sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Oppimiseen uusia ideoita

HS: Opettaja luopui kokeista ja läksyistä
Sunnuntai 6.9.2015 klo 08.32


 

Uusi opetustapa on otettu käyttöön jo vuosia sitten, uutisoi Helsingin Sanomat.

Vantaan Martinlaakson lukiossa ei ole kokeita matematiikassa eikä fysiikassa. (MOSTPHOTOS)

Martinlaakson lukiossa matematiikkaa ja fysiikkaa opettava Pekka Peura on kehittänyt luokassaan järjestelmän, jonka takia töitä täytyy tehdä enemmän, mutta läksyjä ja kokeita ei ole.

Miksikö? Siksi, että kokeet ovat opettajan mukaan epäreiluja: Kaikki oppivat eri tavoin. Joku panikoi koetilanteessa. Joku taas pänttää tolkuttomasti, muttei muista kokeen jälkeen mitään.

Opetus tapahtuu luokkahuoneissa niin, että jokainen oppilas kuuluu ryhmään, jossa tehdään tehtäviä. Oppilaat saavat keskustella keskenään matemaattisista ongelmista. Peura auttaa tarvittaessa, tarkastaa tehtyjä tehtäviä ja keskustelee, miksi joku on tehnyt juuri sellaisen ratkaisun kuin on.

Uusi opetustapa on aikaisempaa työläämpi niin opettajalle kuin oppilaillekin, Helsingin Sanomat kertoo.

Opettaja kehittää osan tuntien materiaaleista itse.

Kursseilla on tarkoitus edetä tiettyyn pisteeseen, kun sen ylittää, siirtyy seuraavalle kurssille. Yhtä kurssia voi joutua tekemään koko lukukauden, jos vaatimuksia ei saavuta. Peura sanoo, että "perusasiat on pakko ymmärtää yksi kerrallaan ennen kuin jatkaa".


Arvosanat kursseista tulevat normaalin tapaan, tosin Peura haluaisi luopua niistäkin.

Vain pieni vähemmistö oppilaista on ollut tyytymätön uuteen tapaan.

- Tämä vaatii paljon omaa työtä. Mutta jos on motivaatiota, tässä oppiikin enemmän, sanovat Helsingin Sanomien haastattelussa oppilaat Tuukka Jaakkola ja Juho Nummelin.

Lähde: Helsingin Sanomat
JENNI HARMANEN
jenni.harmanen@ilmedia.fi
T
Klikkaa T, jos artikkeli on mielestäsi tärkeä
?