keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Laiskottelijan opas laihtumiseen: Nämä vinkit eivät vaadi liikaa

Maanantai 28.3.2016 klo 19.00
 
  
Kaloreiden laskeminen on tylsää ja työlästä. Onneksi laihtumiseen on helpompiakin keinoja.

Monen painonpudotus karahtaa karille, kun alituinen kaloreiden laskeminen, terveellinen kokkaaminen ja ajan nipistäminen liikunnalle alkavat tympiä. Tottakai kaikki nämä keinot yhdessä tai erikseen tepsivät, mutta ne vievät tuskaisen paljon aikaa. Laiska painonsa vartija voi kokeilla seuraavia keinoja.
1. Sorru pelaamiseen
Lataa surutta puhelimeesi tai kannettavallesi joku koukuttava peli. Pelaaminen vie ajatuksesi muualle siitä lohtujäätelöpaketista, jonka olet jemmannut pahan hetken varalle.
2. Pidä järkevä ruoka saatavilla
Olemme tutkituskin laiskoja ruoan suhteen. On helppo napata jotain nopeaa tai käden ulottuvilla olevaa sen sijaan, että ruoan eteen joutuu näkemään vaivaa. Tämän sudenkuopan voi välttää pitämällä käden ulottuvilla syöntivalmiiksi käsiteltyjä hedelmiä, kasviksia tai vastaavia.
3. Nuku enemmän
Univaje tunnetusti lihottaa. Siinä on merkittävä ero, nukutko yössä viisi vai seitsemän tuntia. Pyri siihen seitsemään.
4. Nauti juomasi makeuttamattomina
Jos olet tottunut juomaan kahvisi sokerin kera, opettele siitä pois. Se on vain tottumiskysymys.
5. Vältä buffetissa ruokailemista
Kukapa ei olisi ahminut itseään ähkyyn laivan tai vastaavan buffetissa. On tutkittua, että syömme enemmän buffetissa ja juhlien kaltaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Ulkona syödessä pöytiin tarjoilu on painoaan vartioivan vaihtoehto.
6. Säästä salaatti viimeiseksi
Kylläisyyden tunne ei välity aivoihin välittömästi. Siitä syystä lisukesalaatti kannattaa nauttia viimeisenä - tietenkin ilman raskaita tai öljyisiä kastikkeita. Salaatin nauttimisen aikana tieto jo syömästäsi ruoasta ehtii aivoihin asti. Tiedostat, että et ole enää nälkäinen.
7. Rentoudu
Stressitön elämäntyyli saattaa auttaa pitämään vatsamakkarat loitolla. Tämä selvisi amerikkalaistutkimuksessa. Kuutisenkymmentä naista noudatti ruokavaliota, johon sisältyi myös sokerin ja kovien rasvojen kaltaisia haitallisia ruoka-aineita. Kroonisesti stressaantuneille kertyi stressittömiä enemmän esimerkiksi vatsarasvaa.
8. Pidä vesipullo mukana
Laihduttaja juo vettä. Vesipullo kannattaa pitää aina mukana. Myös ennen ruokailua on hyvä juoda vettä.
9. Nauti proteiinia aamiaisella
Aamiaisella kannattaa turvautua vähäkalorisen jogurtin sijaan raejuustoon tai rehtiin kreikkalaiseen jogurttiin. Mitä enemmän aamiaisella nauttii proteiinia, sitä pidempään pysyy kylläisenä. Lounaalla ei ole niin kiljuva nälkä, että tekee mieli nauttia mättöannos.
10. Nauti hedelmiä
Elleivät hedelmät maistu, niitä kannattaa opetella syömään. Omenan tai vastaavan syöminen lykkää nälän tunnetta. Sama pätee kasviksiin kuten vaikka porkkanaan.
11. Tee aterialla valintoja
Pieneltä tuntuvat valinnat ovat yllättävän isoja. Jos nautit aterialla muutaman lasin viiniä ja herkuttelet lopuksi vielä jälkiruoalla, saatat saada jopa 500-1000 ylimääräistä kaloria. Valitse siis vain jompi kumpi.
12. Syö mausteista ruokaa
Mausteista ruokaa syömällä voi huijata kehoaan. Tanskalaistutkimuksen mukaan punaisen chilin lisääminen aterioihin sai ruokailijan tuntemaan itsensä nopeammin kylläiseksi. Määrä oli vähäinen, vain noin neljäsosa teelusikallinen chilipulveria.
Lähde:Health