tiistai 3. maaliskuuta 2015

Mikä tyyli

Vau, mikä tyyli, kuningatar Silvia!

Tiistai 3.3.2015 klo 21.23

  
Kuningatar Silvia edusti punaisessa pitkässä puvussa presidenttiparin juhlapäivällisellä.
Presidentti Niinistö, kuningaspari ja rouva Haukio.
Presidentti Niinistö, kuningaspari ja rouva Haukio. (JOHN PALMÉN)
Tänään valtiovierailunsa aloittaneen Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaanja kuningatar Silvian ilta huipentui presidentti Sauli Niinistön ja Jenni Haukion järjestämään juhlapäivälliseen Presidentinlinnassa.
Kuningatar Silvia edusti säteilevänä punaisessa pitkähihaisessa iltapuvussaan kilpaa korujensa kanssa. Rouva Haukio puolestaan oli valinnut turkoosin lyhythihaisen puvun. Silvia vaikutti olevan puheliaalla päällä ennen noin kahdeksalta alkanutta päivällistä. Kuningatar kuiskutteli Haukion kanssa moneen otteseen, kun he kättelivät vieraita kuninkaan ja presidentin kanssa.
Google-mainokset
Asumaan Pohjanmaalle
Suomen turvallisin kunta Kuortane. Katso maakunnan parhaat tontit.
www.kuortaneelle.fi
Koivulla on nyt kysyntää
Tee nyt puukauppaa. Pyydä tarjous! - UPM Metsä
www.metsamaailma.fi
Päivälliselle osallistui noin 130 kutsuvierasta. Päivällisvieraiden joukossa olivat muiden muassa eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma, kirjailija Kjell Westö, liikemiesBjörn Wahlroos ja sisäministeri Päivi Räsänen.
Päivällisen aikana pitämässään juhlapuheessaan presidentti Niinistö muisteli, kuinka lämpimän vastaanoton tuore presidentti sai ensimmäisellä valtiovierailullaan Tukholmassa kolme vuotta sitten.
- Olen vieraillut Ruotsissa useita kertoja. Arvostan suuresti suhdettamme ja mielestäni olemme nyt lähempänä toisiamme kuin koskaan ennen. Kenties ainoa poikkeus on silloin, kun kohtaamme toisemme jääkiekkokaukalossa.
Silvia edusti punaisessa, rouva Haukio sinisessä.
Silvia edusti punaisessa, rouva Haukio sinisessä. (JOHN PALMÉN)