sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Helppo tapa suunnittella pieni piha - puu suojaa melulta

Tiistai 26.4.2016 klo 10.03
 
  
Helppohoitoinen, näyttävä ja käytännöllinen pieni piha. Yhtälö ei ole mahdoton, kunhan tiedät, mitä pihaltasi haluat.

(KUVITUSKUVA MOSTPHOTOS)
Jokainenhan meistä haluaa, että oma piha on sekä helppohoitoinen että näyttävä. Mutta miten sellaisen saa?
Tärkein kysymys ei ole, mitä pihalle laitetaan vaan se, mitä pihaltaan haluaa.
- Ennen pihan suunnitelua kannattaa istua alas ja miettiä, mihin itsellä on aikaa, kuinka paljon ja millaista aikaa pihalla viettää, listaa Joensuun marttojen kotipuutarha- ja ympäristöasiantuntija Maarit Sallinen-Uusoksa.
Hän kehottaa miettimään, onko piha grillausta ja istuskelua varten vai lepääkö mieli parhaiten silloin, kun omassa puutarhassa saa hiukan puuhastellakin.
Useimpien kohdalla vastaus on sekä että. Pihasta halutaan toimiva ja ilmava kokonaisuus, jossa saa oleilla katseilta piilossa mutta myös nautiskella oman pihan antimia.
Usein ratkaisu tähän on puu tai pensas.
- Niillä ei kuitenkaan tarvitse reunustaa muurimaisesti koko pihaa, vaan yksikin puu tai kookas pensas oikeassa paikassa voi olla ratkaisu, Sallinen-Uusoksa neuvoo.
Melu ei häiritse, jos sitä ei näe
Yleensä ihmiset eivät koe pihan ulkopuolelta tulevaa melua häiritsevänä, jos he eivät näe sitä. Siksi puuta voi harkita myös näköesteenä tielle.
Puu voi olla esimerkiksi perheomenapuu. Siinä yhteen runkoon on vartettu kahdesta kolmeen lajiketta.
- Näin oman pihan omenapuusta voi päästä maistelemaan useampiakin lajikkeita.

ARTIKKELI JATKUU ILMOITUKSEN JÄLKEEN

Tärkeää on myös miettiä, milloin pihaa käyttää eniten.
- Jos tiedät olevasi vaikkapa keskikesän poissa, kaupunkiasunnon pihalla kannattaa panostaa alku- ja loppukesään. Esimerkiksi syreenit kukkivat alkukesästä. Syyshortensia on taas loppukesän ja alkusyksyn näyttävä pensas. Myös pensasangervot ovat hyvin kukkivia pensaita.
Istuta kasvit ryhmiin
Pihasuunnittelija muistuttaa, että kasvit saattavat levitä helposti joten pienelle pihalle on turvallisinta valita kasveja, jotka eivät leviä runsaasti juurivesoilla. Myös kookkaista pensaista on saatavilla rungollisia versioita, jota vievät vähemmän tilaa.
- Esimerkiksi rungollinen syreeni on kuin pieni puu. Se vie vähemmän tilaa kuin pensasmaisena kasvava syreeeni.
Pihalle tuleva kasvillisuus kannattaa istuttaa yhtenäisiin ryhmiin. Pensaat ja perennat voi sijoittaa kerroksittain esimerkiksi pikkupuiden lomaan. Myös maanpeitekasveja, kuten helposti leviävää peittokurjenpolvea, kannattaa käyttää hyödyksi. Erilaiset havupuut kuten tuija ovat myös hyvä lisä kasviryhmissä.
- Ne ovat helppohoitoisia ja tuovat lehdettömänä aikana vihreyttä pihaan, pihasuunnittelija sanoo.

(KUVITUSKUVA MOSTPHOTOS)
TEKSTI SARI HAWKINS sari.hawkins@ilmedia.fi