keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Professori Timo Rothovius arvioi, mitä erilaiset summat voivat tuottaa 10 vuodessa, kun ne sijoittaa kustannustehokkaaseen indeksirahastoon.
Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju tuli syksyllä tunnetuksi suurelle yleisölle. Hän neuvoi tavallisia sijoittajia kirjassa, jonka hän kirjoitti yhdessä pörssitoimittaja Karo Hämäläisen kanssa.

Ilta-Sanomat asetti Oksaharjulle haasteen: hän sai käteensä 500 euroa. Hänen piti kertoa, miten rahamäärän voisi tuplata ja missä ajassa. Oksaharju neuvoi sijoittamaan rahan kustannustehokkaaseen indeksirahastoon, jossa kulut ovat pienet.

– Sellaiseen, jossa pankki ei ota liikaa palkkiota. Sellaiseen, jossa salkunhoitaja ei maksa ulkomaanmatkoja meidän viissatasella. Sanotaan, että meillä menisi kymmenen vuotta tämän tuplaamiseen, mutta se olisi todennäköisin tapa tuplata, Oksaharju selitti.

Ilta-Sanomat kysyi Vaasan yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan laskentatoimen ja rahoituksen professorilta Timo Rothoviukselta kommenttia Oksaharjun sijoitusneuvoon.

Kuinka paljon ihminen suunnilleen saa rahaa, jos laittaa tällaiseen kustannustehokkaaseen rahastoon 20 euroa, 50 euroa, 100 euroa tai 200 euroa kuukaudessa ja katsoo lopputuloksen 10 vuoden päästä?– Ensimmäisessä tapauksessa se olisi noin 3 300 euroa, jos tuotoksi oletetaan 7 prosenttia, mikä on aika realistinen odotus. 50 eurolla saisi noin 8 250 euroa, 100:lla 16 500 euroa ja 200:lla jo 33 000 euroa, Rothovius arvioi.



Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Rothovius toimii myös osakkeenomistajien etujärjestön Osakesäästäjien Keskusliiton puheenjohtajana.

Katso alla olevalta videolta, miten osakestrategi Jukka Oksaharju tuplaisi 500 euroa.


Pelkkä taulukkoon katsominen ei riitä, vaan Rothovius painottaa muutamaa seikkaa.

– Indeksirahaston pitäisi olla tässä tapauksessa mahdollisimman laaja, eli sisältää mahdollisimman laajasti eri osakkeita. Näistä löytyy sekä Suomeen että laajasti kansainvälisesti sijoittavia rahastoja, Rothovius korostaa.

Toinen sijoitusvinkki jakoi mielipiteet

Uskaliaammalle sijoittajalle Oksaharjulla oli myös nopeampi vaihtoehto – joskin tässä vaihtoehdossa myös riskit ovat paljon suuremmat.

– Koska me olemme kuitenkin verrattain nuoria ja rohkeitakin, me lähtisimme poimimaan yksittäisiä yhtiöitä. Pyrkisimme voittamaan pörssin yleisen tuoton. Helsingin Pörssissä vaikkapa Nokia on sellainen kohde, jolla on erittäin kunnianhimoinen kasvunäkymä. Hyvässä tapauksessa olisimme vuoden parin päästä tuplanneet sijoituksemme, hän sanoi neuvonaan nopeaa sijoituksen tuplausta etsivälle.

Tätä vaihtoehtoa muut Ilta-Sanomien haastattelemat asiantuntijat eivät kuitenkaan suositelleet suurten riskien vuoksi.

Rothovius totesi, että itse hän ei sijoittaisi kaikkia rahojaan yhteen osakkeeseen, koska se muistuttaa tuotto-odotukseltaan vedonlyöntiä.

– Toki Nokia on suuri ja vakavarainen yritys, joten kaikkien rahojen menettäminen on epätodennäköistä, mutta silti en tällaista suosittele, hän painotti.


Rothovius ei sijoittaisi kaikkia rahojaan yhteen osakkeeseen, koska se muistuttaa tuotto-odotukseltaan vedonlyöntiä.