sunnuntai 28. helmikuuta 2016

"Nyt on aihetta ostaa "suojaksi" kultaa."

Pankin mukaan sijoittajien kannattaa suojautua kullalla kasvavia taloudellisia riskejä ja markkinoiden kuohuntaa vastaan.
Vaikka kulta on yhä kallista, nyt voisi olla hyvä aika hankkia sitä, arvioi Deutsche Bank yhdysvaltalaisen uutiskanava CNBC:nmukaan. Pankin mukaan sijoittajien kannattaa suojautua kullalla kasvavia taloudellisia riskejä ja markkinoiden kuohuntaa vastaan.
Elpyminen kansainvälisestä finanssikriisistä näkyy kullan hinnassa. Tyypillisesti turvasatamaksi mielletyn jalometallin menestys on heikkoa aikoina, jolloin inflaatio on alhainen. Nyt Deutsche Bank kuitenkin vihjaa, että kulta hyötyy nykyisistä olosuhteista.
"Jännitteet kasvavat maailmalaajuisessa rahoitusjärjestelmässä: erityisesti kasvaa yhdysvaltalaisyritysten riski laiminlyödä velkojensa takaisinmaksu sekä renminbin kertaluontoisen devaluaation riski johtuen Kiinan pääoman ulosvirtauksen voimakkaasta kasvusta", pankki sanoo.
"Nyt on aihetta ostaa "suojaksi" kultaa."
Vaikk kullan hinta on laskenut noin 1 2000 dollariin unssilta vuoden 2011 huippulukemista, jolloin kulta maksoi 1 900 dollaria unssilta, Deutsche Bank myöntää jalometallin vaikuttavan yhä kalliilta.
"Vähän kuin vakuutus, jonka hankkiminen aiheuttaa monille ärtymystä, jotkut sijoittajat voivat kieltäytyä (sijoittamasta kultaan) nykytasolla", pankki sanoo.
"Haluaisimme kuitenkin väittää, ottaen huomioon lukuisat negatiiset korot ympäri maailmaa, kullan omistuskulut ovat vähäiset monissa valtioissa. Sen vuoksi kullalla kannattaakin käydä nyt vilkkaasti kauppaa verrattuna moniin muihin hyödykkeisiin."
Aiemmin pankki on ehdottanut, että kullan hinta laskee alle 1 000 dollariin unssilta vuoden neljänteen neljännekseen mennessä, kun Yhdysvaltain keskuspankki Fed nostaa ohjauskorkojaan useasti. Mutta nyt Deutsche Bank ei enää usko kuin yhteen koronnostoon. Se myös arvioi, että kullan hinta kävi pohjalukemissaan jo viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Lähde: Talouselämä