maanantai 1. elokuuta 2016

Helppo homma - lisää 1000 askelta päivään ja tällaiset terveyshyödyt

Maanantai 1.8.2016 klo 06.45
Matkaan suhteutettuna 1000 askelta on vajaa kilometri.
  • 1000 lisäaskelta päivässä kehittää terveyttä monin tavoin.
  • Matkaan suhteuttuna se tekee alle kilometrin. Voit esimerkiksi jäädä bussista pysäkin parin aikaisemmin tai mennä kauppaan kiertoreittiä.

Mitä enemmän askeleita, sen parempi. Tämä tuntuu olevan trendi nyt. Toisaalta esimerkiksi 10 000 askeleen saldon saavutus voi lannistaa jo alkuunsa, koska määrä tuntuu niin isolta. Askeleiden lisäämisen voi kuitenkin hyvillä mielin aloittaa kohtuullisesti. Jo 1000 askeleen lisäämisellä on merkittäviä terveyshyötyjä, kertoo Prevention-sivusto.
1000 askelta tekee matkaan suhteutettuna tyypillisesti kävelyä vajaan kilometrin. Ei ole pitkä matka. Terveytesi kiittää näin monella tavalla.
1. Sydämen kestävyys parantuu
Toistuva kävelyn lisääminen heijastuu sydänterveydessä. Sydän vahvistuu ja sydänsairauksien riski pienenee, kertoo fysiologi Michele Olson. Kävely vilkastaa sydämen pumppausta, syke nousee ja happea kulkeutuu enemmän elimistöön.
2. Pienennät aivohalvauksen riskiä
Kävely pienentää todennäköisyyttäsi saada aivohalvaus. Myös verenpaine pysyy paremmin kurissa.
3. Kolesteroliarvot parantuvat
Ovatko kolesteroliarvosi koholla? Ylimääräiset 1000 askelta voivat jo parantaa tilannetta.
- Kun liikut enemmän, kolesteroliarvot pysyvät matalampina, verenkierto vilkkaana ja esimerkiksi verisuonisairaudet ovat epätodennäköisempiä, Olson kertoo.
4. Stressaat vähemmän
Kävelyhetki voi olla paras tapa rentouttaa stressaantunut mieli ja kirkastaa ajatuksia. Tämä perustuu siihen, että pienikin liikunta saa kehon tuottamaan endorfiinia. Lisäksi stressihormoni kortisolin tasot laskevat.
5. Luut vahvistuvat
Tutkimusten mukaan lisätty aktiivisuus vahvistaa luita ja ehkäisee esimerkiksi osteoporoosilta. Luihin kohdistuu enemmän rasitusta, jolloin ne vahvistuvat. Uusien solujen tuotanto vilkastuu.
6. Voit laihtua
Kun otat askeleiden lisäämisen tavaksi, voit todella laihtua pidemmällä tähtäimellä. Jos esimerkiksi päivän aikana kertyy 10 000 askelta, se tarkoittaa 50 kilokalorin polttoa, mistä seuraa viikossa 350.
- Jo kymmenessä viikossa voit puolestaan nähdä tuloksia vaa'alla, sanoo personal trainer Harley Pasternak.
ANNABELLA KIVINIEMI
annabella.kiviniemi@iltalehti.fi
KUVAT: MOSTPHOTOS