sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Moni haluaisi viettää eläkepäiviään toisella paikkakunnalla

Tiistai 19.4.2016 klo 13.09
 
  
Osa-aikaisesta ulkomailla elämisestä haaveilee joka toinen eläkeläisistä.

(MOSTPHOTOS)
Suuri osa suomalaisista näyttäisi haluavan toiselle paikkakunnalle asumaan eläkkeelle päästyään. Asia käy ilmi Kiinteistömaailman ja Danske Bankin teettämästä kyselystä, jossa muuttohalusta kotimaassa kertoi 38 prosenttia vastaajista.
Osa-aikaisesta elämisestä ulkomailla eläkeiässä haaveilee joka toinen. Kokonaan Suomen haluaisi jättää neljäsosa.
Miehet ovat naisia innokkaampia vaihtamaan asuinpaikkaa. Kyselyn teettäneiden yritysten mukaan vastaukset ovat yllättävänkin samankaltaisia kaikissa ikäryhmissä. Yli 55-vuotiaiden halu muuttaa pysyvästi ulkomaille on tosin pienempi kuin muilla.
Innokkaimmat muuttajat ovat Uudellamaalla ja kotipaikkauskollisimmat Pohjois- ja Itä-Suomessa.
YouGov Finlandin toteuttamaan kyselyyn vastasi maaliskuussa yli tuhat 18-74-vuotiasta työtä tekevää suomalaista.
STT