keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Naposteltavaa

5 pikkusuolaista, joita voi napostella lihomatta

Tiistai 1.12.2015 klo 19.41

  
Illanvietoissa voi saada kiitosta muistakin tarjottavista kuin rasvaisista herkuista, eikä terveellisten napostelupalojen tekeminen ole vaikeaa.

(MOSTPHOTOS)
Juhliminen ystävien kanssa tuottaa hienoja hetkiä ja harva on valmis sellaisista luopumaan, vaikka seuraavana päivänä juomien ohessa nautitut suolaiset herkut voivat tuntua kropassa siltä, kuin olisi kastikkeeseen dipattu valas, Prevention.com kuvailee krapula-aamun tuntoja.
Eatclean.com tarjoaa vinkkejä pikkusuolaisista, joiden syöminen ei aiheuta huonoa oloa ja mikä parasta, kohtuudella nautittuna ne eivät lihota samoin kuin esimerkiksi rasvaiset sipsit.
Selvää tietysti on se, että jos kohtuus ei säily, voi näistäkin naposteltavista saada reippaasti ylimääräistä energiaa.
1. Oliivit
Yhdessä mustassa oliivissa on noin 16 kilokaloria.
2. Pähkinät
Pähkinät eivät ole missään nimessä kalorittomia, mutta niissä on myös runsaasti proteiinia, kuitua ja hyviä rasvoja. Ne täyttävät nopeasti, eikä niitä pysty yleensä syömään kovinkaan suuria määriä. Reilu kourallinen saattaa jo riittää. Suolattujen sijaan kannattaa valita paahdetut pähkinät. Erityisesti mantelit ovat paahdettuina herkullisia.

ARTIKKELI JATKUU ILMOITUKSEN JÄLKEEN