sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Harvinaista herkkua televisiossa – katso upeat kuvat Suomen luonnosta

Petteri Saario kiipesi nauttimaan yöttömästä yöstä Ylläs-Pallastunturin kansallispuistossa.
TV-TÄRPIT 
Petteri Saario teki Suomen sykähdyttävästä luonnosta kuusiosaisen sarjan, jossa matkataan Lapista ulkoluodoille.
Erämaan lumo Sunnuntaisin 28.2. alkaen TV1 klo 18.15

Sunnuntaina on luvassa ainutlaatuista nannaa luonnon ystäville. Tänään starttaa nimittäin palkitun luontodokumentaristin Petteri Saarion kuusiosainen Erämaan lumo -sarja.

Sarjassa kuvataan muun muassa Lapin kansallispuistoja, kaunista Saimaata, Etelä-Suomen jylhintä erämaata Repovettä ja karuja ulkoluotoja.

Repoveden kansallispuisto on upea retkikohde kaikkina vuodenaikoina.

Saario vinkkaa Ilta-Sanomille, että erämaatunnelmaan pääsee ruuhka-Suomessakin.

– Kun lähtee liikkeelle silloin, kun muut eivät ole liikkeellä, erämaan tunnun voi kohdata ja löytää omasta lähimetsästä myös ruuhka-Suomessa. Parhaita ajankohtia ovat aamuvarhaiset hetket, erityisesti loma-aikojen ulkopuolella, kaikkina vuodenaikoina, Saario toteaa.

Kohtaaminen tunturin asukkaan kanssa kesäyössä Kiilopäällä.

Saario on todellinen asiantuntija, sillä hän on tehnyt luontodokumentteja yli kaksikymmentä vuotta. Hänelle tärkeää on kuvata ja ymmärtää ihmisen ja luonnon muuttuvaa suhdetta. Dokumentaristi haluaa antaa äänen luonnolle ja siitä hengittäville elämäntavoille.

Hanhien massamuutto on upeimpia luonnonnäytelmiämme.

Hän kertoo, että on aina nauttinut luontoelämyksistä eniten silloin, kun niiden eteen on tarvinnut hikoilla, paleltua tai kastua.

– Katsekontakti karhuun, kotkaan, hylkeeseen tai taimeneen pinnan alla saa aina kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Tunne siitä, että välillämme on yhteys on taianomainen, Saario kuvailee.

Erämaan lumossa kohdataan metsän asukkaita metsän kuninkaasta sormenpään kokoiseen neidonkenkään.

– Mutta aina luontoelämys tai sykähdyttävä hetki ei edellytä suurta petoeläintä tai messiaanista maisemaa. Aamuvarhainen linnunlaulu tai vaikkapa se, miltä silokallio tai ikivanhan hongan kaarna tuntuu sormien alla, voi tehdä suuren vaikutuksen.

Katso kaikki päivän ohjelmatiedot Iltapulusta!