tiistai 21. huhtikuuta 2015

Syöpää vastaan

Erittäin hyvä syy nauttia välipalaksi omena ja vihreää teetä

Tiistai 14.4.2015 klo 16.12
Vihreä tee ja omena yhdessä tekevät hyvää sydämelle ja pienentävät syöpäriskiä, kirjoittaa Medical Daily.

(MOSTPHOTOS)
Institute of Food Researchin (IFR) tutkijoiden mukaan omenan syöminen ja vihreän teen juominen ovat yhdessä suotuisia ihmisen elimistölle. Tutkimus julkaistiin Molecular Nutrition & Food Research -lehdessä.
Omenat ja vihreä tee muodostavat yhdessä ainutlaatuisen määrän polyfenolisia yhdisteitä, jotka estävät verisuonia kasvamasta. Puhutaan ns. VEGF:n estosta eli antiangiogeneesista.
Verisuonten kasvu on elintärkeää syöpäkasvainten kasvulle ja leviämiselle. Lisäksi verisuonten kasvu voi edistää verisuonten kalkkeutumista, mikä puolestaan on sydäninfarktiriski.
Ensimmäinen kerta
Tutkimuksessa vihreän teen ja omenoiden polyfenolit yhdessä pysäyttivät verisuonten kasvun. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tutkijat ovat pystyneet pysäyttämään verisuonten kasvun polyfenolipitoisella ruoalla.
Aikaisemmat tutkimukset ovat jo osoittaneet, että vihreän teen polyfenolit tuhoavat syöpäsoluja ja estävät niiden kasvamista. Polyfenolit toimivat luonnon antioksidantteina syöpää vastaan.
Lisäksi tutkijat huomasivat, että polyfenolit muodostavat entsyymiä, joka lisää veressä typpioksidia. Tämä puolestaan laajentaa verisuonia ja estää niitä tukkeutumasta.
Lisää tutkimuksia

Netin valikoima yhdessä paikassa. Löydä helpoin tapa tilata netistä!
Koska tähänastiset tutkimustulokset on saatu verisuonilla tehdyissä laboratoriokokeissa, tutkijoiden mukaan seuraava askel on osoittaa, että sama pätee myös ihmiskehossa.
Ennen kuin näitä tuloksia saadaan, tutkijoiden mukaan on viisasta syödä tuoreita hedelmiä ja vihanneksia sekä juoda vihreää teetä.
Lähde: Medical Daily
HILKKA TIENHAARA
hilkka.tienhaara@ilmedia.fi
T
Klikkaa T, jos artikkeli on mielestäsi tärkeä ?
Tämän lukeneet lukivat myös