maanantai 28. maaliskuuta 2016

Taloyhtiöiden hallitukset näpertelevät usein aivan väärien asioiden parissa

Pete Aarre-Ahtio
Taloyhtiöiden hallitukset näpertelevät usein aivan väärien asioiden parissa
Isännöintiliitto kysyi isännöitsijöiltä, miten hallitukset toimivat.
15.12.2015 09:13
Taloussanomat
Isännöintiliitto on huolestunut taloyhtiöiden hallitusten toiminnasta. Vain 22 prosentilla taloyhtiöiden hallituksista on kyky erottaa isot ja pienet asiat, käy ilmi Isännöintiliiton jäsenilleen tekemästä Hallitustyön laatu -kyselytutkimuksesta.
Isännöintiliiton tiedotteessa todetaan, että taloyhtiön hallitus saattaa käyttää aikaa esimerkiksi pyykkitelineen väristä vääntämiseen, kun pitäisi päättää isoista asioista. Isännöintiliiton asiantuntija Pekka Harjunkoski neuvookin taloyhtiöitä tarttumaan toimeen ja kehittämään strategisen tason työtään.
Isännöintiliitto kysyi suomalaisten taloyhtiöiden hallitustyön laadusta jäseniltään lokakuussa. Vastaajia oli vajaat 300. Vaikka selvästi yli puolet isännöitsijöistä arvioi hallitusten puheenjohtajien kantavan vastuunsa, strategista ajattelua arjen kehittämisessä löytyi vain joka viidennestä hallituksesta.
– Koska hallituksilla on suuri vastuu ja päätösvalta, kannattaisi pohtia yhdessä isännöinnin kanssa, miten asukkaita kuunneltaisiin, miten viestintää parannettaisiin ja miten työskentelyä tehostettaisiin, Harjunkoski sanoo.
Kyselytutkimukseen vastanneet arvioivat, että tärkeintä olisi nyt hallitusten jäsenten kouluttaminen hallitustyön kehittämiseksi. Kaksi kolmasosaa vastaajista on sitä mieltä, että isännöintiyritysten pitäisi itse panostaa enemmän hallitusten osaamisen kehittämiseen.