torstai 7. marraskuuta 2013

Makuuhuone tulevaisuudessa

Tulevaisuuden makuuhuoneessa lakanat saattavat puhdistua itsestään ja valot vaihtuvat vuodenaikojen mukaan. Näitä ideoita kehitellään jo nyt.

(COLOURBOX)

Yhdysvaltain kansallinen unijärjestö National Sleep Foundation (NSF) on julkaissut ensimmäisen kansainvälisen makuuhuone-kyselynsä tulokset. Kyselyssä kysyttiin ihmisten nukkumistottumuksia Yhdysvalloissa, Kanadassa, Meksikossa, Britanniassa. Saksassa ja Japanissa.

Vastausten perusteella listattiin viisi asiaa, joita ihmiset toivoisivat tulevaisuudessa teknologian kehityksen myötä makuuhuoneisiinsa. Näitä pyritään nyt kehittämään tutkimuskeskuksissa.

Tutkimukseen vastanneet toivoivat eniten makuuhuoneeseensa petivaatteita, jotka hylkisivät bakteereja ja jotka puhdistaisivat itse itsensä. Toiseksi sänkyyn toivottiin materiaaleja, jotka mukautuisivat kehonlämpötilaan. Kuumalla lakanat viilentäisivät kehoa ja kun palelee, ne lämmittäisivät.

Kolmanneksi eniten kyselyssä toivottiin sänkyä, joka seuraisi tärkeitä elintoimintoja ihmisen nukkuessa. Sängyn toivottaisiin varoittavan esimerkiksi flunssasta tai siitä, että sängyssä nukkuva on saamassa sydänkohtauksen.


Lisäksi toivottiin vuoden aikojen mukaan muuttuvia valoja. Esimerkiksi talviaikaan aamuisin herätessä voisi syttyä kirkasvalolamput, jotta aamu ei alkaisi niin tahmeasti pimeydessä.

Kyselyssä toivottiin sängyn viereen myös iltasatuja lukevaa hologrammihahmoa ja sekä sänkyä, joka nostaisi ihmisen suoraan seisoma-asentoon. Näitä tutkijat eivät ottaneet kehittämiskohteikseen, mutta mainitsivat ne raportissaan mahdollisina tulevaisuuden ideoina.

Kyselyyn osallistui yli 2 000 ihmistä.

Lähde: Daily Mail