torstai 14. huhtikuuta 2016

Kuka kumma saa vielä asuntolainan viitekoroksi kuukauden euriborin?

Kuka kumma saa vielä asuntolainan viitekoroksi kuukauden euriborin?
Tilastoista paljastuu, että asuntolainoja sidotaan vielä miinuksella oleviin lyhyisiin euribor-korkoihin, vaikka suurimmat pankit ovat julkistaneet lopettaneensa niiden myöntämisen.
Suurimmat pankit ovat ilmoittaneet lopettaneensa uusien asuntolainojen sitomisen alle vuoden pituisiin euribor-korkoihin. Virallisten lainatilastojen mukaan uusia asuntolainoja sidotaan silti jonkin verran lyhyisiin markkinakorkoihin.
Kuluvan vuoden tammikuussa yhden kuukauden euriboriin oli sidottu kaksi prosenttia, kolmen kuukauden euriboriin yksi prosentti ja kuuden kuukauden euriboriin 14 prosenttia kuun aikana nostetuista asuntolainoista, selviää Suomen Pankin viime kuussa julkaisemasta tilastosta.
OP-ryhmän liiketoiminta-alueen johtaja Jussi Huttunen kertoo, että osuuspankeissa asuntolainoja ei myönnetä yhden ja kolmen kuukauden euribor-korkoihin enää ollenkaan. OP-ryhmässä keskustelu asuntolainojen viitekoroista aloitetaan nykyisin 12 kuukauden euriborista tai vuotta pidemmistä kiinteistä koroista.
Kurikan OsuuspankkiNordea Bank Finland AbpSäästöpankki Sinetti
Taloustiedot
Tulos 1000 €-1,0-0,50,00,51,0

Tulos 1000 €

0
Y-tunnus0180229-1
KotipaikkaKurikka
YhtiömuotoOsuuspankki
Liikevaihto 10…-1,0-0,50,00,51,0

Liikevaihto 1000 €

0
TOL-luokka
Muu pankkitoiminta
Kaikki yrityksen taloustiedot
– Asuntolainan viitekoron kuuluu olla minimissään nolla, jossa 12 kuukauden euribor nyt liikkuu, Huttunen sanoo.
Myös Nordeasta kerrotaan, että pankki myöntää asuntolainoja enää 12 kuukauden euriborin viitekorolla. Kuuden kuukauden euriboriin sidottujen asuntolainojen myöntäminen lopetettiin joulukuussa ja sitä lyhyempien aikaisemmin.
OP:n Huttunen arvioi, että lainatilastossa näkyvät syksyllä neuvotellut asuntolainasopimukset, jolloin pankeista sai vielä lainaa lyhyillä koroilla. Asiakkaan asunnonosto on kuitenkin voinut venyä tämän vuoden puolelle, koska asunnonostoprosessi on usein pitkä.
– Ne ovat häntiä alkusyksyn lainaneuvotteluista, Huttunen arvioi.
Virallisiin tilastoihin voi tilastoitua myös jonkin verran vanhoja olemassa olevia lyhyisiin euribor-korkoihin sidottuja lainoja, kun niitä uudelleenneuvotellaan.
∇ MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALEMPANA ∇
∇ ARTIKKELI JATKUU ∇

Puolen vuoden euriborin käyttö romahti vuoden vaihteessa

Asuntolainoista suurin osa, 82 prosenttia, otettiin tammikuussa sidottuna vuoden euriboriin. Osuus on korkeimmillaan ainakin neljään vuoteen. Kuuden kuukauden euriborin osuus romahti tammikuussa 14 prosenttiin joulukuun 23 prosentista, kun kaksi suurinta asuntolainapankkia, OP ja Nordea, poistivat sen pois valikoimistaan marras–joulukuussa.
Taloussanomien kuukausittaisen asuntolainaselvityksen mukaan 12 kuukautta lyhyempää viitekorkoa sai huhtikuun alussa vertailun pankeista ainoastaan Tampereen seudulla toimivasta Säästöpankki Sinetistä. Kuukautta aikaisemmin puolen vuoden euriboriin sidottua asuntolainaa myönsi vielä myös Kurikan Osuuspankki.
Säästöpankki Sinetin asuntolainatarjouksen marginaali on kuitenkin vertailun korkeimmasta päästä, joten lainan kokonaishinta muodostuu toiseksi kalleimmaksi.
Uudet asuntolainaajat eivät enää pääse hyötymään lyhyiden euriborin negatiivisuudesta yhtä paljon kuin ennen, sillä pankkien nykyisten lainaehtojen mukaan viitekorko on vähintään nolla. Vanhoissa lainoissa miinuskorko laskee marginaalia.
Yhden kuukauden euribor oli tiistaina -0,3 prosenttia, kolmen kuukauden euribor -0,2 prosenttia ja kuuden kuukauden euribor -0,1 prosenttia.