perjantai 23. syyskuuta 2016

Helsinki-Vantaa laajenee entisestään - kurkista uusiin tiloihin jo nyt

Tiistai 20.9.2016 klo 12.40

  

Lentoaseman terminaalitilat kokevat melkoisen muutoksen rakenteilla olevan länsisiiven valmistuessa.
Lähtöporttialueen materiaaleina käytetään paljon puuta ja lasia.
Lähtöporttialueen materiaaleina käytetään paljon puuta ja lasia. (PES-ARKKITEHDIT OY)
Helsinki-Vantaan lentoaseman uuden länsisiiven rakentaminen on alkanut. Finavian mukaan uuteen siipeen valmistuu ensiksi iso keskusaukio, joka avataan vuoden 2018 lopulla. Sen myötä lentokentälle saadaan 25 000 neliömetriä uutta matkustaja- ja matkatavaratilaa.
Kaukolentojen matkustajat kulkevat lennoille ja saapuvat maahan uuden keskusaukion läpi. Sen ympärille sijoitetaan muun muassa vaihtomatkustajien turvatarkastus, useita myymälöitä ja ravintoloita sekä muita palveluja.
Lentoasemajohtaja Ville Haapasaaren mukaan tilasta tulee arkkitehtonisesti vaikuttava. Seinät verhoillaan suomalaisella puulla, ja tila tarjoaa näyttävät puitteet vaikkapa erilaisille tapahtumille. Puun lisäksi tiloissa aiotaan käyttää paljon lasia. Materiaalit tuovat niihin valoisuutta ja luonnonläheisyyttä. Laajennuksen on suunnitellut suomalainen arkkitehtitoimisto PES-Arkkitehdit.
Ensi kesänä avattavana eteläsiiven sisätiloja.
Ensi kesänä avattavana eteläsiiven sisätiloja. (PES-ARKKITEHDIT OY)
- Emme ainoastaan halua tarjota matkustajillemme sujuvaa, mukavaa ja mutkatonta asiakaskokemusta, vaan haluamme synnyttää myös elämyksiä, Haapasaari kuvailee Finavien tiedotteessa.
Finavian laajennusohjelma etenee vaiheittain muun muassa projektiin ja liiketoiminnan kehittämiseen liittyvien riskien hallitsemiseksi. Päätökset länsisiiven seuraavista vaiheista tehdään myöhemmin. Viime vuosina Helsinki-Vantaan markkinakehitys on ollut positiivista, ja varsinkin vaihtoyhteyksien määrä on kasvanut.
- Esimerkiksi Japanin-reittien määrässä mitattuna Helsinki-Vantaa on tällä hetkellä Euroopan suurin lentoasema, iloitsee Haapasaari.
Helsinki-Vantaan 103 000 neliömetrin suuruinen terminaalilaajennus muodostuu kahdesta uudisosasta. Länsisiipi valmistuu kokonaisuudessaan vuonna 2020, hyvässä vauhdissa oleva eteläsiipi avataan ensi kesänä. Laajennusten jälkeen lentoasemalla voidaan palvella 20 miljoonaa matkustajaa vuodessa. Vuonna 2020 terminaalin kokonaispinta-ala on 250 000 neliömetriä, mikä vastaa kymmentä Eduskuntataloa.
Lähtöporttialueesta tulee valoisa.
Lähtöporttialueesta tulee valoisa. (PES-ARKKITEHDIT OY)
MARIANNE ZITTING