lauantai 11. helmikuuta 2017

5 ruokaa, jotka ovat sydämelle hyväksi

Maanantai 14.11.2016 klo 20.14
Ruokavaliolla voit pienentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin.

  • Pähkinät ja rasvainen kala ovat hyviä monityydyttämättömien rasvojen lähteitä.
  • Eläinrasvojen käyttöä voi myös suitsia käyttämällä papuja silloin tällöin lihan sijasta.
  • Mustikalla ja punajuurella väitetään olevan ominaisuuksia, jotka hyödyttävät verisuonia.


(MOSTPHOTOS)

Sydän- ja verisuonitautien puhkeamisessa perintötekijöillä on oma osansa, mutta myös ravinnolla on merkitystä.
Esimerkiksi veren korkea kolesterolipitoisuus voi nostaa sairastumisen riski. Sitä voidaan kuitenkin alentaa vähentämällä tyydyttyneitä rasvoja ja lisäämässä monityydyttymättömien rasvojen käyttöä - joskin toisinaan avuksi tarvitaan myös kolesterolia alentavaa lääkitystä.
Men"s Health listasi viisi ruoka-ainetta, joiden nauttiminen voi olla hyväksi sydämelle ja verisuonistolle.
1. Mustikka
Elimistön tulehdusreaktion, inflammaation, arvellaan jossain määrin vaikuttavan verisuonitautien syntymiseen. Metsiemme aarteen eli mustikan väitetään suitsivan tätä tulehdusta antioksidantteineen.
Ja saapahan marjasta myös oivallisen annoksen vitamiineja, jotka nekään eivät ole pahitteeksi nauttijalleen.
2. Punajuuri
Punajuuren on havaittu laskevan verenpainetta, joka on yksi sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä, Men"s Health kirjoittaa. Hypertension-julkaisussa ilmestyneeseen tutkimukseen, johon lehti viittaa, osallistui kuitenkin vain 15 koehenkilöä. Lisätutkimuksia siis vaaditaan, ennen kuin punajuurimehua voidaan julistaa verenpaineelle hyväksi.
Juures kuitenkin sisältää reippaasti kivennäisaineita ja vitamiineja, joten kenties sitä kannattaa lisätä lautaselle silloin tällöin - tietenkin vain keitettynä.
3. Erilaiset pähkinät
Pähkinät sisältävät paljon rasvoja, joten kahmalokaupalla niitä tuskin kannattaa nauttia. Kohtuudella käytettynä ne kuitenkin ovat oiva hyvien rasvojen lähde. Tämän lisäksi ne sisältävät muun muassa proteiinia ja kuitua.
Kourallisen päivässä tulisi riittää. Pähkinöiden purija saa naposteltavistaan eniten hyötyä silloin, kun hän syö eri laatuja sen sijaan että suosisi vain yhdenlaista.

Artikkeli jatkuu ilmoituksen jälkeen

4. Rasvainen kala
Rasvainen kala on yksi parhaimmista monityydyttämättömien rasvojen lähteistä.
Men"s Health suosittelee sen syömistä kahdesti viikossa ja antaa veikeän vinkin sopivan annoksen määrittämiseen: älypuhelimen palan kokoisen kala-annoksen tulisi taata riittävästi hyviä rasvoja ruokailijalle.
5. Palkokasvit
Suomalaiset saavat tyydyttyneitä rasvoja muun muassa lihasta sen eri muodoissa. Ruoka-aineen korvaaminen pavuilla silloin tällöin on siis hyväksi sydämelle.
Palkokasvien korkea proteiinipitoisuus tekee niistä oivan korvikkeen lihatuotteille. Monien säilyketuotteiden sisältämä liemi on tosin varsin suolaista, jolloin sydämestään erityisen tarkkaa huolta pitävän kannattanee liottaa ja keittää papunsa itse tai ainakin huuhdella ylimääräinen liemi huolellisesti pois.
Lähde: Men"s Health
NOORA VILEN
noora.vilen@iltalehti.fi