maanantai 28. syyskuuta 2015

Kuunpimennys

Kuunpimennyksen ja superkuun yhdistelmä on tarjonnut joillekin aamuvirkuille vaikuttavan näyn. Monin paikoin pilvet pilasivat elämyksen.
 Pilvinen taivas häiritsi monin paikoin harvinaisen luonnonilmiön näkyvyyttä.


Ilmatieteen laitokselta kerrotaan STT:lle, että pimennyksen aikaansaaman punertavan kuun on voinut bongata parhaiten Oulun alueella Pohjois-Pohjanmaalla. Myös Länsi-Lapissa ja Satakunnassa taivas on rakoillut paikka paikoin, mutta muualla maassa pilvet ovat peittäneet taivaan.

Osa Ilta-Sanomien lukijoista sai kuitenkin seurata pimennystä kirkkaalta taivaalta. IS kokosi kuvagallerian siitä, miltä osittainen kuunpimennys ja sitä seurannut ”verikuu” näyttivät eri puolilla Suomea ja maailmaa.

 Superkuu muodosti taivaalle ”kasvot” Vanhankaupunginlahdella Helsingissä. (KUVA: Niko Mantila)
 Tältä kuunpimennys näytti Porissa kello 4.50. (KUVA: Sofia Malinen)
 Kuvasarja Kulosaaresta aamuneljältä. (KUVA: Ingrid Sendow)
 Kuu punersi komeasti Satakunnan Luvialta katsottuna. (KUVA: Kimmo Toroska)
 Kuu hohti hehkuvan punaisena Oulussa. (KUVA: Jorma Kärnä)
 Tämän kuvan lähetti lukija Floridasta. (KUVA: Matti Ketonen)
 Kuu Utajärvellä. (KUVA: Sirpa Kovalainen)
 ”Verikuu” Raumalla. (KUVA: Samuli Jortikka)
 Kuu Espanjan Andaluciassa. (KUVA: Aarni Kuorikoski)
 Superkuu Ulvilassa kello 5.35.
 Superkuu Oulun Nallikarin näkötornilta kuvattuna. (KUVA: Jukka Korvela)
 Kuu Porissa.
 Tämä kuva on otettu Torniossa. (KUVA: Marjatta Koiksniemi)
 Superkuu Kanadan Vancouverissa. (KUVA: Juuso Heikkinen)
 Kuunpimennys täydenkuun aikana. Kuva otettu Vancouverin keskustasta itään päin. (KUVA: Juuso Heikkinen)
 Punainen kuu Itävallan Wienissä. (KUVA: Eva Rems)
 Superkuu Kurikassa. (KUVA: Virpi Mäki)
 Punainen superkuu, kuvattu Ilomantsissa klo 5.35. (KUVA: Oiva Kainulainen)

Kuunpimennys oli syvimmillään kello 5.47.

Tähtitieteellisen Ursa-yhdistyksen sivuillaan julkaiseman aikataulun mukaan pimennyksen täydellinen vaihe päättyi kello 6.24.

Osittainen vaihe päättyy klo 7.28 eli samoihin aikoihin, jolloin kuu laskee Etelä-Suomessa.

Edellisen kerran verikuun ja superkuun yhdistelmää on päästy ihailemaan vuonna 1982. Seuraavan kerran ilmiö ilmestyy yötaivaalle vasta vuonna 2033.

Videolla nähdään kuinka superkuu pimeni Buenos Airesin yllä Argentiinassa.

Saitko kuvan superkuunpimennyksestä? Lähetä kuvasi Ilta-Sanomien toimitukseen nettilomakkeen kautta täältä, tekstiviestillä numeroon 13456 tai sähköpostitse osoitteeseen verkkotoimitus@iltasanomat.fi.

Anu-Elina Ervasti