Sijoitustuottojen ja perinnön verottamista voi minimoida verolakien sallimissa rajoissa hyvällä omallatunnolla, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Hyvä verosuunnittelu ei ole moraalitonta vaan järkevää, kirjoittaa Helsingin Sanomat. (SATUMAARI VENTELÄ/KL)
Rikkailla on usein taito suunnitella verotuksensa hyvin, mutta samoja keinoja voivat käyttää myös pienempiä summia säästävät tavalliset palkansaajat, kertoo Helsingin Sanomat.
Yksinkertaisinta on sijoittaa säästöjään rahaston kautta. Tällöin rahastonhoitaja voi vaihtaa varoja sijoitusrahaston sisällä sijoituskohteesta toiseen niin, ettei välissä veroteta luovutusvoittoja.
Jos sen sijaan sijoittaa esimerkiksi suoraan osakkeisiin, osingoista menee veroa sekä joka vuosi että aina sijoituskohdetta vaihtaessa.
Vaikka kapitalisaatiosopimuksella on kyseenalainen maine, voi se kannattaa, jos aikoo hoitaa sijoitussalkkuaan aktiivisesti itse tai jos antaa pankille täyden valtakirjan sijoitussalkun hoitamiseen.
ARTIKKELI JATKUU ILMOITUKSEN JÄLKEEN
Niin rahaston hoito kuin kapitalisaatiosopimus maksavat, Helsingin Sanomat muistuttaa.
Perinnön siirtäminen onnistuu ilman veroja henkivakuutuksen avulla.
Vakuutuksenottajan edunsaajaksi merkitty lähiomainen voi saada henkivakuutuksesta ja säästöhenkivakuutuksesta verotonta vakuutuskorvausta 35 000 euroon saakka. Verottomana saatava summa voi olla lesken kohdalla enemmänkin.
Myös vakuutuksesta peritään merkintä- ja hoitokuluja.
Lähde: Helsingin Sanomat