torstai 19. marraskuuta 2015

Kuinka syöt lounaan oikein

Väsyttääkö iltapäivällä? Saatoit syödä lounasruuat väärässä järjestyksessä, sanovat ravitsemuksen asiantuntijat

URA 
Kello kaksi iltapäivällä. Väsyttää.
Iltapäivätunnit ovat monelle toimistotyöläiselle vaikeaa aikaa. Kulunut työpäivä alkaa jo uuvuttaa, ja puolenpäivän maissa nautittu lounas nukuttaa.
Lisäksi ihmisen luontaisesta vuorokausirytmistä johtuva erityinen väsymyspiikki osuu iltapäivään. Kaikkien ihmisten vireystila heikkenee 12 tunnin välein, ja aamuyön lisäksi uneliaisuus vaivaa juuri iltapäivisin.
Iltapäiväväsymystä ei siis voi täysin selättää. Mutta uneliaisuutta voi välttää useilla eri keinoilla, sanovat ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja elintarviketieteiden kandidaatti Henna Rannikko.
Laatikaiselta ja Rannikolta ilmestyy tänään torstaina istumatyöläisille kirjoitettu opas Toimistotyöläisen ruokapäivä. Siinä he muiden muassa listaavat vinkkejä, joilla erityisesti istumatyöläinen saa iltapäiväänsä lisävirtaa. Suomessa on noin miljoona istumatyöläistä.
Syö runsas ja monipuolinen, mutta suhteellisen kevyt lounas noin kello yhdentoista ja puoli yhden välillä. Liian raskas lounas tainnuttaa ja vie työtehon.
Syö lounaalla ensin salaattikasvikset, sitten proteiinipitoiset ruuat kuten liha, kala, maitotaloustuotteet ja palkokasvit. Vasta viimeiseksi kannattaa tarttua hiilihydraatteihin, esimerkiksi perunaan, pastaan tai leipään.
”Järjestys saattaa olla tärkeää verensokerin hallinnan kannalta”, Laatikainen sanoo.
Verensokerin liian nopea nousu väsyttää usein liikaa. Kolmessa pienessä tutkimuksessa on osoitettu, että ruokien syöminen tässä järjestyksessä pitää verensokerikäyrän tasaisempana ja matalampana kuin päinvastainen järjestys. Salaatin ja rasvan lisääminen sinänsäkin loiventaa verensokeripiikkiä.
Juo kahvi heti lounaan perään. Loppuiltapäivästä kahvia ei enää kannata Laatikaisen ja Rannikon mukaan juoda, varsinkin jos olet huomannut sen vaikuttavan illan vireystilaan ja unen saantiin. Vietä kahvihetki mahdollisuuksien mukaan seisten.
Työskentele seisten. Seisomisesta on erityisesti hyötyä iltapäivällä lounaan jälkeen, sillä useimpien ihmisten vireystila laskee iltapäivästä lounassyömisistä riippumattakin.
Seisominen, lyhyet kävelyt tai vaikka työpaikan yhteinen vatsalihaslankutussessio tasoittavat istumiseen verrattuna verensokerin nousua lounaan jälkeen. Vireystila voi näin pysyä parempana.
Kävele jokaisessa mahdollisessa tilanteessa.
Muista juoda vettä.
Syö kevyt välipala iltapäivällä kahden ja neljän välillä. Näin työvire säilyy loppupäivän. Myös nälänhallinta helpottuu.
Vältä kahvin lisäksi pullaa ja muita herkkuja. Jos makeanhimo käy vastustamattomaksi, valitse juomaksi teen sijasta tumma kaakao.