Opettajan rohkea kirjoitus: Tältä masennus tuntuu

Torstai 28.4.2016 klo 10.14 (päivitetty klo 11.47)

Kun räväkkä ja ulospäinsuuntautunut Katri Rauanjoki sai kuulla olevansa masentunut, hän koki pettäneensä lähipiirinsä.

Omat kokemukset olivat Katri Rauanjoelle sysäys kirjoittaa romaani perheenäidin masennuksesta. (MARKKU RUOTTINEN)

Kahden tunnin yöunen jälkeen hän herää.
Hän pomppaa istumaan. Miten ne monisteet? Mieleen tulee sata muutakin hoitamatonta asiaa, tekemättömien töiden viidakko, josta yön sudenhetkenä tuntuu lähes mahdottomalta selvitä.
Hän on aina ollut hyvä nukkuja, mutta nyt se on muuttunut. Uni kiusaa, se ei vie suloisesti mennessään eikä anna lepoa.
Miten hän jaksaa seuraavan päivän?
Uni karkaa yhä kauemmaksi.
Hän yrittää pitää käsissään kaikki langat kotona ja töissä, mutta unettomuuden vuoksi pinna on lyhyt. Hän ei pystynyt keskittymään ja hermostuu helposti.

Vain harmaata

Nukkumattomuus tuntuu joka solussa. Lopulta hän ei saa nukutuksi kahteen viikkoon. Hän toivoo, että myöhäissyksyn lomaviikko korjaisi tilanteen. Hän nukkuisi ja keräisi voimia ulkoillen.
Koko viikon sataa räntää taivaan täydeltä. Harmaus on yhtä syvä kuin hänen mielensä. Mikään ei piristä.
Oma yrittäminen ei enää riitä, se on pakko myöntää.
Jotain tummanpuhuvaa häivettä mielessä on ollut aiemminkin, mutta nyt mieliala on alempana kuin koskaan. Illat ovat pahimpia.
Hän hakeutuu työpaikkapsykologin vastaanotolle. Hän ajattelee tarvitsevansa lähinnä nukahtamislääkkeitä, mutta psykologi ehdottaa keskustelun jälkeen masennustestiä.
Testi näyttää, että hänellä on keskivaikea masennus. Diagnoosi on järkytys.

Kiire, kiire, kiire

Näitä omia kokemuksiaan vuoden 2008 syksyltä äidinkielen ja luovan kirjoittamisen opettaja Katri Rauanjoki, 42, kirjoitti ylös ensin vain itselleen. Tekstiraakileet olivat ensisysäys masennuksesta kertovalle romaanille, joka ilmestyy tänään.
Rauanjoki halusi kirjoittaa siitä, miltä masennus todella tuntuu ja mitä masentuneen mielessä liikkuu. Hän hyödynsi omia kokemuksiaan, mutta romaanissa on paljon myös silkkaa fiktiota. Esimerkiksi romaanin päähenkilö Kertun perhe ei ole samanlainen kuin kirjoittajan perhe.
Kertun kanssa yhteistä on kuitenkin esimerkiksi se, että myös kirjoittaja on ammatiltaan opettaja että masennusdiagnoosi tuli täysin yllätyksenä.
- Ei ollut tapahtunut mitään erityistä, mutta koko ajan oli paha olla, Rauanjoki kuvailee.
Rauanjoen elämä ennen masennusdiagnoosia oli normaalia kiireistä lapsiperheen arkea: vanhemmilla oli vaativat työnsä, lapsilla koulunsa, päiväkotinsa ja harrastuksensa. Hiljaisia hetkiä ei juuri löytynyt.
- Välillä en nähnyt elämässä mitään hyvää. En jaksanut suunnitella elämää yhtään eteenpäin, kunhan viikonloppuun asti jaksaisi.

Kauhea pettymys

Diagnoosi keskivaikeasta masennuksesta tuntui kauhealta.
- Eihän minulla voinut olla masennusta! Minähän olen reipas ja ulospäinsuuntautunut, hän tuskitteli ihmeissään.
Rauanjoki sai ensin kuukauden sairauslomaa ja mielialalääkkeet. Myös psykoterapiaa suositeltiin.
- Olin pettynyt itseeni. Minähän koin, että kaikki luottavat minuun ja minun pitää tehdä kaikki.
- Oli kamalaa, koska luulin jättäväni kaikki pulaan.
Sairauslomalla Rauanjoki etupäässä katseli ulos kotinsa ikkunasta ja nukkui.
- Luin naistenlehtiä, tein vähän käsitöitä, siinä kaikki.

Jakaminen auttaa

Puoliso otti hoitovastuuta arjesta. Lapsille kerrottiin, että äiti on väsynyt. Lapset varoivat riitelemästä äidin kuullen. He kiikuttivat äidille peittoa sohvalle.
Kuopus oli tuolloin kaksivuotias, esikoinen yhdeksän. Tarkemmin äidin masennuksesta puhuttiin lasten kanssa vasta myöhemmin.
Kun Rauanjoki palasi töihin, hän kertoi työyhteisössään, miksi hän oli ollut sairauslomalla häntä vaivasi. Moni kertoi omista samankaltaisista kokemuksistaan.
Jakaminen auttoi ja helpotti.
- Sain energiaa myös oppilaista.
Psykoterapia oli hyödyllistä, se auttoi ja avasi omaan itseen uusia näkökulmia.
- Ihmisellä voi olla itsestään käsityksiä, joita ei aina hahmota, mutta jotka vaikuttavat omaan toimintaan.

Masentuneen puoliso

Rauanjoki antaa romaanissa äänen myös masentuneen puolisolle.
- Ei ole helppoa olla masentuneen puoliso. Siinä vaaditaan venymistä.
Puolison ei välttämättä ole helppo ymmärtää sitä, että masennus voi näyttäytyä aggressiona. Masentunut ei aina vaikuta masentuneelta, vaan näyttää vain alati kiireiseltä ja äkäiseltä.
Romaanin päähenkilö Kerttu vaatii itseltään paljon. On oltava pätevä töissä, kodin on oltava tiptop, kaikkeen pitää ehtiä. Tällaiset itse määritellyt vaatimukset Rauanjoki tuntee hyvin.
- Ehkä taustalla on jokin nuoruuden tai lapsuuden kokemus siitä, että tulee hyväksytyksi ja rakastetuksi vain silloin, kun on tehnyt jotain tietyllä tavalla, hän pohtii.
Romaanin yksi teema on seksuaalinen ahdistelu työpaikoilla. Rauanjoella on aiheesta henkilökohtaista kokemusta aiemmasta työelämässä.
- Seksuaalisesta ahdistelusta puhutaan edelleen liian vähän ja väärin äänenpainoin.

Miten niin ei jaksa?

Romaanin Kerttu toteaa aina halveksineensa muiden ihmisten emminäjaksoja.
- Supersuorittaja ei voi ymmärtää niitä, jotka downshiftaavat, Rauanjoki toteaa.
Kertun on vaikea sietää sitä, että hän epäonnistuisi. Rauanjoki tunnistaa tämänkin piirteen itsessään.
- Mutta yritän oppia armollisuutta itseäni kohtaan. Kaikessa ei voi olla paras eikä edes hyvä, se kannattaa myöntää.
Rauanjoki on oppinut valitsemaan. Kaikkea ei ole syytä tehdä 110-prosenttisesti.
- Pidän työstäni paljon ja nautin siitä, mutta yritän olla stressaamatta ja jättää energiaa myös kotiin ja muuhun elämään.
Kotonakin voi jättää jotain tekemättä.
- Kuka niitä komeroita tulee katsomaan!

Valintojen elämä

Kaiken muun suorittamisen lisäksi keski-ikäistä naista stressaa paine olla huippukunnossa myös ulkonäön suhteen. On treenattava.
- Parhaimmat suorittajat kertovat sankaritarinoita siitä, miten he ovat tavoitteeseensa päässeet. Toisesta puolesta ei kerrota, vaikka kaikki eivät kaikki jaksa maaliin asti, Rauanjoki epäilee.
Tällä hetkellä Rauanjoki voi hyvin. Hän syö edelleen mielialalääkkeitä, joista hän kokee saaneensa paljon apua.
- Alussa lääkkeet vievät pahimman kivun ja ahdistuksen, jolloin sain levättyä. Myöhemminkään en ole saanut mainittavia sivuvaikutuksia.
Mielialalääkkeitä vältellään muun muassa siksi, että niiden pelätään muuttavan ja latistavan omaa persoonaa.
- Minulle niin ei käynyt. Olen edelleen joskus hieman turhankin räväkkä. En ole turtunut tai muuttunut.
- Mielenterveyttä usein mystifioidaan ja siksi saatetaan kysyä, milloin jätät lääkkeet pois. Mutta ei kukaan kysy diabeetikolta, milloin ajattelit jättää insuliinin pois! Rauanjoki vertaa.
Katri Rauanjoen kirjoittama romaani Jonain keväänä herään (Atena) ilmestyy 28.4.

HELJÄ SALONEN
helja.salonen@ilmedia.fi