maanantai 21. syyskuuta 2015

Laihdu kävelemällä

Marina laihtui 20 kiloa kävelemällä
 

Painonpudotus voi joskus onnistua yksinkertaisella keinolla, kertoo Expressen.

Reippaat kävelylenkit auttavat painonhallinnassa. (MOSTPHOTOS)

Tukholman lähellä Solnassa asuva 46-vuotias Marina Green Eklund painoi vielä viisi vuotta sitten 80 kiloa. 160-senttiselle naiselle se oli melkoisen paljon. Naista huolestutti myös tieto siitä, että hänen äitinsä oli kuollut 50-vuotiaana. Jotain oli tehtävä, ettei sama toistuisi tyttären kohdalla.

Marina ryhtyi kuntoilemaan. Hän alkoi kävellä tunnin verran joka päivä, ja käy lisäksi kolmesti viikossa kuntosalilla. Painoa on nyt 20 kiloa vähemmän kuin viisi vuotta sitten, eivätkä karistetut kilot ole missään vaiheessa alkaneet hiipua takaisinkaan. Marina itse uskoo, että varsinkin päivittäiset kävelyt ovat vaikuttaneet painoon paljon. Sen vuoksi kiireinen nainen tekeekin kaikkensa, että liikunnalle riittää aikaa joka päivä.

- En aio enää koskaan tulla isommaksi, vakuuttaa Marina Expressenissä.

Hän myös suunnittelee parhaillaan kävelylomaa Alpeille, ja kertoo ettei tukevampana koskaan edes ajatellut moista.

Voisiko vastaava onnistua muidenkin kohdalla? Saman lehden haastatteleman personal trainer Kristine Symrengin mukaan voisi. Mutta tahdin on oltava sen verran reipasta, että syke kohoaa. Myös ruokavalioon on kiinnitettävä huomiota. Esimerkiksi karkit, kakut, limsat ja muut tyhjiä kaloreita sisältävät herkut kannattaa karsia pois, ja ateriat on hyvä koota lautasmallin mukaisesti. Kun siitä puolet täyttää kasviksilla, ei jaksa popsia niin suurta määrää lihottavampia ruokia.


Valmentajan mukaan kävelyyn saa lisää tehoa intervallien avulla: kävele vaikkapa viisi minuuttia reippaammin, palaa viideksi minuutiksi tavalliseen tahtiin ja kiihdytä taas viideksi minuutiksi. Hän neuvoo myös vetämään napaa kohti selkää joka askeleella. Se aktivoi vatsalihaksia, joiden muodostama korsetti suojaa selkää kivuilta. Kävellessä kannattaa myös jännittää pakaroita, niin nekin saavat liikettä. Suurin osa meistä kun viettää koko päivän istuallaan.

Tehokkaan kävelyn ja kasvispitoisen ruokavalion avulla kilojen pitäisi karista. Tunnin reipas kävely noin seitsemän kilometrin tuntivauhdilla polttaa keskimäärin 400 kilokaloria.