Tanskalaisprofessori: "Olut terveyden kannalta yhtä hyvä kuin viini!"
Torstai 19.5.2016 klo 15.53
Professori Arne Astrupin mukaan viinin terveyshyödyt olueen nähden eivät ole niin ylivoimaiset kuin yleensä luullaan. Painonhallinnan kannalta olut voi olla jopa parempi vaihtoehto.
LUE MYÖS
Kööpenhaminan yliopiston professori, lääketieteen tohtori Arne Astrup vieraili Suomessa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton kutsumana. Astrup kertoi tiedotustilaisuudessa, mitä tiede sanoo oluen ja muidenkin alkoholijuomien vaikutuksesta terveyteen.
1. Olut yhtä hyvä kuin viini
Tieteen mukaan terveysvaikutusten kannalta yksi olut on yhtä hyvä vaihtoehto kuin lasi viiniä.
2. Kohtuullisuus on terveellistä
Alkoholissa kohtuukäyttö tarkoittaa miehillä korkeintaan kahta annosta ja naisilla yhtä annosta päivässä. Säännöllinen ja kohtuullinen oluenkäyttö saattaa madaltaa riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, kakkostyypin diabetekseen ja se saattaa myös ehkäistä dementiaa.
3. Elinaika pitenee
Oluen kohtuullisella kulutuksella voi olla positiivisia vaikutuksia elinajanodotteeseen.
4. Alkoholittomalla unta
Alkoholittomalla oluella saattaa olla myönteistä vaikutusta unenlaatuun, stressin vähenemiseen ja sydän- ja verisuonitauteihin.
5. Keski-ikäisen ilo
Tutkimusten mukaan eniten kohtuullisena pysyvästä oluenkulutuksesta voivat terveyden suhteen hyötyä yli 50-vuotiaat miehet. Kohtuullisesta oluenkulutuksesta voivat hyötyä myös vaihdevuodet ohittaneet naiset.
6. Hoikalle vähiten haittaa
Hoikka, ei-tupakoiva henkilö näyttäisi tutkimusten mukaan olevan se henkilö, jolle kertyy oluenjuonnista vähiten terveyshaittoja, vaikka hän joisi joskus paljonkin. Säännölliset viikonloppukännit ovat kuitenkin terveysriski kaikille
7. Tupakoinnista suurriski
Tupakointi lisää dramaattisesti alkoholin kohtuukuluttajankin sairastuvuusriskiä.
8. Yhtä hyvä kuin aspiriini
Tieteen mukaan keski-ikäiselle päivittäinen olut saattaa antaa suurin piirtein saman terveyshyödyn kuin aspiriini.
9. Yksin olut ei ole syypää
Kymmenen vuoden takainen tanskalaistutkimus osoitti, että oluenjuojat söivät epäterveellisempää ruokaa kuin viininjuojat. Osa oluen terveyshaitoista voikin siis johtua elintavoista. Erot oluenjuojien ja viinijuojien välillä ovat tasoittumassa.
10. Oluen kanssa vähemmän makeaa
Tanskalaistutkimuksen mukaan viiniä ruuan kanssa nauttineet henkilöt saivat päivällisestään enemmän kaloreita kuin olutta ruuan kanssa nauttineet. Syy ylimääräisiin kaloreihin löytyi jälkiruuasta: viiniä juovat söivät enemmän makeaa jälkiruokaa.
11. Ei silti riskitöntä
Alkoholista voi olla terveydelle hyötyä, mutta siitä voi olla myös haittaa. Pienetkin määrät alkoholia nostavat esimerkiksi rintasyöpä- ja suusyöpäriskiä. Mitä vahvempaa olutta nautitaan, sitä suurempi riski on juoda olutta liikaa.
Päihdetilastollisen vuosikirjan mukaan Suomessa humalahakuinen alkoholin kulutus on laskenut, mutta yhä 21 prosenttia miehistä ja kuusi prosenttia naisista käyttää viikoittain alkoholia humalahakuisesti.