sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Turvapaikanhakijoita

Turvapaikanhakijoiden määrä räjähti Torniossa: "Satoja tullut tänään"
Sunnuntai 13.9.2015 klo 20.02
 

Turvapaikanhakijoiden määrä on yllättänyt torniolaiset sunnuntaina. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Turvapaikanhakijoita vastaanottokeskuksessa Torniossa. (MIRJA RINTALA)

Vuorokaudessa turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi kymmenistä satoihin.

- Satoja on tullut tänään, sanoo Tornion seurakunnan kirkkoherra Martti Puontila.

Vapaapäivää tänään viettänyt SPR:n Lapin piirin toiminnanjohtaja Ari Haaranen sanoo, että poliisin mukaan iltapäivällä määrä oli ylittänyt jo 300. Puontilan mukaan eilisen 60-70 turvapaikanhakijan ja tämän päivän lukujen jälkeen ainakin 400 turvapaikanhakijan määrä ylittyy.

Jo aiemmin viranomaiset arvioivat, että Ruotsin rajan ylittää päivässä jopa 300 henkilöä. Puontilan kertomat luvut ovat pelkästään linja-autolla Ruotsin rajan ylittäneitä turvapaikanhakijoita.

- Tänään on tullut kuusi linja-autollista ihmisiä. Suurin osa jatkaa siitä ensin Kemiin ja sitten Ouluun ja kuka minnekin, Puontila arvioi.


Puontilan mukaan suureen tulijoiden määrään on varauduttu. Tulijoille on tarjottu muun muassa syömistä ja juomista, koska Tornion linja-autoaseman kahvio on suljettu lauantaisin ja sunnuntaisin.

- Yötkin ovat jo sen verran kylmiä, että majoittamiseen piti myös varautua - eikä sitä tiedä, vaikka vielä jouduttaisiinkin majoittamaan, kirkkoherra sanoo.
SAMI KOSKI
sami.koski@ilmedia.fi
T
Klikkaa T, jos artikkeli on mielestäsi tärkeä
?