perjantai 26. helmikuuta 2016

Hiihtoloma lähenee - Tältä hiihtokeskuksissa näyttää nyt

Maanantai 15.2.2016 klo 12.47

  

Hiihtolomaviikot alkavat ensi viikolla. Listasimme kuvia pohjoisen hiihtokeskuksista.
Moni suuntaa ensi viikolla hiihtokeskuksiin, kylpylöihin ja muihin lomaviettopaikkoihin, kun hiihtolomaviikot käynnistyvät. Viikko 8 on perinteisesti Etelä-Suomessa asuvien koululaisten lomaviikko. Kahdella seuraavalla viikolla lomalla ovat Keski-Suomen ja Lapin koululaiset.
Vaikka etelässä on varsin vähän lunta, pohjoisessa sitä riittää. Tältä hiihtokeskuksissa näyttää nyt.

Täällä pääsee jo rinteeseen - etelän keskukset kärvistelevät lumettomuuden kanssa

Maanantai 12.10.2015 klo 10.50 (päivitetty klo 10.58)

  

Ensimmäinen rinne avataan tänään Rukalla. Leudot talvet pakottavat laskettelukeskuksia kehittämään lisäpalveluita.
Ensimmäisenä hiihtäjien käyttöön saatiin Saaruan rinne. Tältä sen lumitilanne näytti viime viikolla.
Ensimmäisenä hiihtäjien käyttöön saatiin Saaruan rinne. Tältä sen lumitilanne näytti viime viikolla. (RUKA-KUUSAMON MATKAILUYHDISTYS)
Laskettelusta innostuneet pääsevät korkkaamaan talvikauden tänään Rukalla Saaruan rinteessä kello 11 alkaen. Muualla maassa rinteessä ei vielä pääse viilettämään.
- Hyvin haastavissa olosuhteissa nyt on lunta tehty, kun päivällä ollaan oltu pikkusen plussalla, myöntää Rukakeskuksen paikallisjohtaja Matti Parviainen.
Maastossa lunta ei ole vielä lainkaan. Parviaisen mukaan aikaisintaan reilun viikon päästä viikonloppuna päästään avaamaan lisää rinteitä. Ruka on monia muita Suomen hiihtokeskuksia onnekkaammassa asemassa: pohjoisessa lunta on viime vuosina riittänyt, ja leudommat talvet ovat olleet vain eduksi laskijoille.
- Murheellisena katson, kun eteläisemmän Suomen hiihtokeskukset ovat kärsineet leudoista talvista. Se voi viedä meiltäkin asiakkaita, kun lajin pariin ei tule harrastajia omalla seudullaan, joten he eivät sitten lähde lomamatkoillaan Rukalle laskemaan, Parviainen toteaa.
"Ihmisillä ei fiilistä lähteä rinteeseen"
Esimerkiksi Himoksen hiihtokeskuksen liikevaihto romahti toissavuonna 30 prosentti huonon talven vuoksi. Viime talvena leuto sää aiheutti 20 prosentin tappiot.
Vaikka rinteitä on pystytty pitämään tykeillä auki, lumeton sää on karkottanut asiakkaita.
- Suurin haaste on, kun eteläisen Suomen kaupungeissa ei ole lunta ja talven tuntua. Ihmisiltä puuttuu fiilis lähteä rinteeseen. Suurin kysymys on, miten päästään jengin korvien väliin, toteaa hiihtokeskuksen markkinointijohtaja Päivi Kuokkanen.

ARTIKKELI JATKUU ILMOITUKSEN JÄLKEEN

Himos pyrkiikin nyt kehittämään myös muita palveluita. Alueelle on tarkoitus avata kylpylähotelli vuonna 2018 ja sen yhteyteen sisäliikuntatiloja ja keilarata.
Lumimaailma sisätiloihin?
Myös Nilsiän Tahkolle leudot talvet ovat olleet haastavia.
- Saa vain laittaa iltaisin kädet ristiin, että lunta tulisi, huokaa toimitusjohtaja Matti Kuosmanen.
Tahko kuitenkin miettii täsmäaseita lumettomuuden voittamiseen. Parhaillaan Tahkolle kaavaillaan ympäri vuoden auki olevaa, sisätiloihin rakennettavaa tropiikki- ja lumimaailmaa laskettelukeskuksen yhteyteen.
- Sillä poistettaisiin sateen riski. Myös tapahtumien kautta on tarkoitus lisätä monipuolisuutta, ettei olla vain lumen varassa, Kuosmanen kertoo.
Jo nyt Tahkolla on pyritty samaan vaihtoehtoja lumiaktiviteeteille: esimerkiksi lumikelkkasafareita on korvattu lumen puuttuessa mönkijöillä.
Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) ennustaa, että tänä vuonna marras-tammikuussa on Suomessa tavanomaista lämpimämpää.
Lumitykit mahdollistavat pitkän hiihtokauden Rukalla.
Lumitykit mahdollistavat pitkän hiihtokauden Rukalla. (RUKA-KUUSAMON MATKAILUYHDISTYS)
Rukalla avataan ensimmäinen laskettelurinne tänään maanantaina.
Rukalla avataan ensimmäinen laskettelurinne tänään maanantaina.(RUKAKESKUS)
HANNA GRÅSTEN
hanna.grasten@ilmedia.fi


Kotimaiset laskettelukeskukset panostavat nyt ravintola- ja hyvinvointipalveluihin. Listasimme viiden suurimman keskuksen talven uutuudet.
Ylläksen uudesta latupalvelusta voi seurata latujen kuntoa reaaliajassa.
Ylläksen uudesta latupalvelusta voi seurata latujen kuntoa reaaliajassa. (YLLÄS MATKAILU)
Ylläs
Korkeusero 463 m
Rinteet 63
Hissit 28
Hiihtoladut 330 km
Päivälipun hinta: 37-41,50 e aikuinen, 26-27 e alle 12-vuotias
Maastohiihtäjien suosikkipaikka Ylläs ottaa käyttöönsä sähköisen latupalvelun, joka avittaa himohiihtäjiä löytämään täydellisen ladun. Palvelusta näkyy muun muassa latuhoitajan terveiset: milloin latu on ajettu ja paljonko on lunta. Palvelukäyttö maksaa 10 euroa ja toimii matkapuhelimissa selainpohjaisesti. Rahat menevät latujen kunnostamiseen.
Uutta potkua laskettelun rinnalle tuovat maastopyöräreitit. Rinteiden juurelle ja päälle on tehty noin 50 kilometrin pituinen reitti, joka sopii talvipyöräilyyn. Pyöriä voi vuokrata Ylläkseltä.
Levin laskettelumahdollisuudet ovat hulppeat, mutta tunturi tarjoaa muutankin tekemistä.
Levin laskettelumahdollisuudet ovat hulppeat, mutta tunturi tarjoaa muutankin tekemistä. (LEVI)
Levi
Korkeusero 325 m
Rinteet 43
Hissit 27
Hiihtoladut 230 km
Päivälipun hinta: 37-41,50 e aikuinen, 23-26 e alle 12-vuotias
Levin hyvinvointipalveluiden tarjonta on tuplaantunut viime vuosina ja lisää on tulossa. Tunturikeskus mainostaa itseään Se toinen Levi -fraasilla, jolla tuodaan esille, että Levi on paljon muutakin kuin laskettelua. Levillä avautui uusi hyvinvointikeskus, jonka palveluihin kuuluu muun muassa personal trainer loman ajaksi. Loma-pt:n kanssa voi treenata päivittäin tai muutaman kerran lomaviikon aikana. Treeniohjelmassa hyödynnetään Lapin luontoa ja maastoa: lenkit tehdään poluilla ja painoina käytetään pölkkyjä.
Levi saa myös uuden Kuura Brasserie & Winebar -ravintolan, joka on bistrohenkinen.
Levin iso satsaus oli viime vuonna etelärinteille valmistunut kuomullinen tuolihissi, jonka uskotaan houkuttelevan laskijoita tänäkin vuonna. Suositun etelärinteen alapuolella on rakennettu patio, jossa pääsee nauttimaan lumisesta tunturimaisemasta.
Rukalle valmistui uusi metsälaskualue, joka on erityisesti nuorten mieleen.
Rukalle valmistui uusi metsälaskualue, joka on erityisesti nuorten mieleen.(RUKA)
Ruka

Ruka
Korkeusero 201 m
Rinteet 34
Hissit 21
Hiihtoladut 159 km
Päivälipun hinta: 39-41 e aikuinen, 33-35 e nuoriso, 24-26 e alle 12-vuotias
Ruka on kotimaisista hiihtokeskuksista se, joka avaa ensimmäisenä laskukautensa. Rinteisiin pääsi laskemaan jo lokakuun puolessa välissä. Tänä vuonna Kuusamon helmi on uudistanut sekä rinnealueitaan että palvelutarjontaansa. Battery Parkin viereen Saarua-rinteeseen on tehty uusi merkattu metsälaskualue.
Aiemmin nuorten laskijoiden suosimaa metsikköä on harvennettu ja muokattu turvallisemmaksi. Pienille lapsille suunnattuun Rosa & Rudolf -lastenmaahan rakennetaan talven mittaan uusia hyppyreitä ja reilejä.
Kahvila Cafe Kamu, sushiravintola Mura Sushi ja alppiravintola Les Alpes piristävät Rukan ravintolatarjontaa tulevana talvena.
Tahkon Länsirinteille avautuu uusi rinne.
Tahkon Länsirinteille avautuu uusi rinne. (JUKKA PELKONEN)
Tahko
Korkeusero 200 m
Rinteet 24
Hissit 15
Hiihtoladut 68 km
Päivälipun hinta: 39 e aikuinen, 26 e alle 12-vuotias
Tahko on suurimmista laskettelukeskuksista ainoa, joka tänä vuonna avaa täysin uuden rinteen ja hissilinjaston. Uudistuksen jälkeen Tahkolla on yhteensä 24 rinnettä. Siniseksi rinteeksi luokiteltu rinne sopii erityisesti aloittelijoille ja pienille laskijoille. Uuden rinteen juureen Länsirinteille avataan myös lipunmyyntiautomaatti.
Laskettelijoita varten työn alla mobiilisovellus, joka sisältää 3D-rinnekarttan. Sovellus toimii pyörittämällä ja ravistamalla, jotta hanskoja ei tarvitse riisua.
Vuoden rakenteilla ollut Tahko Spa -huoneistohotelli valmistuu talvikautta varten.
Himokselle on suunnitteilla kylpylähotelli, jonka on määrä valmistua ennen vuosikymmenen vaihtumista.
Himokselle on suunnitteilla kylpylähotelli, jonka on määrä valmistua ennen vuosikymmenen vaihtumista. (HIMOS)
Himos
Korkeusero 151 m
Rinteet 21
Hissit 15
Hiihtoladut 20 km
Päivälipun hinta: 37,05-39 e aikuinen, 22,33-23,50 e alle 12-vuotias
Eteläisen Suomen suurin laskettelukeskus Himos avaa uuden rinnekioskin, joka palvelee erityisesti lapsiperheitä. Murrin kioski avautuu Murrin streetin alapuolelle. Kioskista saa pientä purtavaa laskujen välissä, eikä innokkaampien laskijoiden tarvitse poistua rinnealueelta.
Himoksen välivuokraus uudistuu. Välinevuokraamosta vuokrataan tulevana talvena settejä, jotka sisältävät välineet lasketteluun ja maastohiihtoon. Vuokraaja voi halutessaan vaihtaa välineitä ilman lisähintaa.
Muista myös nämä helmet
Pyhä
Pelkosenniemellä sijaitseva Pyhä jää usein vaille ansaitsemaansa kunniaa, mikä on harmillista. Pyhä on erinomainen keskus aktiivisille ja hyville laskijoille, jotka hakevat haastetta. Pyhän off-pisteet ovat Suomen parhaita, sillä runsas lumiset kurut tarjoavat koskematonta lunta useita kilometrejä.
Suomutunturi
Joulukuussa avautuva Suomutunturi on monille nuoremman polven laskijoille uusi tuttavuus. Suomun kiinnostavat rinneprofiilit ja erämaan henki palauttavat laskijan perusasioiden äärelle.
Koli
Suomen tunnetuimman kansallismaiseman äärellä sijaitseva Ukko-Koli yksi kauneimmista laskettelupaikoista. Vaikka rinteiden laajuudessa Koli häviää suurille keskuksille, 230-metrin korkeusero eri jätä kylmäksi kokenuttakaan laskijaa. Leveät rinteet ja ruuhkaton hissilinja varmistavat, että laskija voi keskittyä itse asiaan.