tiistai 16. kesäkuuta 2015

Saunakansa






Nyt se on todistettu: Suomalaiset ovat ylivoimainen saunakansa!

Suomalaiset
Edes muista Pohjoismaista ei löytynyt meille haastajaa.
Suomessa saunotaan vuodenajasta, säästä ja lämpötilasta riippumatta. Vaikka lauteilla istuskelu on tunnetusti osa sinivalkoista kulttuuriperimää, on kiukaan lämmöstä opittu nauttimaan myös muualla maailmassa. Hotels.com selvitti, millaisia saunojia Pohjoismaista löytyy.

Hotels.comin toteuttamaan kyselyyn osallistui yhteensä 4 055 vastaajaa Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta.

Saunakansan kruunu kuuluu yhä edelleen meille suomalaisille ansaitusti, sillä ero muihin pohjoismaalaisiin on huomattava. Suomalaisista jopa 31 prosenttia kuuntelee kiukaan sihinää useita kertoja viikossa, 38 prosenttia useamman kerran kuussa ja 14 prosenttia 1–6 kertaa vuodessa. Ainoastaan 3 prosenttia käy saunassa harvemmin kuin kerran vuodessa.



Kun Ruotsissa lauteille istahtaa yksi saunoja, Suomessa hikoilee samaan aikaan kymmenen saunojaa.

Ruotsalaiset ovat hopeasijalla, mutta eivät yllä läheskään yhtä vilkkaisiin lukuihin. Ainoastaan 3 prosenttia länsinaapureistamme istahtaa saunan lämpöön viikoittain ja 22 prosenttia jättää lauteilla hikoilun kokonaan väliin. Kun Ruotsissa lauteille istahtaa yksi saunoja, Suomessa hikoilee samaan aikaan kymmenen saunojaa.

Norjalaisia ja tanskalaisia saunominen innostaa tätäkin harvemmin. Molemmissa kansoissa jopa 34 prosenttia nauttii löylyistä harvemmin kuin kerran vuodessa ja 38 prosenttia ei sauno lainkaan.

Vaikka suomalaisten saunakulttuuri eroaa muista pohjoismaista selvästi, löytyy kaikista myös yhteneväisiä piirteitä: kaikissa maissa saunomisesta nauttivat enemmän miehet kuin naiset. Suomalaisista miehistä 43 prosenttia istuu saunan lauteille useita kertoja kuussa, mutta vastaava luku naisilla on vain 33.

Kommentit 14






  • Sauna on niin parasta! Rentoutua siellä lämmössä ja hiljaisuudessa. Kaiken kruunaa jos pääsee välillä pulahtamaan järveen tai paljuun.