perjantai 19. helmikuuta 2016

Laihdutus

Ruotsalaisväite: Yksi muutos ruokavalioon – 20 kiloa pois vuodessa

LAIHDUTTAMINEN 
Ruotsalaisen ravintofysiologin mukaan laihduttaja saavuttaa huimia tuloksia vain luopumalla sokerista.
Pelkästään sokerista luopumalla voi laihtua vuodessa lähes 20 kiloa, väittää ruotsalainen ravintofysiologi Fredrik Paulún. Väite perustuu siihen, että keskivertosuomalaisen päivittäisestä energiantarpeesta 15 prosenttia tulee sokerista. Tällöin esimerkiksi 2 500 kilokalorin päivittäisenergiasta sokeria olisi 375 kilokaloria.

Näin vuodessa ihminen söisi sokeria yhteensä 136 875 kilokalorin edestä. Kun yksi kilo vastaa noin 7 000 kilokaloria, sokereista luopumalla voi teoriassa pudottaa 19,5 kiloa vuodessa. Vielä parempia tuloksia saa, kun alkaa harrastaa liikuntaa, ravintofysiologi lupaa.

– Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee, että viisi prosenttia energiasta tulisi sokerista, mutta todellisuudessa syömme kolminkertaisesti yli suositusten.

Ravintofysiologin laihdutusreseptistä uutisoi ensimmäisenäMTV.

Viiden prosentin saantisuositukseen on vaikea päästä siksikin, että ruokateollisuus lisää elintarvikkeisiin niin paljon ylimääräistä sokeria, Paulún huomauttaa. Ravintofysiologin mukaan esimerkiksi makeissa jogurteissa on 10 prosenttia sokeria, mikä on yhtä paljon kuin Coca-Colassa.

– Monien ruokavaliosta lähes 40–50 prosenttia tulee sokerista. Näin on etenkin lapsilla, jotka syövät sokerisia muroja, virvoitusjuomia, hilloja, jäätelöä.

Sokerista luopuminen vaikeaa

Ravintofysiologin mielestä sokeri on kansanterveydelle paljon merkittävämpi haittatekijä kuin esimerkiksi suola tai rasva.

– Suola ei ole suurimmalle osalle meistä iso ongelma. Nykypäivänä eurooppalaisessa ruoassa ei juuri enää ole huonoja rasvoja. Suurin osa rasvoista ovat sen sijaan hyväksi terveydelle, kuten pähkinöiden, avokadon ja oliiviöljyn rasva, Paulún sanoo.

Paulúnin mukaan muut dieetit voi unohtaa, kunhan jättää valkoisen sokerin pois ruokavaliostaan. Tällöin ei tarvitse nähdä nälkää.

– Pitää syödä kunnon ruokaa ja täysjyväviljatuotteita, eikä valkoista leipää ja pastaa, koska niissä on tyhjiä kaloreita. Margariinin sijaan pitäisi syödä voita, koska se on paljon luonnollisempi tuote.

Sen sijaan esimerkiksi hedelmistä, marjoista, maidosta, hunajasta saatavia luonnon sokereita ravintofysiologi ei laittaisi pannaan.

– Ne ovat terveellisiä ja niitä pitäisikin syödä.

Moni on jäänyt koukkuun sokeriin ja saattaa syödä huomaamattaan esimerkiksi isoja määriä karkkeja.

– Monilla ihmisillä sokerista luopuminen aiheuttaa samanlaisia oireita kuin alkoholistille tulee, kun he lopettavat juomisen: päänsärkyä, väsymystä tai jatkuvaa ärtymystä. Mutta viikon jälkeen keho sopeutuu sokerin puutteeseen ja makeanhimo sammuu, Paulún lupaa.