torstai 14. huhtikuuta 2016

Asuntolainakorko vain 1€/kk – kuinka se on mahdollista?

Paul Williams
Asuntolainakorko vain 1€/kk – kuinka se on mahdollista?
Kauniaisissa asuvalla pariskunnalla on superedullinen asuntolaina, kertoo Helsingin Uutiset. Kuinka tällainen asuntolaina tuli ylipäätään mahdolliseksi?
Helsingin Uutiset kertoo Kauniaisissa asuvasta pariskunnasta, jonka asuntolaina on poikkeuksellisen halpa. Onnekas pariskunta maksaa asuntolainastaan korkoja ja kuluja vain yhden euron kuukaudessa lainanlyhennyksen lisäksi.
Kuinka tämä on mahdollista?
Harvinaisen edullinen korko on yksinkertaistettuna seurausta asiakkaan hyvistä valinnoista ja talousympäristöstä, jossa korkotaso on painunut miinukselle.
Jotta pääsee nauttimaan harvinaisen halvasta asuntolainasta, se täytyy ensinnäkin olla otettu ainakin muutama vuosi sitten. Tällaisissa vanhoissa asuntolainoissa ei ole ehtoa, jonka mukaan lainan viitekorko on vähintään nolla.
Esimerkiksi Nordea lisäsi ehdon lainasopimuksiinsa joulukuussa 2012 ja OP-ryhmä on ottanut sen käyttöön vuoden 2014 syksyn jälkeen.
– Jos sopimuksessa ei ole tällaista ehtoa, halpa asuntolaina on mahdollinen, sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen.
Vanhemmissa asuntolainoissa negatiiviseksi painunut viitekorko syö lainamarginaalia aina nollaan asti. Uusimmissa asuntolainasopimuksissa korko on vähintään marginaali.

Pieni marginaali ja lyhyt viitekorko onnekas yhdistelmä

Toiseksi halpa asuntolaina vaatii, että lainan marginaalin täytyy olla alhainen ja että se on sidottu lyhyemmän pään euribor-korkoon, kuten yhden tai kolmen kuukauden euriboriin. Yhden kuukauden euribor oli eilen 0,3 prosenttia miinuksella ja kolmen kuukauden 0,2 prosenttia miinuksella.
Käytännössä asuntolainan täytyy olla nostettu ennen finanssikriisiä, jotta marginaali olisi tarpeeksi alhainen. Tavalliset asiakkaat saivat silloin neuvoteltua asuntolainoilleen jopa 0,2 prosentin marginaaleja, kun pankit kilpailivat asuntolaina-asiakkaista edullisilla marginaalitarjouksilla.
∇ MAINOS, ARTIKKELI JATKUU ALEMPANA ∇
∇ ARTIKKELI JATKUU ∇
Nykyisin lainaa saa halvimmillaan yhden prosentin marginaalilla.
Asuntolainaansakaan ei saa enää sidottua lyhyimpiin euribor-korkoihin. Viimeiset pankit lopettivat alle vuoden euribor-korkojen tarjoamisen viime vuoden loppupuolella, kun euribor-korot painuivat yhä syvemmälle miinuksille.
Tämän vuoden puolella myös kahdentoista kuukauden euribor laski miinukselle ensimmäistä kertaa historiassa, kun sijoittajat odottivat Euroopan keskuspankin julkistavan lisäelvytystä korkokokouksessaan maaliskuun alkupuolella.
EKP on laskenut ohjauskorkonsa nollaan, painanut pankkien keskuspankkitalletuksissa käytettävän koron 0,40 prosenttia miinukselle ja julkistanut ainakin ensi vuoden maaliskuuhun kestävän massiivisen osto-ohjelman. EKP yrittää toimillaan piristää talouskasvua ja kiihdyttää kuluttajahintojen nousua.
– Globaali talouskasvu on hataraa ja euroalueen inflaatio matalaa. Sieltä se kumpuaa, että korot ovat negatiiviset, Nordean Kärkkäinen sanoo.
LISÄÄ AIHEESTA