhteys Parkinsonin tautiin.

Lähteet: Eatlocalgrown.com