lauantai 24. syyskuuta 2016

Pakasta vain paistettuja sieniä - vältä myös tavallinen kokkausvirhe

 


  
Syksyllä metsä on täynnä aarteita. Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija kertoo, mikä on paras tapa pakastaa sienet ja valmistaa niistä hyvää ruokaa.
Pakastetut sienet voi lisätä ruokaan jäisinä, jolloin välttää niiden ylikypsennyksen.
Pakastetut sienet voi lisätä ruokaan jäisinä, jolloin välttää niiden ylikypsennyksen. (MOSTPHOTOS)
Sienisato säilytetään yleensä pakastamalla, kuivaamalla ja suolaamalla.
- Ethän kuitenkaan unohda arvokasta saalista hyllyn perälle, vaan opettele käyttämään säilöttyjä sieniä jokapäiväisessä ruuanlaitossa, ruoka-asiantuntija Leena Ylikännö Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisista sanoo.
Tyypillinen virhe on pakastaa sienet raakoina. Lansi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset kertovat tiedotteessaan, että sienet kannattaa pakastaa vain paistettuina, sillä raa'at sienet muuttuvat puiseviksi kotipakastimessa. Lisäksi raakoina ne vievät paljon tilaa.
Pakastesieniä voi käyttää kuten tuoreitakin sieniä eli monipuolisesti leivontaan ja ruuanvalmistukseen, yhdistys neuvoo. Kun sieniä ottaa pakastimesta käyttöön, ne saavat olla jäisiä.
- Pakastesieniä ei kannata kypsentää liikaa, vaan ne lisätään esimerkiksi kastikkeisiin jäisinä kypsennyksen loppuvaiheessa. Näin ne eivät sitkisty, Ylikännö kertoo.
Käyvät myös mausteena
Jos sienet on säilönyt suolaamalla, niitä voi käyttää sienisalaatin lisäksi laatikkoruokiin, keittoihin ja patoihin. Suolattuna säilötyistä sienistä pitää kuitenkin poistaa ylimääräinen suola.
- Mitä kauemmin suolasieniä varastoidaan, sitä enemmän ne imevät itseensä suolaa. Liota sieniä yön yli kylmässä vedessä tai keitä niitä hetki, Leena Ylikännö kertoo.
MAINONTA
Kuivattuja sieniä voi taas käyttää myös mausteena. Maku- ja ravintoaineet säilyvät hyvin kuivatuissa sienissä ja oikein kuivattuina sienet säilyvät jopa vuosia. Niitä voidaan lisätä sellaisenaan esimerkiksi keittoihin tai kastikkeisiin, joissa on riittävästi nestettä.
- Voit käyttää kuivattuja sieniä myös mausteena murentamalla tai rouhimalla niitä ruokien joukkoon. Niistä saa mukavaa metsäistä makua ruokiin, hän vinkkaa.
Kuivempiin ruokiin sienet liotetaan ennen käyttöä. Liotukseen käytetään haaleaa vettä tai maitoa. Liotusnesteen voi käyttää ruoanvalmistukseen. Ylikännö kertoo, että sienet voi kiehauttaa liotusvedessä, jolloin varsinaiseen ruoanvalmistukseen pääsee nopeammin.
Muista nämä:
- Pakasta vain paistettuja sieniä
- Lisää pakastesienet kypsennyksen loppuvaiheessa
- Liota suolasienistä ylimääräinen suola pois
- Murenna kuivattuja sieniä mausteeksi ruokiin
- Liota kuivatut sienet ja käytä liotusneste hyödyksi ruoanlaitossa