maanantai 26. tammikuuta 2015

Suomi lähellä voittoa

Muutaman päivän kuluttua tiedämme, kuka on maailman paras kokki. Suomen voitto on todella lähellä.
Suomen joukkueen Matti Jämsen, Antti Lukkari ja Eero Vottonen ovat valmiina. Harjoituskeittiö on Davantin rakentama. Davanti joutui uudelleen hommiin, kun selvisi, että kilpailukeittiö on peilikuva. Raaka-aineet matkaavat Ranskaan pakettiautossa, omissa pyörillä liikkuvissa kylmäkaapeissa.
Suomen joukkueen Matti Jämsen, Antti Lukkari ja Eero Vottonen ovat valmiina. Harjoituskeittiö on Davantin rakentama. Davanti joutui uudelleen hommiin, kun selvisi, että kilpailukeittiö on peilikuva. Raaka-aineet matkaavat Ranskaan pakettiautossa, omissa pyörillä liikkuvissa kylmäkaapeissa. (KARI PEKONEN)

TAUSTAA

Bocuse d'Or on maailman arvostetuin kokkikilpailu.
Se on saanut nimensä kuuluisalta ranskalaiskeittiömestari Paul Bocuselta.
Kilpailua on järjestetty vuodesta 1987. Suomi on ollut mukana 11 kertaa ja saavuttanut kilpailussa kahdesti 5. sijan (1999 ja 2011).
Bocuse d'Or -kilpailukausi kestää kaksi vuotta.
Euroopan osakilpailu järjestettiin Tukholmassa toukokuussa 2014.
Maailmanmestarin tittelistä kilpaillaan Lyonissa 27.-28.1.2015.
Joukkueen valmentajana toimii Eero Vottonen ja tuomarina Pekka Terävä.
Kyse on sekunneista. Koko viiden tunnin ja 35 minuutin ajan. Keskittymisen pitää siis olla täydellistä. Muutama harha-askel saattaa koitua kohtalokkaaksi, ja sen tietää koko Suomen kilpailujoukkue. He ovatkin päättäneet, että nyt hoidetaan homma kotiin.
- Voitto on ehdoton tavoite. Olemme valmiimpia kuin koskaan. Tätä ei tehdä kokemuksen takia, toteaa maailman arvostetuimman kokkikilpailu Bocuse d'Orin Suomen-edustaja Matti Jämsen.
Kokemusta Jämsenillä jo onkin, tämä on hänen toinen kertansa Ranskan Lyonissa. Edellinen sijoitus oli viides.
Tällä kertaa kilpailuun on todella panostettu: Jämsen saa palkkaa harjoitusajaltaan, hän treenaa täysin samanlaisessa keittiössä kuin loppukilpailu pidetään, joukkueella on oma henkinen valmentaja, jopa oma logo.
Sponsorit komeilevat Jämsenin hihassa.
Kaikesta huomaa, että tätä tehdään tosissaan. Mutta niin pitääkin, sillä kaikilla kovilla tiimeillä on huolellinen valmistautuminen, ruotsalaisilla jopa oma personal trainer.
Millit ja grammat ratkaisevat
Harjoituskeittiössä tuskin kuulee puhetta, sillä kaiuttimet jylisevät kokkien mielimusiikkia. Musiikki pitää yllä hyvää fiilistä. Kun treeneissä viettää 12 tuntia vuorokaudessa, kannattaa viihtymiseen panostaa.
Tosin eipä puheen kuulumisella ole niin väliä. Eniten äänessä on valmentajaEero Vottonen, joka seuraa työskentelyä tarkasti. Viiden ja puolen tunnin aikana Jämsen ja hänen assistenttinsa Antti Lukkari eivät paljoa toisilleen puhu. Välillä he saattavat kysyä, onko kaikki hyvin.
Matti Jämsenin tiimille on suunniteltu oma logo. Annoksia varten on teetetty apuvälineitä, joilla ruuasta saa oikean muotoisia ja kokoisia annoksia. Leikkuulaudalla on liharuuan pääraaka-aine helmikana.
Matti Jämsenin tiimille on suunniteltu oma logo. Annoksia varten on teetetty apuvälineitä, joilla ruuasta saa oikean muotoisia ja kokoisia annoksia. Leikkuulaudalla on liharuuan pääraaka-aine helmikana. (KARI PEKONEN)
Jos kilpailu on sekuntipeliä, on se myös milli- ja grammapeliä. Kaikki aineet punnitaan ja etäisyydet lautasella mitataan. Pienikin heitto näkyy ja tuntuu valmiissa annoksessa. Annoksen suolaprosentin ja happojen täytyy olla täydelliset.
Kaikki kuvataan, jotta yksityiskohdat ovat millilleen samassa paikassa. Kuluneen kahden harjoitusvuoden aikana annokset ovat muuttaneet muotoaan, viimeksi vain 15 päivää ennen finaalia. Mutta Jämseniä ei hermostuta.
Vessataukoja ei pidetä
Kaikesta kurinalaisuudesta huolimatta - tai juuri siksi - Jämsen on rento ja hyväntuulinen. Hän tietää, että nyt on harjoiteltu todella hyvin. Keskellä yötä ei tarvitse herätä miettimään omaa suoritustaan.
- Tuote kärsii, jos stressaa liikaa. Meidän pitää pystyä vitsailemaan.
Viimeisen viikon Jämsen pitää huolen yöunistaan, viimeistään yhdeltätoista täytyy mennä nukkumaan. Aamulla herätys on viideltä, jotta kilpailun alussa vireys on parhaimmillaan. Alusta asti pitää olla sähäkkä. Suomen kilpailu käynnistyy kahdeksalta ja Jämsenin tiimi on keittiössä numero kaksi.
Google-mainokset
Auto S-Lainalla
Lainaa autoon S-Pankista. Hae heti.
s-pankki.fi/S-Laina
Lihaperunasoselaatikko ohje
Maista ja ihastu. Näin valmistat liha-perunasoselaatikon.
hookoo.fi/liha-perunasoselaatikko
Koko viisi ja puoli tuntia on aikataulutettu. Muuten syöminen ja juominen unohtuisi. Kello 10.21 Jämsen juo Olvin ja Maitomaan proteiinijuoman, kello 11.54 hän syö Snickersin. Jossain vaiheessa kilpailua kokit hotkaisevat HK:n lihapullia. Mutta liikaa ei saa juoda, vessatauolle ei ole aikaa. Kisan jälkeen maistuu Olvin hiiliolut.
Vielä on suuri salaisuus, mitä tuomarit saavat maisteltavakseen. Se tiedetään, että raaka-aineet ovat purotaimen ja helmikana.
Yksi asia on kuitenkin varma: tuomarille ei saa mennä yhtään suomua tai ruotoa.