torstai 18. elokuuta 2016

Kakkostyypin diabeetikko voi saada hyviä tuloksia kahden säännön rytmillä

Torstai 26.2.2015 klo 10.46
Aikuistyypin diabetesta sairastavat voivat todennäköisesti parantaa sokeritasapainoaan painottamalla ateriansa oikein.



Tyypin 2 diabeetikon sokeritasapaino parantui, jos aamiainen oli tuhdein kaikista päivän aterioista. Illaksi suositeltiin vain hyvin kevyttä ateriaa, kun aamiaisessa kilokaloreita oli jopa 700. (COLOURBOX)
Tuoreen tutkimuksen perusteella tämä onnistuu syömällä paljon aamulla ja kevyesti illalla.
Tutkimuksessa 18 vapaaehtoista aikuistyypin diabetesta sairastavaa aikuista söi viikon ajan joko 700 kilokaloria sisältävän aamupalan, 600 kilokalorin lounaan ja 200 kilokalorin illallisen tai vastaavan määrän ruokaa, mutta niin, että aamupalan ja illallisen energiamäärät vaihtoivat paikkaansa. Kahden viikon tauon jälkeen koehenkilöt vaihtoivat ruokavalioryhmästä toiseen.
Tulokset osoittivat aterianjälkeisen veren glukoosipitoisuuden pysyvän 20 prosenttia pienempänä ja insuliinipitoisuuden 20 prosenttia suurempana, kun koehenkilöt söivät tuhdin aamupalan ja kevyen illallisen. Myös glukoosi- ja insuliinitasapainosta kertovien C-peptidin ja GLP-1-hormonin pitoisuudet olivat tuolloin suotuisammat.
Vastaavat erot havaittiin myös lounaan jälkeen, vaikka koehenkilöiden lounas oli sama kummankin tutkimusviikon ajan.
Tutkimus on pieni ja sen tulokset pitää varmistaa lisätutkimuksissa. Tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että päivän aikana nautittujen aterioiden energiamäärät ja niiden rytmitys vaikuttavat aikuistyypin diabetesta sairastavien glukoosi- ja insuliinitasapainoon.
Haiman beetasolujen toiminta on optimaalisimmillaan aamuisin, mikä todennäköisesti selittää nyt saadut tulokset. Sama tutkijaryhmä havaitsi vastaavia suotuisia vaikutuksia myös aikaisemmassa tutkimuksessaan, jossa tutkittiin diabeteksen suhteen terveitä ylipainoisia aikuisia.
Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Diabetologia-lehdessä.
UUTISPALVELU DUODECIM