keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

INNOKAS PUUTERHURI

Julkaistu: 4.3.2015 6:23
Näistä kymmenestä puuhasta innokkaan kotipuutarhurin kannattaa aloittaa maaliskuussa.
Marttojen puutarhaneuvojat Kirsi Mäkinen ja Heidi Ovaskavinkkaavat, mitä kotipuutarhurin kannattaa tehdä maaliskuussa. 


1. Huolla viherkasvit: vaihda mullat, pyyhi pölyt lehdistä miedolla tolu- tai mäntysuopaliuoksella, siisti ruukut, laita ravinnepuikot, sumuttele ja leikkaa kasvit.


2. Istuta talvisäilytyksessä olleet pelargoniat uuteen multaan.


3. Kylvä yrtit, kuten sitruunamelissa, basilika, vihanneskrassit ja chilit ikkunalaudalle kasvamaan. Maaliskuun puolivälissä voi kylvää myös purjon, jos sille löytyy lämmin kasvupaikka ulkoa toukokuun puolivälissä.


4. Kylvä orvokin ja muiden kesäkukkien siemenet. Paras kasvupaikka on viileähkö veranta. 


5. Tutkaile taimikuvastoja ja suunnittele, mitä kesäkukkia voisit kasvattaa itse. Hanki siemenet nyt, kun niitä on vielä hyvin tarjolla.


6. Suunnittele perennapenkki sekä muut mahdolliset puutarhan muutostyöt ja laatoitukset. 


7. Routainen maa kestää kolhuja, joten nyt on hyvä hetki kaataa huonokuntoinen tai liikaa varjostava pihapuu. Haapapuut kaulataan ja kuivataan ennen kaatamista juuriversojen välttämiseksi.


8. Suojaa kevätauringolta varsinkin nuoret, alle 3-vuotiaat havukasvit sekä alppiruusut. Varjostuskangas toimii parhaiten. Jos lunta vielä on, lapioi sitä perennojen päälle.


9. Leikkaa omenapuu, muut hedelmäpuut sekä marjapensaat ja koristepensaat ennen kuin silmut lähtevät turpoamaan.


10. Siivoa piha ja linnunpöntöt. Hanki uusia linnunpönttöjä tiaisille ja muille linnuille, jotka pitävät puutarhan tuhohyönteiset kurissa.