lauantai 10. tammikuuta 2015

Puuroa syömään

Täysjyvän terveysvaikutuksista on tiedetty pitkään, mutta Harvardin yliopiston tutkimus on ensimmäinen laatuaan: se on laajin koskaan tehty tutkimus täysjyväviljan ja kuolleisuuden yhteydestä.
 Tutkimuksen mukaan täysjyvän syöminen vähentää erityisesti riskiä kuolla sydäntauteihin.

Tutkijoiden mukaan 28 gramman täysjyväannoksen (eli noin yhden puurolautasellisen) syöminen päivässä vähensi kokonaiskuolleisuutta l5 prosenttia ja riskiä kuolla sydänsairauksiin 9 prosenttia. Tutkimuksesta uutisoi muiden muassa The Telegraph -lehti.

Tutkimus seurasi yli 100000 ihmisen ruokavaliota ja terveyttä noin 14 vuoden ajan. Kaikki tutkimukseen osallistuneet olivat terveitä tutkimuksen alkaessa vuonna 1984, mutta vuoteen 2010 mennessä noin 26000 heistä oli kuollut.

Tutkimuksessa selvisi, että he, jotka söivät täysjyvää, esimerkiksi kaurapuuron, tumman riisin tai maissin muodossa voivat muita paremmin. He olivat välttyneet erityisesti sydänsairauksilta.

Ravitsemustieteen professori: Selvä yhteys
Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professorin Mikael Fogelholmin mukaan tutkimuksen tulokset ovat linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa.

-Väestötutkimuksessa täysjyvävilja ennustaa hyvää terveyttä ja vähempää kuolleisuutta todella johdonmukaisesti. Kun katsotaan ruuan ja terveyden välistä yhteyttä väestötutkimuksissa niin mikään muu ruoka-aineryhmä ei ole niin johdonmukaisessa yhteydessä hyvään terveyteen kuin täysjyvävilja, Fogelholm sanoo.

Aiemmissa tutkimuksissa kokojyvän on havaittu mm. alentavan verenpainetta, edistävän suoliston hyvää bakteerikantaa ja alentavan diabetesriskiä. Kaurassa esiintyy Telegraphin mukaan myös erityinen kuitu, jolla uskotaan olevan yhteys kolesteroliin ja sen näin alentavan sydäntautiriskiä.

Tutkimuksessa on pyritty ottamaan huomioon niin sanotut selittävät tekijät, esimerkiksi sen, että useilla yhdysvaltaisilla aamupuuron nauttijoilla on usein muitakin terveellisiä elämäntapoja, jotka jo sinällään pidentävät heidän elinikäänsä.

-Selittävien tekijöiden hallintaa voidaan tehdä kohtuullisen pitkälle, mutta ei koskaan tappiin saakka. Väestöntutkimuksessa ei voida sanoa selvästi, että on syy- ja seuraussuhde, mutta voidaan puhua erittäin vahvasta yhteydestä.

Täysjyväviljan kohdalla tästä yhteydestä voidaan puhua. Tulokset eivät muuttuneet, vaikka huomioon otettiin vaihtelu koehenkilöiden iässä, tupakointi, painoindeksi ja liikkuminen.

-Tutkimuksessa on kysytty, mikä on runsaasti täysjyvää syövien ihmisten terveysennuste suhteessa muihin, kun sekoittavat tekijät otetaan huomioon niin hyvin kuin mahdollista. Ja se terveysennuste on hyvä, Fogelholm tiivistää.

Oheisella ISTV:n videolla huippukokki Pekka Terävä näyttää, kuinka voit tuunata peruspuurosta gourmet-lounaan.

Elli-Alina Hiilamo