sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Apua, rengas puhkesi: opi kaksi nopeaa niksiä tyhjälle autonrenkaalle

    
Yhä harvemmassa autossa on mukana vararengas.
Naula tai ruuvi renkaassa on ikävä mutta yleinen yllätys.
Yhä harvemmassa uudessa autossa on mukana vararengas, nykyisin sen saa lähinnä lisävarusteena. Renkaan tilalla on sen sijaan paikkausaine ja kompressori sen syöttöön.
Ponneaine täyttää renkaan ajokuntoon nopeasti ja muodostaa renkaan sisäpinnalle ohuen kumikalvon. Paikkausaine ei kuitenkaan toimi kuin aivan pienimpiin reikiin ja silloin, kun reikä on renkaan kulutuspinnassa.
Isompiin reikiin, esimerkiksi juuri naulan tai ruuvin aiheuttamiin, käy hätäavuksi esimerkiksi tubeless-paikkaussarja.
”Sekin soveltuu vain kulutuspinnalle. Jos reikä tai viilto on renkaan sivussa, on paras kutsua ammattiapua paikalle”, sanoo kuljetusesimies Joni Sipilä Hinausautokeskuksesta.
Oheisella videolla Sipilä opastaa, miten paikkausaine ja renkaiden paikkaussarja toimivat. Kumpikin hätäpaikkausväline maksaa autotarvikeliikkeissä vain muutaman kympin.
Paikkasarjassa on on paikan lisäksi työkalu reiän karhentamiseen ja neulansilmätyökalu paikan asennukseen.