sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Etelä-Suomen taivaalla nähty kirkas tulipallo - vaaleaa palloa seurasi pitkä häntä

Maanantai 28.3.2016 klo 00.02
 
  
Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan Taivaanvahti-palveluun tehtiin sunnuntai-iltana kymmeniä ilmoituksia kirkkaasta tulipallosta.
Huikean kirkas tulipallo ihastutti viime vuonna Unkarissa. Arkistokuva.
Huikean kirkas tulipallo ihastutti viime vuonna Unkarissa. Arkistokuva. (EPA)
Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan Taivaanvahti-palveluun on tehty sunnuntai-iltana yli 60 ilmoitusta kirkkaasta tulipallosta Etelä-Suomen taivaalla. Myös Iltalehden lukijat ovat kertoneet nähneensä taivaalla poikkeuksellisen kirkkaan tähdenlennon.
Tulipallot ovat hyvin kirkkaita tähdenlentoja, jotka näkyvät taivaalla yleensä vain muutamia sekunteja.
Havaintoja on tehty muun mussa Turussa, Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja pääkaupunkiseudulla. Havaintoja on kirjattu palveluun kello 21.19 alkaen. Moni kertoo Taivaanvahti-palvelussa, että tulipallolla oli poikkeuksellisen pitkä häntä.
Iltalehden lukija Jere Rasi kertoo nähneensä tulipallon noin kello 22.40 Kotkan yllä.
- Se oli reippaasti valoisampi kuin normaali tähdenlento. Kenties räjähti tullessaan alas, sillä se muuttui kirkkaammaksi juuri ennen kuin tuli maahan ja sammui kokonaan. Väriltään lento oli vaalea, ehkä myös vähän vihersi loppuvaiheessa, Rasi kertoo.
Hänen näkemänsä tähdenlento kesti noin viisi sekuntia. Myös Taivaanvahti-palvelussa osa kertoo tulipallon hajonneen lopussa osiin.
Jyrinää ja ritinää
Osa Taivaanvahti-palveluun havaintonsa jättäneistä kertoo kuulleensa myös äänen.
- Kuulin äänen, joka herätti huomioni katsomaan suuntaan. En osaisi kuvailla sitä paukkeeksi, jytinäksi tai ritinäksi näin jälkeenpäin. Ajattelin sen tulevan jonkun naapurin pihasta, joten en osaa varmaksi sanoa tuliko tämä siitä pallosta. Jouduin kuitenkin nostamaan katsettani äänen suuntaan, sillä seisoin alempana "mäellä" kuin talojen katot. Samalla näin sen pallon. En ole aikaisemmin tulipalloa nähnyt. Se oli keltainen ja liikkui hitaammin kuin normaali tähdenlento, myöskin se oli kookkaampi, kertoo yksi palveluun havaintonsa jättänyt.
Kirkkaita tulipalloja nähdään Suomen taivaalla pari kertaa vuodessa. Edellisen kerran kirkas tulipallo havaittiin Suomessa tammikuun lopussa. Silloin arveltiin, että ilmakehässä havaittu kappale oli niin kookas, että Suomeen putosi todennäköisesti meteoriitti.
Näitkö tulipallon? Lähetä siitä meille kuva osoitteeseenil.toimitus@ilmedia.fi. Julkaistuista kuvista maksamme kuvapalkkion.