maanantai 1. joulukuuta 2014

Muista vanhusta

Näin muistat muistisairasta vanhusta jouluna


Hoivapalveluja tuottava Mainio Vire -yritys neuvoo, kuinka muistisairasta voi ilahduttaa lähestyvänä pyhänä.

Muistisairas vanhus iloitsee lahjoista, jotka liittyvät hänen elämäänsä. (COLOURBOX)

Muistisairas vanhus tarvitsee elämäänsä tuttuja asioita, rutiineja ja muistoja. Hyviä joululahjoja ovatkin asiat, jotka liittyvät jotenkin vanhuksen elämään.

Sosiaali- ja hoivapalveluja eri puolilla Suomea tarjoava Mainio Vire vinkkaa, että muistisairaan vanhuksen jouluun voi tuoda iloa myös pienillä, merkityksellisillä teoilla. Koska joulu itsessään herättää useimmilla lämpimiä muistoja, ei lahjojen tarvitse olla aineellisia. Vanhuksen kanssa voi esimerkiksi laulaa nuoruudesta tuttuja joululauluja tai katsella kuvia menneiltä jouluilta. Myös tuoksut tuovat mieleen muistoja, joten yhdessä voi leipoa vaikka pipareita.

Jos haluaa ostaa muistisairaalle lahjan, kannattaa miettiä henkilön historiaa ja asioita, joista hän on nauttinut. Pienikin lahja voi synnyttää vastaanottajassa iloa, vaikkei vanhus välttämättä osaa yhdistää ajankohtaa tai ihmisiä. Vanhukselle voi hankkia vaikkapa jotain tältä listalta:

1. Aikamatka nuoruuteen tai matkaan esimerkiksi valokuvien avulla.

2. Arkea helpottavat palvelut, kuten siivous- tai kotihoitoapua.

3. Apuväline arkea helpottamaan, kuten asentohoitotyyny tai päivän ja vuorokauden ajan selkeästi näyttävä kello.

4. Ateriat kotiin tuotuna

5. Hemmottelua, esimerkiksi hieronta tai hiusten laitto.

6. Lämmintä vaatetta: lämpöpussi pyörätuolilla ulkona liikkuvalle vanhukselle, viltti tai villasukat.

7. Musiikkia, joko lempimusiikkia tai luonnon ääniä nauhoitettuna.

8. Tuttuja makuja, kuten lempiruokia ja makeaa.

9. Lemmikkieläimen vieminen rapsutettavaksi.

10. Yhdessäoloa ja tekemistä, vaikkapa leipomista ja ulkoilua luonnossa.
MARIANNE ZITTING