tiistai 15. marraskuuta 2016

Alle kolmikymppisenä alkava tyypin 2 diabetes mahdollisesti vaarallisempi

Maanantai 4.4.2016 klo 08.49

  

Tyypin 2 diabetekseen alle 30-vuotiaana sairastuvat saattavat sairastua muita todennäköisemmin diabeteksen liitännäistauteihin.

(MOSTPHOTOS)
Tämä näkyy myös heidän kuolleisuudessaan, tuore australialaistutkimus osoittaa.
Verrattuna 40-50-vuotiaana sairastuviin 15-30-vuotiaana sairastuvilla on enemmän munuaisongelmista kertovaa albuminuriaa ja ääreishermosto-oireita eli neuropatiaa. Metabolisen oireyhtymän osatekijät ovat nuorilla potilailla yhtä yleisiä kuin vanhempana sairastuvilla, mutta heidän verenpaine- ja kolesteroliongelmiaan hoidetaan harvemmin.
Alle 30-vuotiaana sairastuneet myös menehtyvät ennenaikaisesti muita potilaita todennäköisemmin. Suurin kuolleisuusriski on varhaiskeski-iässä, tutkijat kirjoittavat.
Yhteydet havaittiin senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin, miten pitkään potilaat olivat diabetesta sairastaneet. Näin ollen erot eivät johtuneet vain siitä, että nuorena sairastuneet olivat ehtineet potea pidempään.
Tuloksista ei näy, mistä nuorena sairastuvien suuremmat riskit tarkalleen johtuvat, mutta ne antavat joka tapauksessa aiheen panostaa varhaisten sairastumisten ehkäisyyn. Sairastumisriskiään voi pienentää välttämällä ylipainoa, harrastamalla liikuntaa ja syömällä terveellisesti.
Tutkimus julkaistiin Diabetes Care -lehdessä. Siihen osallistui 350 potilasta, jotka olivat sairastuneet 15-30-vuotiaana sekä runsaat tuhat 40-50-vuotiaana sairastunutta. Kuolleisuusanalyysissa käytettiin 15 000 potilaan tietoja.
Uutispalvelu Duodecim