sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Sokeri voi muuttaa aivoja - vaikutus sama kuin traumaattisilla kokemuksilla

Sunnuntai 21.2.2016 klo 08.11
 
  
Australialaistutkijat ovat saaneet karuja tuloksia selvittäessään sokerin vaikutusta aivoihin, kertoo The Conversation.
Runsas sokerin nauttiminen voi aiheuttaa pysyviä muutoksia kehitysvaiheessa oleviin aivoihin.
Runsas sokerin nauttiminen voi aiheuttaa pysyviä muutoksia kehitysvaiheessa oleviin aivoihin. (MOSTPHOTOS)
University of New South Walesin tutkimuksessa testattiin rottien avulla muutoksia, joita sokeri aiheuttaa hippokampukseen eli aivotursoon. Kyseinen alue vaikuttaa muun muassa tunteisiin ja kognitiivisiin toimintoihin. Rotilla sokerin aiheuttamat muutokset olivat samanlaisia, joita aivoihin syntyy lapsuusaikana koettujen traumaattisten tapahtumien, seksuaalisen hyväksikäytön tai väkivallan seurauksena. Ne kaikki lisäävät stressihormoni kortisolin pitoisuutta elimistössä ja aiheuttavat ahdistusta.
Tutkimuksessa haluttiin selvittää, vahvistaako runsassokeristen juomien juominen näitä stressaavia muutoksia. Kokeessa käytettiin naaraspuolisia rottia, koska elämän rankat tapahtumat vaikuttavat yleensä voimakkaammin naisiin. Puolet jyrsijöistä altistettiin stressille karsimalla niiden pesän materiaalia, kun rotat olivat 2-9 päivän ikäisiä. Loput saivat oleilla lokoisemmissa oloissa. Karummassa pesässä asuminen muuttaa rottaemojen käytöstä, ja teki poikasista ahdistuneempia.
Kun rotat vieroitettiin emoistaan, alettiin niistä osalle antaa vähärasvaista ravintoa ja vettä juotavaksi, toiset saivat tavallista rotanruokaa, vettä sekä 25-prosenttista sokeriliuosta. Kun rotat olivat ehtineet 15 viikon ikään tutkijat tarkkailivat niiden aivoja. Tässä vaiheessa rotista oli muodostunut neljä ryhmää. Ensimmäisen ryhmän jyrsijät eivät olleet kärsineet syntymän jälkeen stressistä, eikä niille oltu annettu sokeria. Toisen ryhmän rotat eivät olleet stressaantuneita, mutta olivat saaneet sokeria. Kolmannessa ryhmässä oli stressattuja rottia, joille ei oltu annettu sokeria ja neljännessä stressaantuneita sekä sokerilla ruokittuja.
Selvisi, että pitkään jatkunut sokerin käyttö aiheutti stressaantumattomienkin rottien aivoissa muutoksia, joita näkyi rotilla jotka olivat kärsineet kurjista oloista mutta eivät olleet saaneet sokeria. Sekä varhainen stressi että runsas sokerin käyttö vähentävät stressihormoni kortisolia sitovien reseptorien määrää. Tämän vuoksi traumaattisista kokemuksista toipuminen vaikeutuu. Lisäksi sekä varhaiset traumat että sokeri vähensivät hermoston kasvuun vaikuttavan geenin esiintymistä.
Tutkijoiden mukaan sokerin vaikutukset kehittymässä oleviin aivoihin olivat huolestuttavia. Tässä tutkimuksessa ei havaittu, että varhaisen stressin ja sokerin yhdistäminen olisi voimistanut vaikutuksia aivoihin. Jo pelkkä sokeri sai aikaan muutoksia.
Koska tutkimus tehtiin rotilla, ei sen perusteella voi suoraan sanoa toimiiko sokeri samalla tavoin ihmisten aivoissa. Tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että sokerin määriin on kiinnitettävä huomiota. Varsinkin 9-16 -vuotiaiden lasten ei pitäisi nauttia suuria määriä sokerilla makeutettuja juomia. Niillä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia sekä aivoihin että käyttäytymiseen.
MARIANNE ZITTING