keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kahvin terveysvaikutukset

Lisätodisteita kahvin terveellisyydestä!

Keskiviikko 25.3.2015 klo 15.43

  
Kahvin ystävät kiittävät tutkimustietoa, jonka mukaan aromikas arkijuoma voi vähentää syöpäriskiä. Irish coffee onkin sitten aivan eri juttu.
Muutama kuppi kahvia päivässä tekee hyvää.
Muutama kuppi kahvia päivässä tekee hyvää. (MOSTPHOTOS.COM)
Kaksi vuotta sitten julkaistun kiinalaistutkimuksen mukaan maksasyöpään sairastumisen riski eniten kahvia juoneilla oli puolet pienempi kuin niillä, jotka eivät juoneet kahvia milloinkaan tai ainakin vain erittäin harvoin.
Tutkimus julkaistiin BMC Gastroenterology -lehdessä.
Nyt World Cancer Research International (WCRF) on julkaissut raportin, joka edelleen vahvistaa tätä tietoa.
Raporttiin on kerätty maksasyöpää koskevaa luotettavaksi luokiteltua tutkimustietoa ympäri maailmaa. Aineistossa on peräti 34 tutkimusta, joissa on tutkittu yli kahdeksan miljoonan ihmisen terveystietoja.
Raportti luettelee neljä tekijää, joista on erityisen vahvaa näyttöä maksasyövän riskiin, joko sitä kasvattaen tai pienentäen.
Ensimmäisenä raportissa mainitaan ylipaino, jonka todetaan lisäävän riskiä maksasyövän suhteen. Toisena on alkoholi. Raportissa todetaan, että kolme tai useampi alkoholiannosta päivässä kasvattaa maksasyövän riskiäNeljäntenä listassa on kahvi. Kahvi on kuitenkin tekijä, jonka kohtuullinen käyttö raportin mukaan luotettavien tutkimusten perusteella pienentää maksasyöpään sairastumisen riskiä.Homesienten tuottamat aflatoksiinit ovat kolmas maksasyöpää aiheuttava riski. Aflatoksiinia esiintyy etenkin pähkinöissä ja manteleissa ja jonkin verran myös viljassa ja viljatuotteissa.
Kohtuullisena käyttönä pidetään yleensä noin neljää pikku kupillista kahvia päivässä.