sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Eläkeläisistä tuli vantaalaisen kosmetologin pelastus Algarvessa

Hannele Vanne vaihtoi alaa ja alkoi hoitaa kauneutta keskellä Portugalin lamaa.

ANA BRIGIDA
Hannele Vanne avasi kauneushoitolan Algarvessa pian neljä vuotta sitten.
Hannele Vanne avasi kauneushoitolan Algarvessa pian neljä vuotta sitten.
PORTIMÃO. Yrittäjäksi ryhtyminen vieraassa, lamasta kärsivässä maassa vaikuttaa rämäpäiseltä suunnitelmalta.
Vantaalaista Hannele Vannetta, 52, ei jarruttanut se, että Portugali rypi velkakriisissä. Hän päätti toteuttaa unelmansa ja avasi kauneushoitolan Algarvessa pian neljä vuotta sitten. Lastentarhanopettajan työt jäivät Suomessa.
Alku etelässä ei ollut helppo vastavalmistuneelle kosmetologille. Yrittäjyydestäkään hänellä ei ollut minkäänlaista aiempaa kokemusta.
”Pari ensimmäistä vuotta jäivät miinukselle. Tämä oli alkuun aika kallis harrastus. Jouduin alentamaan hoitojen hintoja, sillä monet kilpailijat myivät ja myyvät edelleen palveluksiaan polkuhinnoin”, hän hymähtää työpaikallaan aurinkorannoista tunnetussa Portimãon kaupungissa.
Onneksi säästöt kannattelivat yrittäjää vaikeimman yli. Hannele Vanne ja hänen aviopuolisonsa Juhani Vanne olivat hankkiutuneet eroon omaisuudestaan muuton alla.
”Myimme Suomessa kaiken, mikä myytävissä oli – kuten auton ja asunnon”, Juhani Vanne, 52, kertoo. Vain aikuiset tyttäret jäivät entiseen kotimaahan.
Mutta nyt kauneudenhoidosta saadut tulot ovat nousseet voiton puolelle.
Kulunut talvi oli ensimmäistä kertaa kesää vilkkaampi, sillä asiakkaiksi on ilmaantunut aina vain uusia suomalaiseläkeläisiä. Suomalaisten yhteydenpitokanavana toimii Suomi–Algarve-seura, jonka jäsenmäärässäkin on ylittynyt tuhannen rajapyykki.
”Tänne muuttaneet suomalaiset ovat pelastaneet minut! En voi enää valittaa. Talvi oli oikein hyvä”, yrittäjä kiittelee.
Suomalaisten ja skandinaavien lisäksi Vanne hoitaa usein brittejä. Britit löysivät Algarven lämmön jo vuosikymmeniä sitten, ja heitä elää Etelä-Portugalissa iso yhteisö.
”Loma-aikoina luonani käy myös yllättävästi portugalilaisia, mutta vain sellaisia, jotka asuvat ulkomailla. Kaikki puhuvat englantia kanssani, joten en ole oppinut portugalia.”
Aviomies pärjää kielessä sen sijaan niin hyvin, että on alkanut antaa alkeistunteja paikallisille suomalaisille. Juhani Vanne myös hoitaa kotona äitiään, joka sairastaa alzheimeria.
Yllyke muuttoon tulikin alun perin opettajana työskennelleeltä Juhani Vanteelta. ”Löytöretket ja Portugalin historiaan liittyvät muut tapahtumat kiinnostavat minua kovasti”, hän perustelee.
Perhe eli vuosituhannen alussa lasten kanssa vuorotteluvapaalla läheisessä Lagosissa. Ainakin historiallisen menneisyyden suhteen valinta oli täysosuma.
Vanha merenkävijöiden keskus oli yksi löytöretkeilijöiden tyyssijoista, jossa viritettiin myös orjakauppaa Eurooppaan 1400-luvulla. Lagosin hulppeat huvilat vetävät nykyisin puoleensa vaurasta varttunutta väkeä maailmalta.
Vanteet vakuuttavat pärjäävänsä niukalla toimeentulolla. Arkielämän kulut ovat suomalaisia selvästi pienemmät. He miettivät silti usein, miten portugalilaiset selviävät vaatimattomilla palkoillaan – jos töitä edes on.
Moni kauneushoitolan naapuruston putiikki ja baari on kadonnut yksi toisensa perään. Viimeksi vararikon teki kebab-kuppila, joka sinnitteli samalla kadulla puolitoista vuotta.
Juhani Vanne toteaa satojentuhansien portugalilaisten lähteneen vierastyöläisiksi.
”Vähän niin kuin Suomesta mentiin Ruotsiin 1970-luvulla. Meidän kodin vieressä on Portimãon korkein kerrostalo. Siinä on toistasataa huoneistoa, mutta iltaisin taitaa palaa enää viitisen valoa”, hän rinnastaa.
Viime vuonna Portugalin kansantalous sentään kasvoi 1,5 prosenttia. Huolestuttavana pidetään edelleen sitä, että euromaiden kolmanneksi raskain valtion velkataakka suhteessa kokonaistuotantoon ei osoita kevenemisen merkkejä.
Kun Paul Betcke, 77, astuu Hannele Vanteen salonkiin keveään kasvohoitoon, puhe kääntyy tietysti eläkeläisten nollaverotukseen. Suomi neuvottelee Portugalin valtiovarainministeriön kanssa verosopimuksen muuttamisesta. Jos Suomi ei saa verottaa kaikkia Portugaliin eläköityviä kansalaisiaan, näkyvissä lienee sopimuksen yksipuolinen purku.
Betcke muutti toista vuotta sitten Portimãoon ja odottelee omaa päätöstään vapautuksesta. ”Verottaja on arvaamaton”, hän pohtii. Hän on ostanut Portimãosta asunnon ja uskoo jäävänsä ”tekipä Suomi mitä vaan”.
Hannele Vanne alkaa hieroa Betcken kasvoja. Kosmetologi ei pelkää, että asiakkaat karkaavat takaisin Suomeen, vaikka verotus muuttuisi. Moni on mieltynyt etelän valoon ja leutoon ilmastoon liikaa, hän arvelee.
Sitten yrittäjä paljastaa, ettei hänkään ole toistaiseksi maksanut veroa Portugalissa. Tulot ovat olleet liian pienet. Alle kymmenentuhannen euron vuosituloilla elävät portugalilaiset kotitaloudet eivät maksa veroja. Mutta viimeisimmät tilastot vuodelta 2014 ovat historialliset. Tuloveroa maksoi ensimmäistä kertaa yli puolet kotitalouksista.